Erittäin jännittävien finaalikilpailujen jälkeen Eskelinen ja Puhakka kruunattiin kautta aikain ensimmäisiksi suomalaisiksi Lamborghini Super Trofeo Aasian ratasarjan suomalaismestareiksi.
Edelliset kaksi osakilpailuviikonloppua Puhakka ja Eskelinen ovat tehneet virheetöntä työtä ja samanlaisella suoritustasolla he jatkoivat myös Vallelungassa, josta aamulla voitto heltisi erittäin tiukan taistelun jälkeen; Eskelinen avasi kilpailun ja pystyi vastaamaan mestaruustaistelun kannalta pahimman kanssakilpailijansa, eli taiwanilaisen Evan Chenin ja hänen japanilaisen tiimikaveri Akihiro Asain vauhtiin. Kuljettajan vaihdon jälkeen Puhakka pitkään painosti johdossa ajaneita kanssakilpailijoitaan kunnes kilpailun viimeisillä kierroksilla käytännössä väkisin painoi ohitse ja näin voiton myötä suomalaiset siirtyivät sarjajohtoon kolmen mestaruuspisteen turvin.
Iltapäivän toiseen kilpailuun Puhakka starttasi eturivistä ja oli jo ehtinyt hyvälle karkumatkalle, kunnes kanssakilpailijan pyörähtämisen seurauksena, turva-auto tuli radalle ja keräsi kilpailijat yhteen letkaan. Uusintalähdön jälkeen Puhakka pystyi jälleen tekemään eroa kanssakilpailijoihin ja toi auton PRO-AM-luokan johtoasemassa Eskeliselle, joka pystyi puolustamaan tuota sijaa aina kilpailun loppumetreille saakka.
Hallitseva Aasian ratasarjan hopeamitalisti kuitenkin kaatui saappaat jalassa, kun ensiksi japanilaiset Takeshi Matsumoto ja Toshiyuki Ochiai sekä hetkeä myöhemmin pahimmat kanssakilpailijat, eli Asai ja Chen osuivat Eskelisen ja Puhakan autoon siten, että autosta varisi radan varteen niin etu- kuin takapuskurin aerodynamiisia osia eikä 620-hevosvoimainen Lamborghini Huracan Super Trofeo EVO -auto ollut enää parhaimmillaan.
Kuitenkaan, koska Asai ja Chen eivät voittaneet, riitti palkintokorokkeen alin sija tuomaan suomalaisille mestaruuteen tarvittavat pisteet. 12 osakilpailun mittaisessa sarjassa Eskelisen ja Puhakan pistesaldo oli 146 pistettä, kun Asain ja Chenin 144 pistettä.
– Olemme viimeisessä kolmessa osakilpailuviikonlopussa olleet 2-3 mestaruuspistettä Asaita ja Cheniä parempia, joten tiesimme olevamme vahvoilla myös näissä finaaleissa, joka tuloksellisesti oli myös toisinto edellisestä Kiinan Shanghain kilpailusta, kertaa Puhakka.
– Eli meillä oli käsikirjoitus olemassa, jota orjallisesti noudattamalla saimme tavoitteet täytettyä ja nyt olemme suomalaisen moottoriurheiluhistorian ensimmäiset Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruussarjan mestarit. Kaikkemme annettiin ja tulos oli sen mukainen. Myöskään olotila ei voisi olla onnellisempi, koska tämä oli täydellinen huipentuma tähänastisen autourheilu-urani menestyksekkäimmälle kilpailukaudelle, Puhakka iloitsee.
Niin ikään Eskelinen iloitsi historiallisesta suorituksesta.
– Mestaruus ei tullut helpolla vaan koko pitkän kilpailukauden ajan olemme periksiantamattomasti töitä sen eteen tehneet. Erinomaisesti hyödynsimme minun sekä Leipert Motorsport -tiimin lähes kymmenen vuoden kilpailukokemuksen tästä sarjasta. Pystyin osakilpailusta toiseen parantamaan omaa suoritustasoani ja kun Juuso on jokaisessa ajosessiossa ollut radan nopeimpia kuljettajia, niin voidaan todeta, että tämä mestaruus oli ansaittu. Iso kiitos huikeasta vastuksesta kanssakilpailijoillemme, jotka viimeisen osakilpailun viimeiseen metriin saakka yrittivät päästä tähän tulokseen. Tämä päivä on ehdottomasti koko 11-vuotisen autourheilu-urani huikein, Eskelinen hehkuttaa.
Kaksikko ei kauaa ehdi titteliään juhlistaa, koska aikaisin lauantaina heillä on edessään Lamborghini Super Trofeo MM-osakilpailujen aika-ajot ja myöhemmin iltapäivästä sen ensimmäinen osakilpailu, jossa Eskelinen ja Puhakka saavat vastaansa niin Euroopan ja Amerikan kuin Aasian parhaimmat kuljettajat. Lisäksi kilpailussa ajaa myös kolmas suomalaiskuljettaja, lappeenrantalainen Tuomas Tujula.
– Vaikka kilpailukautemme tärkein tavoite, eli Aasian mestaruus on nyt saavutettu, niin siitä huolimatta meillä riittää tavoiteltavaa myös MM-kilpailuissa, joissa kaikki menestys otetaan kiitollisena vastaan. Ehkäpä kokeilemme tätä samaista menestysreseptiä ja katsotaan mihin se riittää, Eskelinen pohtii edessä olevia kilpailukauden kahta viimeistä kilpailua.
Lopputulokset Lamborghini Super Trofeo Asia 11/12, 16.11.2018 Vallelunga (Italia), PRO-AM, Top-3:
1. Mikko Eskelinen (FIN) & Juuso Puhakka (FIN), 32 kierrosta
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), +0,190sek
3. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 17,523sek
Lopputulokset Lamborghini Super Trofeo Asia 12/12, 16.11.2018 Vallelunga (Italia), PRO-AM, Top-3:
1. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 29 kierrosta
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), +10,633sek
3. Mikko Eskelinen (FIN) & Juuso Puhakka (FIN), +15,238sek
Lamborghini Super Trofeo Asia 2018 EPÄVIRALLISET loppupisteet: 12/12 osakilpailua, PRO-AM-luokka: Top-5:
1. Mikko Eskelinen (FIN) & Juuso Puhakka (FIN), 146 pistettä
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), 144 pistettä
3. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 122 pistettä
4. Prabakaran Kumar (MAS), 96 pistettä
5. Max Wiser (ITA), 66 pistettä
Teksti: Jani Kekoni