Kauden avauksessa Rovaniemen Tunturirallissa SM4 -luokassa neljänneksi sijoittuneet Laihian Urheiluautoilijoiden Jere Pensas ja kartturi Jouni Saarijärvi lähtevät Mikkeliin uudella sykkeellä. Kisapirssin, Renault Meganen konehuoneesta löytyi sanottavaa Tunturirallin jälkeen.

– Auto oli penkissä ja siellä todettiin moottorin tehoissa puutteita. Pienillä kierroksilla kone kävi laihalla ja tehoalueet heittelivät paljon. Muutakin remonttia on tehty. Tunturissa kuskin puoleinen etupyörä osui pienissäkin rytkyissä runkoon, ja se söi nastoja renkaasta. Vika paljastui löysään tukivarren puslaan. Korjausten jälkeen auto tuntuu nyt pirteämmältä ja vakaammalta, Pensas listasi.

Mikkelissä ajetaan rallin avauspäivänä vain yksi erikoiskoe. Se on perjantai-illan yleisöä viihdyttävä raviradan pyöritys. Lauantaina on sitten täysi työpäivä kahdeksalla Etelä-Savon rallitiellä. Pensaalla on omat toivomukset reitin suhteen, mutta ne eivät taida toteutua leudoksi ennustetun kisasään vuoksi.

– Toivottavasti tiet olisivat siinä kunnossa, että pääsisi ajamaan omilla ajolinjoilla. Jos tiet ovat pahasti spooreilla, siinä mennään sitten kuin Tunturirallissa. Koppi on käsiä täynnä, eikä kello tykkää. Tuollaisella V-luokan autolla vauhti tyssää heti kun peli lähtee urasta pöperölle, tietää Pensas.

– Luokkaamme tulee mukaan uusia kuljettajia ja kilpailu kovenee. Se vaatii itseltä aina vain parempia suorituksia, eikä virheisiin ole varaa. Tunturirallissa huomasimme, että ensimmäisinä tehtyjen pätkien nuotit eivät olleet riittävän tarkat. Yritetään nyt saada reitti tarkasti vihkoon heti alusta alkaen ja pidetään kaasuvaijeri riittävän kireällä. Kaikki mukaan lähtevät pisteet tulevat tarpeeseen.

Mikkelin Vaakuna Rallin ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy nyt perjantaina klo 19:30. Lauantaina rallikaravaani suuntaa reitille aamupäivällä klo 10:00. Maalipaikalle Mikkelin torille kärki saapuu heti klo 19:00 jälkeen.

Teksti: Pensas Racing, JiiVee Korpela

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste