Mitsubishi Lancer EVO 9:ä kuskaavan Salon tämän kauden päätavoite on
mestaruuden puolustaminen kotoisessa SM-sarjassa, mutta samalla myös
itsensä kehittäminen yhä nopeammaksi kuljettajaksi. Juuri sitä
tarkoitusta tulevan viikonlopun kilpailu palvelee erinomaisesti.
Autokunnalla, Salo – Stenberg, on Norjasta haussa uusien kisahaasteiden
lisäksi lisävauhtia jäljellä olevaan talvikauteen.
– Norjan Ralli tulee osaltamme olemaan totista kilvanajoa. Vaikka emme
lähdekään kisaan testitarkoituksella, tulee se joka tapauksessa olemaan
kehittävää SM-sarjaa ajatellen. Ajettu kilometri on aina voitettu
kilometri ja Norjan pitkän kisan kautta vauhtia tulee varmasti lisää,
Juha Salo tietää.

Rovaniemellä SM-sarjan korkanneen kilpailun 13 erikoiskokeesta Salo ja
Stenberg kirjauttivat nimiinsä kymmenen ryhmänsä pohja-aikaa. Tunturin
voittoisan seikkailun jälkeen Mitsubishi Ralliart -kaksikko mielii
jatkaa samalla linjalla myös rajanaapurin maastoissa.
– Kyllähän Norjaan ryhmävoitosta lähdetään ajamaan ja tehdään siinä
sivussa ehjä ajo, josta voi itse olla tyytyväinen, kartturi Stenberg
sanoo.
– Haasteellinen kilpailu on tulossa. Mielenkiintoista nähdä, mihin
pystyy uudessa kilpailussa ja uusissa ympyröissä. Katsotaan ensin
N-ryhmän tasoa ja sen jälkeen myös, mihin kyyti riittää
yleiskilpailussa, Salo lisää.

Juha Salo saa Norjassa vastaansa paikallisten kuljettajien lisäksi muun
muassa Neste Rallissa 2005 N-ryhmän voittovauhdissa olleen Ruotsin
Patrick Flodinin sekä tutut ryhmätoverit SM-sarjasta, Anton Alénin ja
Mika Salon. Parhaat vauhtimittarit löytynevät kuitenkin A-ryhmästä
Carlssonin, Solbergin ja Rådströmin muodossa, vaikka Salo joutuukin
ännäläisellään antamaan tasoitusta WRC-peleille.
– Ei tarvitse katsoa kuin Ruotsin MM-rallin tuloksia niin kovaahan
miehet menevät. En kuitenkaan ajattele muiden tekemisiä vaan haen oman
ajorytmin ja keskityn omaan suoritukseeni. Sitten nähdään, mihin se
riittää, Salo miettii.
– Taktiikkaa en lähde tähänkään kisaan vaihtamaan. Täysillä lähdetään
menemään heti ensimmäisistä kilometreistä. Varmisteleva ajotyyli ei ole
koskaan sopinut minulle.

Norjan Rallin lähtö on perjantaina Suomen aikaa kello 8.00.
Kuljettajilla on kahden päivän aikana edessään 14 erikoiskoetta,
yhteensä noin 280 erikoiskoekilometriä. Salo ja Stenberg starttaavat
matkaan numerolla 12.

Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
SaloRacing, tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste