Eilen lauantaina kosteassa kesäkelissä ja tänään upeassa auringonpaisteessa ajetussa Lamborghini Super Trofeo ratasarjan kilpailukauden kolmannessa osakilpailuviikonlopussa sarjan ainoa kokonaan suomalaiskuljettajien miehittämä autokunta nappasi upeasti kaksi palkintokorokesijoitusta ja niiden myötä nousi sarjatilanteessa sen kolmannelle sijalla kun ajamatta on vielä neljä osakilpailua.

Jari Huttusen kilpailukausi jatkuu tällä viikolla Sardiniassa ajettavassa Italian MM-rallissa WRC3-luokassa. Hyundai i20 R5-autolla kilpaileva Huttunen on kahden ajamansa MM-osakilpailun jälkeen WRC3-luokan pistetilanteessa toisena. Ruotsin MM-rallissa hän voitti WRC3-luokan ja sijoittui Viron MM-rallissa luokan toiseksi.

Keravalla ajettava neljän erikoiskokeen kisa lähestyy.  Ilmoittautumisaikaa on vielä viikko jäljellä ja mukaan mahtuu.   Erikoiskoekilometrejä 34 ja kokonaispituus kisalla on 127 km. Kilpailu on samalla Nuorten luokan alue 8 aluemestaruuskilpailu.  Kitistä löytyy lisää tarvittavaa kilpailijatietoa. 

 

 

Tänä vuonna  mm. Riku Tahkon  RTRC tiimin kaikki viisi autoa ovat tulossa kisaamaan.   Tahko itse istahtaa tällä kertaa pelkääjän paikalle ja Miniä ohjastaa Matias Henkola.  Kilpailuun on ilmoittautunut myös vanhempi konkari Teemu Tahko joka hakee revanssia kun edellinen kisa Kaloppirallissa päätyi moottoririkkoon.

Vuoden 2020 Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on saatu päätökseen koronasta huolimatta. Koronan takia SM-sarja ajettiin tynkänä, korona vaikutti myös siihen että ensimmäisen kesäkilpailun veikkausta ei järjestetty ollenkaan.

48 erikoiskoetta ja 475,1 erikoiskoekilometriä kattanut Marcus Grönholm GRX eRallisarja houkutteli yhteensä 292 virtuaaliralliautoilijaa ajamaan niin paremmuudesta sekä ennen kaikkea neljästä Rallin Maailmanmestarin signeeramasta Peugeot 206 WRC rallivanteesta sekä muista GRX-tuotepalkinnoista.

Neljän osakilpailun mittainen ja kautta aikain Suomen rallihistorian ensimmäinen PrintSport Junior Cup rallisarja sai huikean päätöksen Seinäjoella ajetussa SM Pohjanmaa rallissa, jossa kovan kilvanajon lisäksi nähtiin runsaasti rallidraamaa; Sarjan edellisessä osakilpailussa voiton varmistanut Henri Hokkala keskeytti tekniseen vikaan, Heikki-Koski-Lammi kaatoi autonsa ja Kalle Markkanen jäi jumiin erikoiskokeen lähtökuoppiin.

Jari Huttunen ajoi sunnuntaina Puolan mestaruussarjan päättäneessä Swidnicki-rallissa dramaattisten vaiheiden jälkeen kakkoseksi. Toisella sijallaan Hyundai i20 R5:llä kilpaileva Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka varmistivat Puolan rallimestaruussarjan voiton, sillä kesken viikonlopun osakilpailun tuli tieto, että kahden viikon päästä ajettavaksi kaavailtu sarjan päätösosakilpailu Kosice-ralli perutaan.

Lauantai-iltana käynnistyvässä Puolan rallimestaruussarjan kolmannessa osakilpailussa nähdään jälleen suomalaisväriä, kun Jari Huttunen ja Mikko Lukka lähtevät puolustamaan kahden edellisen osakilpailun voittoa. Puolalaisen 2BRallyn Hyundai i20 R5-autolla kisaava kaksikko hakee Świdnicki-rallista voittoa sekä lisää arvokasta asfalttikokemusta.

Samanaikaisesti kun rallin uunituoreen tiimimestari Porvoon Autopalvelun omistaman Ajoasu.fi Adidas Motorsport tuotteiden verkkokaupan tarjoama virtuaalirallisarja huipentuu niin uusi kolmen kuukauden ja 14 osakilpailun mittainen kilpasarja alkaa; Loka-, marras- ja joulukuun aikana eMotorsport Finlandin toteuttamassa digitaalisessa kilpasarjassa ajetaan kahdesta talvirengassarjasta, jotka vuoden 2021 ensimmäisenä päivänä arvotaan kaikkien sarjan top-20 eniten pisteitä keränneen kesken.


Jere Pensaan vauhti oli toiseksi nopeinta SM4 -luokan sarjapisteistä ajavien kuljettajien joukossa. (Kuva: Jarno Saari)

Rallin SM-sarjan kauden finaalikisassa Seinäjoella elettiin jännittäviä hetkiä ennen kuin SM4 -luokan mitalistit saatiin selville. Laihialaispari Jere Pensas ja Jouni Saarijärvi kurittivat Renault Meganea siihen malliin, että Pohjanmaa Rallista irtosi luokan kolmas sija. Se varmisti Pensas Racingin miehistölle luokan pronssimitalit.

Rallin avauspäivän urakkana oli kolme erikoiskoetta, jotka ajettiin perjantai-illan pimeydessä. Pohjanmaa Ralliin SM4 -luokan neljänneltä sijalta startanneet laihialaiset aloittivat heti mitalin metsästyksen ja olivat illan päätteeksi luokan kolmantena. Kärkikamppailuihin povatuista kilpailijoista osa menetti pelin jo perjantain pimeydessä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste