Kilpailuissa ajettiin kolme alkuerää, joista saatujen pisteiden perusteella kuljettajat lunastivat finaalipaikat. Finaaliin toisesta rivistä startannut Halonen oli taistelemassa palkintokorokepaikasta, mutta ohitus edellä menneestä Tinka Perämäestä ei onnistunut kovasta yrityksestä huolimatta, vaan takana vaaninut Tino Niemi pääsi kuittaamaan Halosen. 

– Alkuerissä oli vähän ajolinjojen kanssa hankaluuksia, en saanut niitä osumaan, muuten meni ihan jees. Finaalin lähtö oli ok, oli tasaista ja olin ensimmäisessä mutkassa kolmantena, kunnes Tinka Perämäki pääsi ohi sisältä seuraavassa mutkassa. Kävin heti sen jälkeen jokerilla, tinka meni seuraavalla, mutta en päässyt häntä ohittamaan, kun en onnistunut ajamaan siihen väliin kunnon kierrosta. Yritin vielä ohittaa Tinkaa, ja kun hain linjaa, takaa tulikin Tino ja ohitti mut, Halonen kertaa.

Sunnuntaina Halonen oli kovassa iskussa ja erät sujuivat hienosti, jokaisesta tuli voitto, palkintona oli finaalin eturivin paikka. Mutta finaalissa epäonni astui kuvioihin.

Halonen starttasi finaaliin paalupaikalta, mutta edellisen päivän kakkonen Joonatan Ylilammi onnistui nousemaan ohi ensimmäisessä mutkassa. Pian Halosen Ydrefalkin etuvanteen väliin kiilautui kivi, mikä lukitsi renkaan. Auto muuttui vikuroivaksi ja mitalitaistelu meni pilalle, mutta Halonen taisteli hampaat irvessä auton maaliin neljäntenä.

– Lähtö oli ok, olisi se voinut olla vähän parempikin, Ylilammi kiersi ekassa mutkassa ulkoa ja meni ohi. Toisessa mutkassa ihmettelin miksi auto tuntuu niin oudolle, ja jo kolmannessa mutkassa Uitto pääsi ohi kun auto ei oikein kääntynyt. Menin heti jokerille, kun ei siinä muuta vaihtoehtoa tuntunut olevan, taisin pudota siinä vaiheessa seitsemänneksi. Yritin ajaa porukkaa kiinni, mutta en paljoa saanut kun toinen rengas oli koko ajan lukossa. Kun Tinka ja kumppanit menivät jokerille, nousin viidenneksi. Viimeisellä kierroksella Tinka teki pienen virheen, osuin häneen vähän, pääsin ohi ja nousin neljänneksi. Kiitoksia taas koko meidän tiimille, äidille ja isälle ja tietysti kaikille kilpakumppaneille, oli joka tapauksessa kiva viikonloppu, Halonen päättää. 

Crosskartien SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Joensuussa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna yhdessä rallicrossin SM-sarjan kanssa.

Kuva Taneli Niinimäki
Teksti Toni Lönnroos
Lauri Halosen viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste