Money For Nothing Rally Team jatkoi kilpailukauttaan Laukaalla ajetussa Peurunkarallilla. Kuten Mikkelissäki, oli täälläkin odotettavissa melkein 100 ek kilometriä sisältävä reitti. Kilometrit jakautuivat kuudelle erikoiskokeelle. Nuotitus oli totutusti perjantaina, joten Pasi ja jukka aloittivat kisamatkansa jo torstaina. Nuotitusaikataulu oli suht sopiva, ja pätkät saatiin paperille turhia kiirehtimättä. Kun vielä tiimin huolto-osastokin saapui majapaikkaan Jyväskylään perjantai-illan aikana, voitiin kilpailuun lähteä hyvillä mielin.
Uutuuttaan kiiltävän yönsinisen Subarun ohjauspyörän taakse tälle kaudelle siirtynyt Jukka Ketomäki lähti ajamaan hyvää sijoitusta talven viimeisestä lumikilpailusta. Peurunka-rallin reitti kierteli Jyväskylän MM-rallin reitin tuntumassa sisältäen tuttuja erikoiskokeita, tosin ajosuunnat eri päin tai muulla tavoin muutettuina.
Historic-ralliautoilussa ei tärkeintä ole voitto, vaan autoille ja niiden historialle omistautuminen. Kyseessä on niin sanottu herrasmiesten laji. Vanha, usein museorekisterissä oleva kalusto vaatii kunnioitusta myös ajotavoissa. Toki kaikki eivät sitä kypärän päähän laitettuaan aina muista ja kilpailuissa nähdäänkin usein yllättävänkin tiukkoja mittelöitä. Eikä ole myöskään harvinaista, että vaivalla hankittu ja kunnostettu kilpa-auto kiepsahtaa nurin taistelun tiimellyksessä, aivan kuin samoilla autoilla ennen vanhaan, 30 - 40 vuotta aiemmin.
Patela Racing ry:n järjestämässä historian toisessa Säästökuoppasprintissä oli mukana tänä vuonna lähes sata kuljettajaa. Haukiputaan Annalankankaan vauhdikas 2,3 kilometriä pitkä rata taittui nopeimmilla kuljettajilla reilusti alle puolentoista minuutin.
Kansallisen rallisarjamme neljäs osakilpailu ajettiin menneenä viikonloppuna varsin perinteikkäillä keskisuomalaisilla rallipoluilla. Yksi Suomen tunnetuimmista rallipitäjistä sai toimia järjestävänä paikkakuntana talvikauden viimeiselle rallin Suomen mestaruus osakilpailulle. Saxspeedin motorhomesta vain vajaan 20 kilometrin päässä Laukaalla ajettu vauhdikas rallitapahtuma keräsi kiitosta niin puitteiltaan kuin osaamiseltaan.
Jouni Ampuja lähti rallin SM-sarjan talvikauden päättäneeseen Peurunka ralliin vain ja ainoastaan voitto mielessä, mutta kotiin tuomisina oli jälleen yleiskilpailun toinen sija. Nyt voittanut Juuso Pykälistö oli Ampujaa 11,8 sekuntia nopeampi.
Teemu Armisen ja Seppo Varmavuon talvikauden päätös Peurunka rallissa meni lumitöiden merkeissä. Kilpailuun oli valmistauduttu huolella ja tarkoitus oli nostaa vauhtia edellisistä kilpailuista. Tärkeitä kisakilometrejä saatiin kuitenkin mittariin.
Peurungan SM ralli oli Joonaksen historiaan kirjoitettava tapahtuma ja tähänastisen uran makein yleisen luokan SM ralli. Ensimmäisen kerran luokan ykköspytty sai uudeksi kodikseen Joonaksen palkintokaapin.
Kalle Pinomäki lähti Laukaalla ajettuun yleisen SM-sarjan Peurunka ralliin
hyvistä asetelmista. Ennen kilpailua Pinomäki johti SM-sarjaa 3.5 pisteen
erolla toisena olleeseen Marko Niemiseen.
Erinomaisessa kevättalvisessa säässä sekä nelinkertaisen maailmanmestarin, Juha Kankkusen kotimaisemissa kilpailtiin kauden kolmas Suomen mestaruus -osakilpailu. Yksi Suomen tunnetuimmista rallipitäjistä, Laukaa sai kunnian toimia näyttämönä moderneille kilpa-autoille sekä Suomen vauhdikkaimmille rallikuljettajille. Kilpailuun starttasi yli 170 kilpailijaparia mukaan lukien pitäjän oma vetomies Mikko Kauppinen.



