Lisäksi Nurmi ja toisella autolla kilpaillut tiimipäällikkö Raimo Niemi keräsivät mestaruuspisteitä siten, että kilpailukauden päätteeksi Relaa Racing palkittiin tiimien mestarina.
Koska Luka Nurmen ja Relaa Racingin sopimus on mallia 1+1, on nyt kumpikin osapuoli halunnut hyödyntää option ja näin Nurmi nähdään keväällä käynnistyvällä kilpailukaudella Relaa Racingin Porsche 991 -rata-auton ratissa kilpailemassa muun muassa uudella Kymiringin kilparadalla. Nurmi jatkaa myös Porschen Junior Program kuljettajana.
– Koko kilpailukauden 2019 ajan meillä on ollut toimiva ja hyvä yhteistyö Relaa Racingin kanssa ja siten kesällä 2020 pronssisijoitusta lähdetään parantamaan ja ehdottomasti tiimimestaruutta puolustamaan, Nurmi kertoo.
– Lokakuussa 2019 kävin Barcelonan F1-radalla testaamassa 620-hevosvoimaista Lamborghini Huracan Super Trofeo EVO -autoa ja olin heti tavoitteideni mukaisessa vauhdissa. Onnistuneiden testien myötä sain runsaasti lisää itseluottamusta, joten toiveikkain mielin tulen toukokuussa uuteen kilpailukauteen starttaamaan.
Porsche Motorsport seuraa ja auditoi tarkasti kaikkia Porsche Sprint Challenge -ratasarjoja. Kilpailut ajetaan Porsche Sports Cup Weekend -konseptin alla, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki Porschen kilpailusarjat ovat mukana viikonvaihteissa, joita tehdään yhteistyössä Porschen maahantuojien kanssa. Jokainen osakilpailuviikonloppu käsittää 2-3 kilpalähtöä ja ratoina on perinteisten Ahveniston, Alastaron ja Viron Pärnun lisäksi uunituore Iitin Kymiring. Sarjaan on jo ilmoittautunut runsaasti uusia kuljettajia, joten myös kilpailullista haastetta on varmasti tarjolla.
– On kunnia olla ensimmäisten joukossa kilpailemassa uudella ja kovasti kehutulla Kymiringin radalla, jossa kesäkuussa ajetaan Rata SM -osakilpailut ja myöhemmin sitten elokuussa Porsche Sprint Challenge NEZ -ratasarjan osakilpailuviikonloppu. Lisäksi, kun entuudestaan tunnen hyvin muut radat ja saan käyttööni Porsche 991 -version, uskon olevani entistä kilpailukykyisempi ja myös valmis ottamaan urallani seuraavan askeleen kohti kansainvälisiä rata-autoilun kilpasarjoja, Nurmi jatkaa.
Porsche Sprint Challenge NEZ -ratasarjan lisäksi Nurmi ajaa valikoituja ralli- sekä suureen suosioon nousseita, elektronisen urheilun simulaattorilla ajettavia kilpailuja.

Luka Nurmi AAK:n Mestareiden Illassa. Kuva: Luka Nurmen tiedotus.
Luka Nurmen kilpailukalenteri 2020
22.-23.05.2020 – Porsche Sports Cup Weekend Ahvenisto, Hämeenlinna (3 lähtöä)
06.-07.06.2020 – Rata-SM Kymiring, Kouvola
26.-27.06.2020 – Porsche Sports Cup Weekend Pärnu, Viro (3 lähtöä)
07.-08.08.2020 – Porsche Sports Cup Weekend Kymiring, Kouvola (3 lähtöä)
28.-30.08.2020 – Porsche Club Festival Finland, Alastaro (2 lähtöä ja team-mestaruus Endurance)
Lisätietoja
www.facebook.com/LukaNurmiRacing
www.instagram.com/lukanurmiofficial
www.facebook.com/RelaaRacing
www.instagram.com/relaaracing_official
Teksti: Jani Kekoni / Luka Nurmen tiedotus.