Jesse Kallio, 20, osallistui nyt kolmatta kertaa jokamiehenluokan yleisen luokan SM-kilpailuihin, jotka ajettiin viime viikonloppuna Kallion kotiradalla Hyvinkäällä. Kahden päivän aikana Kallio urakoi kuusi lähtöä ja voidaan sanoa, että kolmas kerta toden sanoi, sillä nyt ensimmäistä kertaa Kallio selviytyi finaalivaiheeseen asti. Lopputuloksena oli kymmenes sija.
– Kiva viikonloppu kokonaisuudessaan. Alussa oli tietysti vähän hankaluuksia, kun en tänä vuonna ollut ajanut “jokkista” yhtään ennen SM-kisoja ja ensimmäiset lähdöt meni totutellessa. Finaaleihin pääsy oli vähimmäistavoite. Kymmenes sija, tosi tyytyväinen saa olla siihen sijoitukseen. Kuljettajia oli kuitenkin mukana yli 200 ja minulle tämä oli eka jokkiskilpailu tälle vuodelle, Kallio kommentoi.
Lauantaina Kallio sijoittui alkuerälähdössä kolmanneksi ja voitti välierälähtönsä. Sunnuntaina sijoitus alkuerässä oli neljäs, mikä tarkoitti paikkaa keräilyerissä. Sen jälkeen Kallio löysi huippuvauhdin, kun niin keräilyerälähdöstä kuin välierälähdöstäkin tuli lähtövoitto. Semifinaalissa Kallio kävi kovaa taistelua lähtövoitosta ja suorasta A-finaalipaikasta Antti Harjua vastaan, mutta ei päässyt ohi hyvästä yrityksestä huolimatta. B-finaalissa sijoitus oli neljäs.
– Paljon tuli lähtöjä ajettua! Parissa viimeisessä lähdössä oli jo hyvin vauhtia ja startit alkoi onnistua tosi hyvin. Semifinaalissa oli kyllä makea taistelu Harjua vastaan. Ei se suora paikka A-finaaliin jäänyt kauas ja jälkikäteen, kun on katsonut videoita, niin jopa vähän harmittaa, että kuinka lähelle se jäi, Kallio myönsi.
Suomen mestaruuden voitti Kallion tavoin kotiradallaan ajanut Juha Timperi.
– Onnittelut seurakaverille Suomen mestaruudesta! Seppo Niemiselle iso kiitos autosta ja kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille sekä tukijoille, jotka olitte kannustamassa.
Jos oli viikonlopun jokkiskilpailu Kalliolle kauden ensimmäinen, niin tulevana viikonloppuna Ruotsin Höljesissä ajettava rallicrossin RX2-sarjan osakilpailu on jo kauden viides. Kallion debyyttikausi tässä sarjassa on sujunut erinomaisesti, kun neljästä ajetusta osakilpailusta tuloksena on ollut neljä palkintosijoitusta ja pisteissä tuusulalainen on toisena.
– Kiva päästä taas ajamaan maailmalle. Luulen, että paljon on myös suomalaisia katsomossa paikan päällä, joten koitetaan taas tehdä kaikki asiat niin hyvin kuin mahdollista ja tietysti onneakin pitää aina olla mukana. Olisihan se hienoa voittaa Höljesin legendaarisella radalla. Kaikki tehdään sen eteen, Kallio vakuuttaa.
Siinä missä kauden aiemmissa osakilpailuissa on pisteistä taistellut 11-14 kuljettajaa, niin Höljesissä kuljettajia mukana on peräti 23. Kallion mukaan edessä oleva kilpailu onkin ehdottomasti kuluvan kauden kovin tähän mennessä ja Kalliolle kilpailun tärkeyttä korostaa myös se, että kyseessä on ruotsalaisen Olsbergs MSE -tallin kotikilpailu.
– Tallin kotikilpailu ja legendaarisin kilpailu koko kalenterissa. Kuskeja on mukana enemmän kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella, niin siinäkin mielessä tärkeä kilpailu. Jos jossain alkuerässä epäonnistuu, niin tippuu todella paljon alkueräpisteissä alaspäin, aiemmin keväällä Höljesissä parikymmentä kierrosta testiä ajanut Kallio muistuttaa.
Nyt mukaan tulevista uusista nimistä Kallio nostaa esiin maanmiehensä Jami Kalliomäen, sekä RallyX Nordic -sarjaa tänä vuonna ajavan tallikaverinsa Linus Östlundin.
– Östlund, joka asuu Höljesissä, tulee olemaan yksi kovimmista haastajista ja Kalliomäki tulee varmasti menemään kovaa. On siellä toki muitakin kovia nimiä, mutta ei tietenkään liikaa pidä näitä asioita miettiä, keskittyy vain omaan tekemiseen. Kaikkihan ne pitää kuitenkin voittaa, jos haluaa menestyä.
Höljesin rata ei ole Kalliolle tuttu entuudestaan kilpailujen kautta, mutta kevään testit antavat hyvän lähtökohdan lauantaina ja sunnuntaina ajettavaan kilpailuun.
– Startti tulee olemaan tosi tiukka, ensimmäinen mutka kanttarin yli ajettaessa on vaikea. Siinä on viime vuosina autoja kaatunutkin. Jokainen mutka sillä radalla on tosi haastava, Kallio kuvailee.
RX2-luokan pistetilanne 4/7 osakilpailua
1) Oliver Eriksson (SWE) 119
2) Jesse Kallio 98
3) Fraser McConnell (JAM) 81
4) Ben-Philip Gundersen (NOR) 74
5) Sami-Matti Trogen 67
6) Vasiliy Gryazin (RUS) 55
Kilpailukalenteri 2019
06.07.-07.07. Höljes, Ruotsi
31.08.-01.09. Loheac, Ranska
09.11.-10.11. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka
Teksti: Jari Hotti, Jesse Kallio Racingin tiedottaja.