Kisan päätteeksi Paviljongin alueella vietetään ikimuistoista lauantai-iltaa. Podium-seremonioiden jälkeen rallihuuman huipentavat Leningrad Cowboys sekä ennennäkemätön ilotulitusnäytös.
Mikko Hultman Leningrad Cowboysista kertoo bändin saapuvan innoissaan Jyväskylään, ja pistävän MM-rallin after showssa parastaan. Harvoin Suomessa esiintyvät tötteröpäät ovat Hultmanin mukaan kovia rallifaneja itsekin: bändin nokkamies Sakke Järvenpää on kunnostautunut jopa kisaamalla Corvetellaan Meksikon La Carrera PanAmericana – rallissa.
Iltajuhlan lopuksi tähtisadetta taivaan täydeltä
Suomen Ilotulitus Oy:n kanssa yhteistyössä toteutettava ilotulitus on suurin Suomessa koskaan järjestetty, sekä myös kansainvälisellä tasolla todella massiivinen. Yli 30 minuuttia kestävässä näytöksessä Jyväskylän tummenevaa iltataivasta valaisevat sekä kooltaan että näyttävyydeltään häikäisevät ilotulitteet, joita yleisö saa silmiensä eteen ihasteltavaksi kokonaisuudessaan kymmeniä tuhansia kappaleita.
Suomen Ilotulitus Oy:n markkinointipäällikkö Sami Tammi suostuu raottamaan salaisuuden verhoa ja paljastaman ennakkoon muutaman yksityiskohdan heinäkuun lopulla Paviljongin alueella odottavasta, huikeasta spektaakkelista.
– Tulemme hyödyntämään Suomen Suurimmassa Ilotulituksessa kaikkia pyrotekniikan ja pyromusikaalin ominaisuuksia ja elementtejä. Näytös tulee olemaan musiikkiin sovitettu, henkien sekä suomalaisuutta että korostaen tapahtuman 60. juhlavuotta, Tammi vihjaa.
Paviljonki VIP – alueen kruununa loistokas PowerStation
Tapahtuman juhlavuosi tuo rallin uudistuneen, 3-päiväisen konseptin lisäksi ainutlaatuisen mahdollisuuden tarjota myös VIP-vieraille uudistettuja palveluita. Ensi kertaa kilpailun historiassa VIP-alue tullaan pystyttämään täyteen loistoonsa osana Paviljongin huoltoparkkia.
Paviljonki VIP – alueen ylpeys on Platinum-asiakkaille varattu, hulppea 2-kerroksinen vierasyksikkö. 32 metriä pitkä, lasiseinäinen, tyylikkäästi sisustettu VIP-tila on uniikki kokonaisuus, jollaista ei Suomen oloissa ole aiemmin nähty.
Muun muassa kolme erityppistä baaria, neljä loungea ja catering-alueen sisältävä PowerStation on itävaltalaisen Kitz Mobile Constructionin ylpeys, joka istuu vaativammankin rallivieraan makuun. PowerStationin häikäisevään tunnelmaan voi heittäytyä rauhassa mukaan, sillä useat seinään upotetut näytöt antavat luvan nauttia viihteen ja virvokkeiden ohessa myös itse kisatapahtumista.


