Hallitseva Porsche Sprint Challenge NEZ-ratasarjan Mestari, tamperelainen Luka Nurmi, 16, aloittaa tulevana viikonloppuna seitsemän osakilpailuviikonlopun mittaisen urakkansa kansainvälisessä Ferrari Challenge EM-ratasarjassa.
KymiRing Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi varatuomari Riku Rönnholmin. Hän aloittaa tehtävässä 1.6.2021.
Rönnholm on nykyisessä Iitin kunnanjohtajan tehtävässään ollut tiiviisti mukana KymiRing-hankkeessa vuodesta 2014 alkaen ja toiminut KymiRing Oy:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2017 alkaen.
Sami-Matti Trogen, 18, starttaa uransa debyyttikilpailuun saksalaisen Walkenhorst Motorsportin kuljettajana, autonaan lohjalaisella GT3-luokan BMW M6. Kilpailussa ajetaan neljä tuntia ja tiimissä on kolme kuljettajaa. Ajokavereina nähdään Jörg Müller ja Mario von Bohlen. Koko sarja sisältää yhdeksän osakilpailua, joiden lisäksi kauden kruununa kimaltelee 24 tunnin kilpailu. Jokainen kilpailu ajetaan maailman vaativimmalla radalla, Nordschleifen "vihreässä helvetissä".
Määrätietoisesti sekä ennen kaikkea päättäväisesti vuosi sitten GT World Challenge ratasarjan pääluokkaan noussut espoolainen Juuso Puhakka jatkaa maineikkaan TokSport WRT tiimin kuljettajana myös kilpailukaudella 2021.
Miko Jalava kulki talvella voitosta voittoon ja lähtee Harrastekategorian pistekärjessä kevättauolle. Kuva: TL Photo & Media
Harrasterallisarjan kolmas ja samalla talvikauden viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina Suomussalmella 250 kuljettajan voimin. Kilpailussa ajettiin kuusi erikoiskoetta, joille mittaa kertyi n. 80 EK-kilometriä. Harrastekategorian yleiskilpailun vei nimiinsä kolmannen kerran putkeen mäntyharjulainen Starlet-kuljettaja Miko Jalava. Senioreissa Markku Tuoriniemi nappasi kauden ensimmäisen kategoria yleiskilpailu voiton. Lopussa juttua myös BMW Ralli -sarjasta.
Kai ja Ida Hyttinen ottivat kauden toisen voittonsa kotikilpailussa. Kuva: TL Photo & Media
Harrasterallisarjan kolmas ja samalla talvikauden viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina Suomussalmella 250 kuljettajan voimin. Kilpailussa ajettiin kuusi erikoiskoetta, joille mittaa kertyi n. 80 EK-kilometriä. Yleiskilpailun voittoon ajoi kotiteillään kilpaillut Kai Hyttinen, tyttärensä Idan kanssa. Ville Hanhisuanto näytti muille menemisen mallia kaksivetoisissa.
Harrasterallisarjan kolmas ja samalla talvikauden päättävä osakilpailu ajetaan Suomussalmen maisemissa lauantaina 20. maaliskuuta. Sarjan osakilpailujen suosio on ollut alkukauden ajan huikea, sillä kaikissa osakilpailussa on ollut mukana yli 200 kuljettajaa. Talvikauden päätös vetää pisimmän korren tässä asiassa, sillä mukana on ennätykselliset 252 kuljettajaa.
Suomussalmella ei ole rallia ajettu kymmeneen vuoteen. Viime vuonna päästiin jo lähelle, mutta kilpailu peruuntui koronarajoitusten takia kilpailuviikon torstaina. Nyt toivotaan, että kaikki menee hyvin ja kuljettajat pääsevät näyttämään taitonsa Kainuun lumipenkkojen välissä. Kilpailu ajetaan ilman yleisöä.
Jere Kalliokoski voitti Kuusamossa ajetussa jääradan SM-sarjassa nelivetoluokan Suomen mestaruuden. Mitsubishi Lancerilla ajanut Kalliokoski, 23, oli nopein kaikissa ajamissaan lähdöissä ja otti uransa toisen jääratamestaruuden täysin pistein, ensimmäinen mestaruus tuli talvella 2017. Helpolla voitto ei silti tullut, tiimi oli uurastanut viikkoja auton ajettavuuden ja starttien onnistumisen eteen. Työ palkittiin ratkaisevan finaalin täydellisellä onnistumisella.
Menneenä viikonloppuna SM O.K Auto rallin SM3 luokassa käytiin tiukka taistelu podium sijoituksista. Näyttävää Peugeot 208 R2 autoaan käskyttävä Hokkala sijoittui yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa lopulta luokansa viidenneksi. SM-sarjan yhteydessä ajettavassa Printsport Cupissa pisteitä kertyi toiseksi eniten.
Kolmas tila Kouvolassa nosti Jere Pensaan SM4 -luokan neljännelle sijalle rallin SM-sarjan siirtyessä kevättauolle. (Kuva: Jarno Saari)
Rallin SM-sarjan talvikauden hyvästellyt Kouvolan osakilpailu nosti Jere Pensaan osakkeita SM4 -luokan pistetaulukossa. Pensas ja kartturi Jouni Saarijärvi puristivat lumisateen sotkemilla teillä luokkansa kolmanneksi.
Kuuden erikoiskokeen rallissa Pensas vie Renault Meganen kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella kolmanneksi nopeinta vauhtia. Luokkasijoitus oli myös kolmas, mutta vain sekunnin turvin neljäntenä tulevaan.