Talvikauden osakilpailut olivat kaiken kaikkiaan TGS Worldwiden kuljettajille erittäin hyviä. Jokaisen osakilpailun ykköseksi ajoi tiimiä edustava kuljettaja. Joensuussa SM1-luokan voittoa juhli Emil Lindholm kartanlukijansa Mikael Korhosen kanssa.

– Oli puskettava kovaa, jotta voitto irtosi. Pari ensimmäistä pätkää tulimme vauhdikkaasti, mutta silti maltilla, ja se riitti pohja-aikaan. Kolmannella erikoiskokeella taktiikka oli sama, mutta vauhtimme ei enää riittänytkään. Teemu (Asunmaa) ajoi todella hyvin, joten neljännellä oli taas rypistettävä toden teolla, Lindholm kertasi.

Teemu Asunmaa hävisi Lindholmille viiden erikoiskokeen aikana vain 6,7 sekuntia. Tiukka taistelu ja niukka tappio jäivät kismittämään nälkäistä kuljettajaa.

– Erittäin kovaa pitää tänä päivänä ajaa Ralli SM -sarjassa – Siitä ei pääse mihinkään. Koetetaan kesäkaudella napsia sekunteja pois. Ajettiin jossain kohtaa vähän nolla-auton pölyssä, mutta omiin virheisiin kaatui tämä päivä, summasi Asunmaa.

Teemu Asunmaa jäi SM1-luokan voitosta vain 6,7 sekuntia. Kuva: Taneli Niinimäki.

Mikko Heikkilän hyvin alkanut ralli suli kolmannen erikoiskokeen rengasrikkoon. Mies jäi lopulta SM1-luokan 11:lle sijalle.

– Eihän tämä ollut sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Positiivista oli kuitenkin se, että ennen rengasrikkoa oltiin hyvin mukana jälleen, ja ajat olivat hyviä. Töitä pitää tehdä kesäksi, Heikkilä suunnitteli.

SM Itäralli, Joensuu, SM1-luokan lopputulokset

1. Emil Lindholm 46.41,0

2. Teemu Asunmaa +6,7

3. Juha Salo +42,9

Pistetilanne SM1-luokka, 3/6 rallin jälkeen

1. Teemu Asunmaa 70

2. Emil Lindholm 70

3. Eerik Pietarinen 35

Teksti: Skoda Motorsport Suomi, tiedote.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste