Jani Luhtaniemi saavutti SM Pohjanmaa Rallissa kauden toisen palkintokorokesijoituksensa. Ralliuran ensimmäinen SM-mitali jäi harmittavasti puolen pisteen päähän.
Ralli SM -sarjan päätösosakilpailu SM Pohjanmaa Ralli ajettiin viikonloppuna Seinäjoella. Ennen kauden päätöstä tuusulalainen Jani Luhtaniemi oli SM-pisteissä kuudentena.
Seinäjoella viikonloppuna ajetussa Pohjanmaa Rallissa 20-vuotias Aleksi Röyhkiö suoritti onnistuneen SM-tason debyytin nelivetoisella Skoda Fabia R5 -autolla.
Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki sekä koko Röyhkiö Motorsport -tiimi sai olla tyytyväinen, kun kaksipäiväisen kilpailun maalissa odotti palkinto SM1-luokan neljännestä sijasta.
Toista peräkkäistä kilpailukautta Formula Regional EM-sarjassa kilpaileva suomalainen KIC Motorsport suuntaa toiveikkain mielin kilpailukauden neljänteen osakilpailuviikonloppuun; Sarjatilanteessa oululainen Patrick Pasma on neljäntenä, F2-sarjassakin kilpaileva virolainen Jüri Vips on kuudentena, Espoolainen Konsta Lappalainen on kahdeksantena ja Itävallan Red Bull Ringillä ajetussa sarjan edellisessä osakilpailussa KIC Motorsportissa debytoinut saksalainen Nico Göhler on sijalla 13.
Hollannin Zandvoortin uusitulla kilparadalla ajetussa GT World Challenge Sprint ratasarjan kilpailukauden kolmannessa osakilpailuviikonlopussa espoolainen Juuso Puhakka saavutti kolumbialaisen tiimikaveri Oscar Tunjon kanssa upeaa menestystä; Kilpailukauden neljännessä lähdössä TokSport WRT tiimin Mercedes AMG GT3 autolla ajanut kaksikko nappasi viidenneksi korkeimmat Silver Cup luokan pisteet ja toisessa juhli palkintokorokkeella luokan hopeista sijaa.
Ralli SM -sarjan ainoa 2-vetokuskeja ajattava tiimi, Ford Motorcraft, saavutti hienosti SM-pronssia kaudella 2020. SM-sarjan yhteydessä ajettavan Ford Motorcraft Fiesta Sport Trophy -merkkisarjan vei nimiinsä Lauri Joona.
Jännitysnäytelmä ratkesi kauden viimeisellä erikoiskokeella
SM Pohjanmaaralli päätti SM-rallikauden 2020. Vain SM3-luokan mestaruus oli ennen Seinäjoella ajettua finaalia ratkennut. Kaikki muut mitalit, mukaan lukien tiimimestaruus, olivat vielä täysin auki.
Teemu Asunmaa ajoi SM Pohjanmaa -rallin voittoon. Kuva: Taneli Niinimäki
Kaksipäiväinen SM Pohjanmaa –ralli oli hiuksia nostattavaa sekuntikamppailua kahden ŠKODA-kuljettajan välillä. Pidemmän korren vei tällä kertaa kotiteilleen takaa-ajoasemassa lähtenyt Teemu Asunmaa.
Emil Lindholmin seitsemän pisteen etumatka ei lopulta merkinnyt mitään, kun ralliin startattiin. Kupletin juoni oli varsin selkeä. Kumpi kuljettajista oli ensimmäisenä maalissa, olisi mestari.
RSJM-luokan suomenmestari Henri Taivalantti. Kuva: Marko Kyöstilä.
Rallin Suomen Juniorimestaruussarjaa läpi koko kauden johtanut Henri Taivalantti selätti ongelmat ja piti viiden pisteen erolla sarjassa toiseksi tulleen Juhani Männikön takanaan. Nuorten SM-sarjaa vastaavasti koko kauden johtaneella Verneri Säisällä oli käydä perjantaisen ulosajon johdosta sarjatilanteen kannalta huonommin.
Ralli SM -sarja ajettiin päätökseen viikonloppuna Pohjanmaa Rallin merkeissä Seinäjoella. Kaudella ajettiin viisi osakilpailua, joista Jaro Kinnunen ja kartanlukija Tuukka Shemeikka saavuttivat kaksi voittoa ja yhteensä neljä palkintokorokesijaa.
Suomen mestaruutta SM2-luokasta tavoitelleelta Kinnuselta olisi vaadittu myös Seinäjoelta voitto, mutta pieni ajovirhe pudotti helsinkiläisen luokkajohdosta.
Rallin SM-kausi päättyi viikonloppuna Pohjanmaa Ralliin. Jere Kalliokoskelle kauden päätösralli oli oman ralliuran alku nelivetoisissa. Ensimmäistä SM-ralliaan ajanut Kalliokoski oli kartanlukija Jukka-Pekka Vistinmäen kanssa valinnut viisaan taktiikan, varmasti maaliin, loppua kohden vauhtia lisäten. Taktiikka toimi, ja SM1-luokassa kilpaillut alahärmäläiskaksikko nosti sijoitustaan rallin kuluessa yhdeksänneltä sijalta kuudenneksi.