Jari Huttunen, Hyundai i20 R5 Kuva: RSMP.pl

Jari Huttunen valmistautuu syyskuiseen Viron MM-ralliin osallistumalla sunnuntaina Etelä-Virossa ajettavaan Lõuna-Eesti -ralliin. Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka kilpailevat rallissa Hyundain tehdastiimin Hyundai i20 R5 -autolla. Virossa kaksikko pääsee reilun vuoden tauon jälkeen soraralliin, sillä edellisen kerran he kilpailivat soralla vuoden 2019 Jyväskylän MM-rallissa, josta he nappasivat WRC2-luokan hopeatilan.

Porvoon Autopalvelun tarjoajan Ajoasu.fi ja Tomi Tuominen eRally Experience rallisarjan toisessa osakilpailussa virtuaaliautourheilijat matkasivat vuoteen 1999, jolloin lohjalainen media-alan ammattilainen Tomi Tuominen luotsasi Esa Saarenpäätä Ralli SM-sarjassa kaksikon kilpaillessa Volkswagen Golf KitCarilla. Vuosisadan vaihduttua  Tuominen istui myös kaksi kisaa Jani Pirttisen kanssa Englannin avoimessa kuten Skotlannissa. Näin ollen sarjan toiseksi osakilpailuksi valikoitui 103,6 erikoiskokilometriä Skotlantilaista ylämaata kilpailijan itse valitsemallaan KitCar luokan autolla.


Kalliokoski Alastaron radalla 2019

Kaudella 2018 pronssia, viime kaudella hopeaa, onko nyt Suomen mestaruuden vuoro? Niko Kalliokosken ura rata-autoilun V1600-luokassa on ollut nousujohteinen, edelliset kaudet ovat tuoneet menestystä, mutta se kirkkain vielä puuttuu. WV Lupo Gti:llä kilpaileva alahärmäläinen on jälleen mukana tavoittelemassa luokan Suomen mestaruutta, kun sarja tulevana viikonloppuna 22.-23.8. alkaa Kurikan Botniaringiltä.


Tuominen ajoi harjoituskilpailussa kesäkuussa voittoon ja toiseksi, kuva Toni Lönnroos. 

Viime kaudella kansainvälisen RX Academyn rallicross-sarjan mestaruuden voittanut 19-vuotias Rasmus Tuominen tekee paluun Rata SM-sarjaan. V1600 luokassa kilpailevalle jämsäläiselle kausi Rata SM-sarjassa on toinen, Tuominen ajoi hopealle kaudella 2018. Tämän kauden tähtäin ennen koronapandemiaa oli ajaa SET Promotion-tallissa rallicrossin Euro RX-sarjaa Super1600-luokassa.

Luka Nurmi nautiskelemaan Legendsin SM-sarjaan kolminkertaisen mestarin tiimikaverina - Tavoitteena rento kilpailuviikonloppu yli 30 kanssakilpailijan seurassa

Kuluvalla kilpailukaudella Porsche Sprint Challenge NEZ-ratasarjaa ennen sen kahta viimeistä osakilpailua johtava, tamperelainen Luka Nurmi, 16, valmistautuu tähänastisen autourheilu-uransa tärkeimpään kilpailuviikonloppuun Kurikan Botniaringillä, jossa nyt viikonloppuna ajetaan Rata-SM sarjan ensimmäiset osakilpailut.

Rata-ajon ja rallicrossin mestarit lyövät hynttyyt yhteen ja lähtevät tavoittelemaan Suomen mestaruutta. AL-Härmää edustava pohjalaiskaksikko Jere Kalliokoski ja Juho Siekkinen starttaavat viikonloppuna alkavaan Rata SM-sarjaan BMW Xtreme -luokassa.

Legendsien SM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Kurikan Botniaringiltä. Koronapandemian runtelema kausi oli pitkään vaarassa peruuntua kokonaan, mutta sinnikkään työn tuloksena sarjassa ajetaan kaksi osakilpailuviikonloppua, kausi päättyy Alastarolle syyskuussa.

Erityisesti tänä ”koronavuonna” myös F-ryhmäläisellä kilpa-autolla ajavan kannattaa käyttää hyväkseen kaikki mahdollisuudet päästä sittenkin ajamaan tosissaan kilpaa vielä tämän syksyn aikana. Historic-autoille tarkoitettuun rallisarjaan, Historic Rally Trophyyn, pääsee nyt Classic F -luokkiin kisaamaan jo hieman vanhentuneilla äffäläisillä.  

Suomen autourheiluhistorian ensimmäinen kokonaan virtuaalisella asfalttipinnalla ajettu Japan Motors eAsfalttisprintsarja oli valtava jännitysnäytelmä aina sen viimeisiin osakilpailuhin saakka kun kahden kuukauden ja 12 osakilpailun mittaisen sekä ennen kaikkea todella kovatasoisen kilpasarjan voitto ratkesi sen kymmenessä osakilpailussa, jossa kauhavalainen Marko Perttula onnistui toisen kerran kukistamaan B-junioreiden luokkavoitosta toiseen ajaneen ähtäriläisen Aleksi Hirvilammen ja näin A-junioreissa myöskin luokkavoitosta toiseen ajanut kajaanilainen Teijo Karjalainen kuittasi yhdellätoista luokkavoitollaan vuoden suklaaherkut eli yhteensä 384 kappaletta Japan Motors Oy'n tarjoamia Tupla -suklaapatukoita.

Jere Kalliokoski, 23, kilpailee rallicrossin MM-osakilpailussa Kouvolassa elokuun viimeisenä viikonloppuna. CapitalBox World RX of Finland on Kalliokoskelle uran kolmas MM-osakilpailu, alahärmäläinen debytoi viime kaudella Ruotsin Höljesissä ja ajoi myös Etelä-Afrikan Kapkaupungissa kauden finaalin Stard-tallin Ford Fiestalla. Suomen mestaruuden, hopeaa ja pronssia, sekä Pohjoismaisen mestaruussarjan RallyX Nordicin pronssia voittanut Kalliokoski on ajanut myös EM-sarjaa kahdella kaudella, vuonna 2017 Albatec -tiimin Peugeotilla ja kaudella 2018 alla oli sarjatulokas G-Fors -tallin Renault.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste