Perjantain keskipäivän huolto toi kuitenkin ensimmäiset tummat pilvet luokan MM-pisteissä toisena olevan mikkeliläisen kilpailuun.
– Autoon iski sähkövika eikä moottoria saatu käyntiin. Tietokoneboksi täytyi bootata ja saimme aikasakkoa yli neljä minuuttia. Siinä vaiheessa tiedostin, että tavoitteena ollut luokkavoitto on karannut, Ketomaa harmitteli.
Epäonnisen huoltotauon jälkeen Ketomaa latasi Lankamaan ja Sirkkamäen pätkät aivan maksimia ja riskejä kaihtamatta.
Niillä pätkillä hänen taakseen jäivät oman luokan kilpailijoiden lisäksi myös useampi WRC-auto mukaan lukien Juha Kankkunen, Kimi Räikkönen ja Matthew Wilson.
– Täytyy kyllä myöntää, että Lankamaan pätkään ei ajollisesti jäänyt mitään lisättävää. Olisin päässyt vielä ainakin kuusi sekuntia kovempaa, mutta jouduin ohittamaan edellä lähteneen auton ja lisäksi yksi rengas alkoi tyhjentyä pätkän lopulla, Ketomaa huokaili.
Viime vuoden rallin Suomen mestarin matka päättyi seuraavan, Myhinpään EK:n jälkeen.
– Yksi nypynylitys meni leveäksi ja takarengas osui isoon kiveen. Vannekin hajosi ja pätkän jälkeen huomasin myös tukivarren ja jarrujen vaurioituneen. Ei ollut mahdollisuutta jatkaa, kun ei ollut enää ehjää vararengastakaan Lankamaan jälkeen.
– Eipä ollut nyt tuuria matkassa, mutta vauhti sentään oli sellaisella tasolla, että siitä voi olla ylpeä. Auto laitetaan nyt kuntoon ja jatkamme rallia lauantaina superrallisäännön turvin, Ketomaa summasi.