Päivän nopein oli viime vuoden tapaan Aarni Mertanen. Mitsubishiä ohjastava kajaanilainen ajoi kärkipaikalle jo ensimmäisellä kierroksella. Toisella yrityksellä aika parani vielä kaksi sekuntia ja tämä riitti nelivetoisten voittoon neljän sekunnin erolla Kauhavan Urheiluautoilijoiden Juha Heinoseen. Kolmanneksi ehti iiläinen Samuli Aalto myöskin Mitsubishin ohjaimissa. Nopeimman kaksivetokuljettajan tittelistä taistelivat tiukasti Kokkolan Sami Mukkala ja Kajaanin Teijo Karjalainen. Opel Astralla ajanut Karjalainen nousi toisella kierroksella voittoon. Corsa-kuski Tapani Grönlund oli kolmas.

Historiikeissa luokkavoitot menivät Harry Lidströmille, Mikko Aholle, Tero Kailasuolle ja Petri Tiikkalalle. Trophy/V1600-luokkavoittajat olivat Heikki Kauppi ja Asko Laukkanen. Yleisessä luokkavoittoihin ajoivat Kari Peura, Teijo Karjalainen, Mika Lemmetti, Jani Vehkaoja, Jukka Olkoniemi sekä Aarni Mertanen. Junnuissa voitot kirjattiin Markus Juntuselle, Mika Karppaselle, Pasi Kinnuselle, Jari Kortetmaalle sekä Juha Heinoselle. Naisten nopein oli Jonna Olkoniemi. Manu Lampela ja Heikkinen Leinonen puolestaan veivät nuorten ykköspystit. Senioreissa kiireisimpiä olivat Matti Pietikäinen ja Harry Nieminen.

Kisan aikataulu venyi ensimmäisellä kierroksella tapahtuneen yhden rajumman ulosajon vuoksi. Kuljettaja nostettiin selkäkipujen vuoksi varovasti autosta ja vietiin sairaalahoitoon. Vakavilta vammoilta kuitenkin vältyttiin ja kuljettaja on paranemassa entiselleen.

Tulokset