Tulos tai ulos -ajatus ei sovi Juha Salon taktisiin kuvioihin. Sitä vastoin Mitsubishi Ralliart Finlandia edustavalla kuljettajalla on toisenlaiset sävelet saavuttaakseen Jyväskylässä oman tulostavoitteensa.
– Tuotantoautojen voitto on ihan selvä tavoite. Tähtäimenä on olla myös mahdollisimman monen Super 2000 -auton edellä.
– Ännäläisten ja Supereiden voimasuhteista on vaikea sanoa, koska Jyväskylä on ensimmäinen näin nopeavauhtinen kilpailu. En epäile omaa vauhtiani ja autoni kilpailukykyä, joten tulen antamaan kovan vastuksen, kuljettaja jatkaa.
Karkkilasta lähtöisin oleva ralliässä tietää, että kärkipaikan tavoittelu vaatii joskus veronsa. Vuonna 2008 Salon Gulf-Mitsubishin voittovauhti hiipui Gianluigi Gallin ja Per-Gunnar Anderssonin tapaan Ouninpohjan metsään.
– En mä ulosajoa mieti. Se tulee jos tulee. Ennen puhuttiin aina, että pitää tarkkailla ja ajaa varovasti. Jos Jyväskylästä aikoo sitä tavoitetta hakea, jota itse lähden metsästämään, ei ole paljoa varaa tarkkailla.
Jyväskylän MM-ralli on jälleen Salolle yksi näytön paikka. Voidaanko siellä ajaa tiimipäälliköiden nimilistalle?
– Totta kai, jos teet oikein hyvän tuloksen. Ei ole ikinä liian vanha tekemään hyvää tulosta. Jokainen hyvin ajettu kilpailu vie uraa eteenpäin. Milloinkaan ei pidä luovuttaa missään asiassa, Salo sanoo.
Puitteet menestykselle ovat valmiit. Salo taustajoukkoineen on kasannut Jyväskylää varten uuden Mitsubishi Evo X -auton. ”Kymppi” on osoittanut vauhtinsa tämän kauden SM-sarjassa, mitä jota Salo johtaa ennen kahta viimeistä osakilpailua. Jyväskylässä ajetaan 19 erikoiskoetta, joten kaluston on oltava vauhdillisesti, mutta myös luotettavuudeltaan kunnossa.
– Täällä ajetaan 310 ek-kilometriä, kisa on siis vähän pidempi kuin Tunturiralli. Luotettavuutta ei tarvitse miettiä. Uudet osat on laitettu ja kaikki voitava on tehty sen puolesta. Ainoan kysymyksen aiheuttaa se, millaiseen kuntoon kahteen kertaan ajettavat pehmeämmät tieosuudet menevät. En kuitenkaan usko, että siitä muodostuu mitään ongelmaa. Olihan Kouvolan SM-rallissakin pehmeitä osuuksia, kun pätkiä ajettiin kahteen kertaan. Auto meni oikeastaan paremmin toisella lenkillä, Salo miettii.
Salolle ei ole muodostunut ennakkoon varsinaista suosikkipätkää.
– Tietenkin legendaarinen Urria tulee perjantaista mieleen. Lankamaasta tykkään tien vaihtelevuuden takia. Toivotaan vain, etteivät siellä pikkutiet pehmene. Lauantaina Väärinmaja ja Surkee. Leustun pätkä on komea ja siellä vedin viimeksi hyvät pohjat. Loistavia pätkiä jokainen ja kaikki ne pitää ajaa kovaa, Salo luettelee.
Jyväskylän reitillä riittää varmasti kolmen päivän ajan katsojia. Suomalaiskuljettaja kannustaa rallifaneja seuraamaan tuotantoautojen kamppailua silmät tarkkana.
– Muistakaa katsoa kamppailu kuumimman WRC-kärjen takana. Lupaan laittaa Super 2000 -luokan kuskeille kapuloita rattaisiin ja yritän olla kärkitaistelussa mukana pienemmän nelivetoluokan herruudesta. Vaikka tuotantoautolla ajetaankin, niin periksi en tule antamaan.
Salo ja kartanlukija Jarkko Kalliolepo ajavat reitillä numerolla 49.
Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
SaloRacing, tiedotus