Kaksipäiväisessä finaaliosakilpailussa on jaossa puolitoistakertaiset SM-pisteet, joten SM2-luokkaa lukuun ottamatta suomenmestarien nimet selviävät vasta lauantai-iltana kilpailun maalissa Lempäälässä.

SM1-luokan toiselta sijalta finaaliralliin starttaava Hannu´s Senior Rally Teamin Juha Salo hakee päätöskisasta uransa yhdettätoista mestaruutta. Luokan mestaruustaistelussa ennakkoasetelma on se, että Salon voittaessa hän on mestari, mikäli SM1-luokan pistejohdossa ajava Teemu Asunmaa jää neljänneksi tai tätä heikommalle sijalle.

– Tällä kertaa pääsemme starttaamaan paineitta reitille. Meillä on jonkin värinen mitali varma, mestaruutta totta kai tavoitellaan ja siinä taistelussa meillä ei ole hävittävää. Pistetään menemään kaikki mitä löytyy, Salo suunnittelee.

Mestaruudesta taistelevat Salo ja hänen kartanlukijansa Jarno Ottman starttaavat reitille Asunmaan perään. Kärkikaksikko avaa reittiä, kun Asunmaa ajaa lähtönumerolla 1 ja Salo numerolla 2.

– Kun pääsemme ajamaan kärjessä, niin voimme käyttää tietä enemmän hyödyksi, mutta samalla puhdistamme ajolinjaa irtohiekasta takanamme ajaville. Meille molemmille liukkautta riittää ja siksi veikkaan, että takanamme (Marko) Mänty, (Jesse) Turunen ja (Eerik) Pietarinen tulevat kovaa.

– Viikonlopun aikana reitillä ajetaan ainoastaan Uskilan EK kahdesti. Muilla pätkillä piirrämme ajolinjoja ja kärsimme siitä jonkin verran, Salo muistuttaa.

Viime viikonlopulla ajetuissa testeissä Salo sääti Peugeot 208 T16 R5:n hyvään iskuun.

– Automme toimii hienosti, kuten edellisessä kisassakin Uudessakaupungissa. Juuri tuohon kisaan muutin hieman ajotyyliäni ja -tapaani, ja se toi hyvän tuloksen. Auto tuntui testeissä hyvältä, joten viikonloppuna ei pidä ihmetellä mitään vaan antaa mennä vaan.

Salo tietää omasta kokemuksesta, että jonkun määrätyn sijoituksen varmistaminen on aina helpommin sanottu kuin tehty.

– Autoa kuuntelee varmasti ihan eri tavalla kun ennen. Pitkä viikonloppu tiedossa, ja maaliin meidän molempien pitää myös päästä. Aiomme Jarnon kanssa pitää pätkillä hauskaa ja katsotaan, mitä siitä sitten seuraa, Salo suunnittelee.

Lempäälässä ja Pirkanmaalla ajettava ralli SM-sarjan finaaliosakilpailu Real Park – Lake City Rally käynnistyy Lempäälän Real Parkista perjantaina 29. päivä syyskuuta klo 18.01 kolmella erikoiskokeella, joiden yhteispituus on 23,86 km. Ralli jatkuu 30. syyskuuta lauantaina klo 9.01 alkaen. Ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 97,22 km. Rallin voittajia odotetaan maaliin Lempäälän Real Parkiin klo 18.41 alkaen.

Teksti: Tiedotus Salo Racing / Marko Mäkinen

Rallin SM-finaali ottaa vauhtia ”kaupan rappusilta”

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste