Jesse Kallio, 19, oli ennen Englannin osakilpailua noussut tänä vuonna palkintopallille Espanjan (kolmas) ja Belgian (toinen) osakilpailuissa, eikä palkintosijoitusten putki katkennut Englannissakaan, missä tuusulalainen Olsbergs MSE -tallin kuljettaja ajoi toiseksi. Kallio on kolmen ajetun osakilpailun jälkeen RX2-sarjan pisteissä toisena.

– Hyvät fiilikset tottakai. Toinen sija ja hyvät pisteet, niin pitää olla tyytyväinen. Ei ollut helppo kilpailu. Rata oli haastava, rengasvalleja joka mutkassa ja niitä piti varoa. Ja se hyppyri, varmaan isoimpia koko sarjassa. Siinä joutui jarruttamaan vähän ennen hyppyä, ei voinut vetää täysillä yli, koska muuten olisi sattunut autoon ja kuskiin, Kallio kuvaili.

Siinä missä lähes kaikki muut RX2-sarjan kuljettajat olivat kilpailleet Silverstonen radalla vuosi sitten, niin Kallio ei ollut koskaan aiemmin edes käynyt turistina Englannissa. Oli selvää, että vapaat harjoitukset nousivat jälleen kerran merkittävään rooliin, hyvä tuntuma kuljettajalle täysin uuteen rataan kun piti löytää nopeasti, jotta vauhti ensimmäisessä alkuerässä olisi heti riittävän hyvää.

Kallio ajoi harjoituksissa kahdeksanneksi nopeimman ajan, mutta ensimmäinen alkuerä toikin sitten hienon kolmannen sijan. Startti viikonloppuun oli sellainen mitä Kallio oli etukäteen toivonutkin.

– Treeneissä oli tärkeää, että sai hyvän fiiliksen rataan. Huippuaikoja ei tullut, kun kaikki aika meni rataa harjoitellessa, mutta sitten ensimmäisessä alkuerässä pystyin hyvään aikaan ja sitä kautta sain hyvän alun viikonloppuun.

Kolmas sija ensimmäisessä alkuerässä oli siinäkin mielessä hyvä suoritus, että Kallio joutui ajamaan ensimmäisessä lähdössä radalla, joka oli vain hetkeä aiemmin kasteltu.

– Rata parani lähtö lähdöltä, niin kyllähän siinä oman lähdön jälkeen vähän jännitti, että riittääkö aika mihinkään, vaikka ajo menikin hyvin.

Ensimmäisessä alkuerävaiheessa nähtiin myös erikoinen tilanne, kun samaan kolmen auton lähtöön Kallion lisäksi asettuivat tallikaverit Oliver Eriksson ja Fraser McConnell.

– Miten voikin sattua arvonnat noin. Ei siinä ennen lähtöä mitään keskusteltu. Tottakai jokainen haluaa voittaa lähdön, mutta jokainen myös tietää, että ei tee mitään tyhmää, Kallio kuvaili tallikaverusten välistä alkuerälähtöä.

Kallio ajoi alkuerissä sijoitukset 3-2-3-4 ja kokonaistuloksissa sijoitus oli toinen. Se tiesi semifinaaliin paalupaikkaa.

– Alkuerissä oli tasaista suorittamista kärjen vauhdissa. Mitään suurempia virheitä ei tullut, nyt on löytynyt tekemiseen se tasaisuus. Tärkeää on pystyä ajamaan tasaisesti kärjen vauhdissa kaikki neljä alkuerää, sillä tasainen suorittaminen palkitaan, Kallio korosti.

Semifinaalissa Kallio sai hyvän startin ja nappasi johtopaikan haltuunsa heti ensimmäisessä mutkassa, ajaen vakuuttavan esityksen päätteeksi ylivoimaisena ykkösenä maaliin. Finaalissa Eriksson lähti paalupaikalta ja Kallio toisesta ruudusta. Eturivin kaksikko pääsi kaksi kertaa puhtaasti ensimmäisen mutkan läpi, mutta kaksi kertaa takana kolisi ja kahdesti finaali jouduttiin keskeyttämään punaisella lipulla. Lähtöjen uusimiset tuotti Kalliolle huolia auton suhteen.

– Kun lähtö jouduttiin uusimaan kahdesti, niin minulla alkoi autossa lämmöt olemaan aika korkealla. Kolmannella kerralla päästiin vihdoin ja viimein liikkeelle. Ajoin omaa ajoa, en aivan pystynyt haastamaan Erikssonia. Siinä tuntumassa ajoin koko finaalin. Jarrujen kanssa oli hieman ongelmia, oikea etujarru laahasi koko ajan ja lukitsi renkaan joka kerta ensimmäiseen mutkaan. Se vaikutti vauhtiin, kauden toisen kakkossijan napannut Kallio harmitteli.

RX2-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Norjassa 15.-16. kesäkuuta. Kilpailu ajetaan Hellin radalla, missä Kallio juhli viime vuonna Super1600-luokan EM-osakilpailuvoittoa.

Teksti: Jari Hotti, Jesse Kallio Racingin tiedottaja

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste