Kouvolan SM-rallin neljäs tila nosti Jere Pensaan lähemmäksi mitalisijoja.

Jere Pensas kuljetti Renault Meganen Kouvolan SM-rallissa luokkansa neljänneksi. Sijoitus ei ollut aivan sitä mitä Pensas ja kartturi Jouni Saarijärvi tavoittelivat kauden toiseksi viimeisestä SM-rallista, mutta SM4 -luokan tiukassa pistejahdissa ero mitaliryhmään kaventui.

Rata SM-sarjan kauden toinen, ja samalla viimeinen, osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Alastaron radalla Virttaalla. Kahden osakilpailun mittaisen sarjan ensimmäinen osakilpailu kaasuteltiin elokuun lopussa Botniaringillä. V1600-luokan Suomen mestaruutta jahtaavan Niko Kalliokosken, 19, kausi käynnistyi kuitenkin tahmeasti, ja sarjasijoitus ennen kauden finaalia on kuudes.

Ralli SM -sarjan neljäs osakilpailu Kouvolassa ei tuonut Aleksi Röyhkiölle kaivattua voittoa SM3-luokasta, vaan kilpailu päättyi johtoasemasta kuperkeikkaan viimeisellä erikoiskokeella.

Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki avasivat rallin komealla pohja-ajalla, mutta toisen EK:n jälkeen Ford Fiestalla kilpaileva kaksikko putosi toiseksi.

Legendsien kautta aikojen toinen Suomen mestaruus ratkeaa tulevana viikonloppuna Alastarolla. Koronan typistämällä kaudella ajetaan kahtena viikonloppuna, yhteensä kuusi kilpailulähtöä. Kauden ensimmäinen puolikas kurvailtiin Botniaringin radalla, toissa vuoden mestari Jesse Kari otti kiinnityksen mestaruuteen voittamalla kaksi lähtöä. Sarjakärki starttaa kauden jälkipuoliskolle yhdeksän pisteen erolla toisena olevaan Pekka Seppäseen. Viime vuoden hopeamitalisti Veli-Pekka Karttunen on kolmantena.

BMW Xtreme -luokan historian ensimmäinen Suomen mestaruus ratkeaa tulevana viikonloppuna Alastaron radalla. Kahden viikonlopun mittaisen SM-kauden aloitus Kurikan Botniaringillä elokuun lopussa sujui kaksikolta voittoisasti. Avausosakilpailussa ajettiin kolme kilpailulähtöä, tuloksena oli kaksi voittoa ja kakkosija.

Ralli SM -sarjan neljäs ja kesäkauden avannut osakilpailu ajettiin viikonloppuna Kouvolassa. Esa Ruotsalainen ei löytänyt toivottua vauhtia pitkän kilpailutauon jäljiltä.

SM1-luokkaan ja Skoda Fabia R5 -auton rattiin tämän kauden alussa siirtynyt Ruotsalainen ei vielä omaa riittävää kokemusta kalustostaan, että luokan kärkivauhtiin olisi edellytyksiä.

Rallin SM-sarja palasi pitkältä tauolta, kun kauden viimeistä edellinen osakilpailu ajettiin Kouvolan seudun nopeilla erikoiskokeilla. Porvoon Autopalvelu lähti kisaan erikoismiehityksellä, sillä SM3-luokan hallitseva suomenmestari Sami Pajari oli samaan aikaan Viron MM-rallissa hakemassa sarjapisteitä ja kokemusta junioreiden WRC-kilpailusta.

Porvoon Autopalvelu -tiimin luottokuljettaja, SM2-luokan mestarisuosikki Ville Hautamäki sai tulitukea saman luokan kovalta haastajalta, Jaro Kinnuselta.

Tänään päättyneessä Viron MM-rallissa päästiin WRC3-luokassa juhlimaan palkintokorokesijaa suomalaistunnelmissa, kun Jari Huttunen ajoi Hyundai i20 R5-autolla WRC3-luokan toiseksi. Hän jäi luokan voittaneelle ruotsalaiselle Volkswagen-kuljettaja Oliver Solbergille 59 sekuntia. Luokan kolmanneksi ajoi Viron Egon Kaur Skoda Fabia R5:llä. Huttunen oli kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa kilpailun kolmanneksi nopein R5-luokan autokunta ja yleiskilpailussa he sijoittuivat sijalle 11.

Ford Fiesta -autojen omaa merkkisarjaa, Ford Motorcraft Fiesta Sport Trophyä, ajetaan Ralli SM -osakilpailuiden yhteydessä. Yli puolen vuoden kisatauon jälkeen sarjapisteitä oli jaossa lauantaina Kouvolassa ajetussa SM O.K. Auto -rallissa.

Viikonlopun nimi oli ehdottomasti Lauri Joona. Hän jatkoi vahvoja otteitaan, ja ajoi vakuuttavasti koko kisapäivän käyden Aleksi Röyhkiön kanssa sekuntikamppailua aina rallin alkumetreistä lähtien. Röyhkiön kisa päättyi harmittavasti kisan viimeisellä erikoiskokeella keskeytykseen.

Sastamalasta kotoisin oleva Lauri Joona tulee muistamaan lauantain 5. syyskuuta 2020 koko ikänsä. Tuolloin sateisessa Kouvolassa ajetun Ralli SM -sarjan neljännen osakilpailun, SM O.K. Auto -rallin, luokkavoitto sinetöi 23-vuotiaan kuljettajalle uran ensimmäisen rallin suomenmestaruuden.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste