Kouvolalainen 11-vuotias crosskart-kuljettaja Lauri Halonen on nimetty mukaan CFAcademyn (Crazy Finn Academy) nuorille kuljettajille suunnattuun kehitysohjelmaan. Crosskarteissa Pohjois-Euroopan mestaruuden ja Suomessa talvisarjan mestaruuden voittanut Halonen saa opettajakseen hallitsevan rallin Suomen mestarin Teemu Asunmaan.

Neste Ralli siirtyi pandemian takia seuraavaan vuoteen, mutta MM-rallifiilis sykkii Keski-Suomen pääkaupungissa vahvana. Kisan järjestäjä, autourheilun lajiliitto AKK, kokoaa nimekkään nipun kansainvälisiä autourheilutähtiä Jyväskylän Lutakon satamaan 8.8.2020 digitaalisen autourheilun merkeissä. Maksuton tapahtumapäivä tarjoaa MM-rallin haastekisan lisäksi digitaalisen rata-autoilun SM-finaalin ja muuta yleisöviihdettä. Tapahtumasta pääsee nauttimaan paitsi paikan päällä, myös ennen kaikkea Ylen lähetysten ja WRC:n striimien myötä.

Koronapandemia tyhjensi kevään ja alkukesän rallikalenterit niin meiltä kuin maailmaltakin. Neljän kuukauden kisatauon jälkeen sastamalalainen rallikuljettaja Lauri Joona pääsi vihdoin aloittamaan kesän rallikauden. Heinäkuun alussa Virossa, Rakveren kaupungin ympäristössä ajetusta Viru Rallista oli kotiin tuomisina R2-luokan toinen sija.

Rata SM-kauden ”kenraaliharjoitus” ajettiin viikonloppuna Botniaringin radalla Kurikan Jurvassa. BMW Xtreme -luokassa ajavat Jere Kalliokoski, 22, ja sarjan hallitseva mestari Juho Siekkinen, 23, tulivat jokaisessa kolmessa kilpailussa voittajina maaliin, vaikka lauantaina kaksikon BMW tulikin aika-ajoista narun jatkona varikolle.

Toista peräkkäistä kilpailukautta kauhajokelaisen Relaa Racing tiimin Porsche Junior driver kuljettajana ajava, tamperelainen Luka Nurmi, 16, pääsee vihdoin vauhtiin kun nyt tulevana viikonloppuna Virttaan Alastaro Circuitin radalla Porsche Sprint Challenge NEZ-ratasarja pyörähtää käyntiin. Porsche GT3 Cup 999.1 versioisella autolla neljään osakilpailuviikonloppuun ja jokaiseen niiden kolmeen kilpalähtöön Nurmi starttaa hallitsevana sarjan pronssimitalina, jonka myötä tavoitteet on asetettu vain ja ainoastaan sarjan henkilökohtaiseen mestaruuteen sekä tiimien mestaruuden puolustamiseen.

 

Rallikausi pääsee Suomessa jatkumaan elokuun alussa, kun koronarajoitteiden jälkeen kilpailuja aletaan taas järjestää kotimaan sorakilpailuissa. Aleksi Röyhkiö tekee mielenkiintoisen kokeilun, kun nuorukainen starttaa Skoda Fabia R5 -kilpurilla lauantaina 1.8.  ajettavaan Kokkola 400 Juhlaralliin.

Kokonaan virtuaalisella asfalttipinnalla ajettavan Japan Motors eAsfalttisprintsarjan kahdeksas osakilpailu oli jälleen Aleksi Hallian juhlaa, joka 1,465 sekunnin marginaalilla jätätti yleiskilpailun kakkosmiestä Ville-Veikko Törmästä. Hallia kuskasi 6,8 kilometrin mittaisella asfalttibaanalla Ford Fiesta R2 autoa 111,78 keskituntinopeudella ja luokkavoittonsa myötä vankisti asemiaan sarjan pronssijalla 267 kilpailijan keskuudessa.

Hyundai i20 R5-autolla kilpaileva Jari Huttunen sijoittui kolmanneksi sunnuntaina päättyneessä Bohemia-rallissa Tshekissä. Lauantain kilpailupäivän jälkeen kisaa johtanut Huttunen jäi kilpailun maalissa rallin voittaneelle isäntämaan Vaclav Pechille 49,8 sekuntia.


Grattis sanoi Petter Solberg, kuva Vesa Kalliokoski

Alahärmäläinen, juuri 13 vuotta täyttänyt Elias Kalliokoski nousi uransa ensimmäisessä kansainvälisessä rallicross-kilpailussa Ruotsin Höljesissä palkintokorokkeelle. Crosskart Junior -luokassa kilpaillut Kalliokoski ajoi kolmanneksi ja kuudenneksi. Kilpailua vaikeutti alkuerissä tuleen syttyneet jarrut, ja viimeisessä finaalissa katkennut kaasuvaijeri. Kokonaisuutena viikonloppu sujui hyvin, Kalliokoski on sarjassa kolmantena, vain kolmen pisteen päässä sarjaa johtavasta suomalaisesta Raoul Dahlqvistista.  

Rallin Maailmanmestari Marcus Grönholmin virtuaalisessa GRX-rallisarjassa lähes yli 200 kilpailijaa mittasi paremmuuttaan Kreikan MM-rallista tutuilla erikoiskokeilla, jotka olivat vähintään yhtä haastavat kuin oikean elämän kilpailussa; Lähes 60% kaikista kilpailijoista sortui ulosajoihin ja teknisiin murheisiin kuten rengasrikkoihin ja niiden myötä olivat pakotettuja ns. jättämään leikin kesken.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste