Ralliautoilun SM-sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu kaasuteltiin Uudenkaupungin maastossa kahdeksan kovavauhtisen erikoiskokeen voimin. Pienessä n-ryhmässä kilpaillut Marko Mänty kartanlukijansa Tomi Kivilahden kanssa ajoivat sijalle 3. Luokan kärkitahdit saneli Joonas Lindroos ja toiseksi ajoi Ville Hautamäki.
-Kokonaisuutena ihan hyvä kilpailu, vaikka tällä kertaa emme kärkisijasta pystyneet taistelemaan. Mahdollisuudet voittoon kariutuivat väärään rengasvalintaan ja pieniin ajovirheisiin, Mänty kertoi.
Uudessakaupungissa ajettu ralliautoilun kansallisen kilpailukauden toiseksi viimeinen osakilpailu oli jännitysnäytelmä vailla vertaa WRC-autoja ohjastaneiden kuljettajien taistellessa tiukasti paremmuudestaan kilpailun kahdeksalla erikoiskokeella. Lempääläisen Jussi Välimäen kohtalona oli jäädä huomattavasti tehokkaammilla ralliautoilla ajaneiden kuljettajien jalkoihin - myös vaihdelaatikkomurheet veivät viimeisenkin iskukyvyn STC-Meat rallitiimin kilpailustrategialta. A-ryhmän neljäs sija takasi kuitenkin riittävästi SM-pisteitä, jotta taistelu A-ryhmän viimeisestä ralliautoilun suomenmestaruudesta huipentuu kolmen viikon päästä Mikkelissä ajettavassa finaalikilpailussa.
Subaru Dealer Teamin väreissä Uudenkaupungin perinteisillä ralliteillä nähtiin uusi kuljettajapari, kun tiimin tutun kaksikon, Teemu Armisen ja Seppo Varmavuon, lisäksi Subaru Imprezalla lähti ajamaan kokenut kuljettaja Juuso Pykälistö.
Uudessakaupungissa nähtiin erittäin tasainen ja kovavauhtinen kamppailu sekä koko rallin että N-ryhmän voitosta.
Romanian rallisarjan kuudennen osakilpailun avauspäivä kulki suomalaiskomennossa, kun Jarkko Miettinen ja kartanlukija Mikko Lukka kellottivat pohja-ajat kaikille lauantaipäivän kuudelle erikoiskokeelle.
Uuden-Seelannin MM-rallin toisena päivänä N-ryhmän kärkisijoilla tapahtui paljon muutoksia. Viidenneltä sijalta rallin pisimpään päivään startannut Subaru-kuljettaja Jari Ketomaa aloitti lauantain hyvin ja saavutti aamun kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella edellään ajaneita.
Toinen erikoiskoe menikin sitten jo sujuvasti ja keikuttiin siellä A-ryhmän seitsemännellä sijalla.
Viime vuonna suuren suosion saanut rallispecial starttaa myös tänä syksynä Vantaan Vauhtipuistossa. Kilpailupäivä on sunnuntai 26. lokakuuta. Tänä vuonna ajetaan kuusi erikoiskoetta joiden yhteispituus on 15 km. Kilpailu starttaa noin klo 11.00.
Vielä olisi tilaa rallin perustutkinnossa, joka pidetään Mikkelissä 7.9. 2008