Ylistarolainen Jukka Ketomäki johtaa N-ryhmää ruotsissa. Piikkipaikka on ollut hänen hallinnassaan koko perjantain ja lauantai-aamun. N-ryhmän Subarua luotsaava viime vuoden SM- hopeamitalisti käy tiukkaa kisaa Toshiro Arain kanssa, jota suomalainen johtaa lähes puolella minuutilla. Kolmantena ajaa Jussi Välimäki.
N-ryhmän tuotantoautolla Ruotsin MM-ralliin startannut Kangasalan Jussi Välimäki kaasuttelee Ruotsin MM-rallissa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen hyvissä hyökkäysasemissa sijalla neljä. Välimäen kilpailupäivään on mahtunut niin erinomaista rallin ajoa kuin myös vauhtia jarruttavia pieniä teknisiä vikoja. Kokonaisuuteen Jussi on tyytyväinen ja huomiselta on lupa odottaa hyökkäystä.
Suomen Kristian Sohlberg, 26, avasi hienosti ja ennen kaikkea vauhdikkaasti Ruotsin MM-rallin avauspäivän yksityistallin Ford Focus WRC02:lla. Sohlberg nousi moniin muihin verrattuna vanhemmalla kilvanajokalustolla perjantaina kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen kisan nopeimmaksi Ford-kuskiksi. Taakse siinä vaiheessa olivat jääneet mm. Fordin merkkimestaruuspisteistä ajavat tehdaskuskit Toni Gardemeister ja Henning Solberg.
Jukka Ketomäki lähtee ruotsin MM-ralliin tavoitteenaan N-ryhmän kärkisijat. – Minimitavoite on päästä pitemmälle kuin vuosi sitten, jolloin keskeytimme ensimmäiselle erikoiskokeelle, Jukka nauraa. Ketomäen ja Subarun ensimmäinen ulkomaanvisiitti osuu mielenkiintoisiin ympyröihin, sillä vastassa on N-ryhmän huippukuljettajia ympäri maailman. – Ruotsi avaan N-ryhmän autoilla ajettavan Production cupin, joten vastassamme on N-ryhmän Maailmanmestaruudesta ajavat kuljettajat.
OP Suonenjoki rallin Kilpailukeskuksen majoitus numero vaihtunut. Uusi numero 044-7854004 Vielä muutamia huoneita vapaina soita ja varaa omasi.
Suomen Kristian Sohlberg, 26, starttaa perjantaina käynnistyvään Ruotsin MM-ralliin määrätietoisella asenteella. Vastus ja olosuhteet Värmlannin lähes lumettomilla teillä ovat äärimmäisen vaikeat, mutta kirkkonummelainen on päättänyt pitää päämääränsä korkealla.
Junioreiden MM-sarjaa ajava Kosti Katajamäki ei osallistu viikonlopun Ruotsin ralliin. Länsinaapurin osakilpailu ei kuulu junioreiden sarjaan eikä Katajamäki aja siellä muullakaan kalustolla. Sen sijaan hän on kartanlukijansa Timo Alanteen kanssa nuotittanut kilpailun kaikki erikoiskokeet muiden kilpailijoiden mukana.
Jani Paasosen urakka Skodan tehdastallissa alkaa viikonlopun Ruotsin MM-rallissa kun hän tuuraa Monte Carlon ulosajostaan toipuvaa Armin Schwarzia. Skoda Fabia WRC:n ratissa Värmlannin metsäteillä esiintyvät myös hallitseva DTM-mestari Mattias Ekström sekä Janne Tuohino.
Kauden toinen MM-ralli, kilpailukalenterin ainoa piikkipyörillä ajettava osakilpailu kurvaillaan tulevana viikonloppuna Ruotsissa. Edessä piti olla kovavauhtinen ralli suurten lumipenkkojen välissä. Nyt nuotituksen ollessa käynnissä voidaan todeta rallireitin olevan aivan jotain muuta kuin mitä lumirallilta oli odotettavissa. Reitiltä kantautuneiden tietojen mukaan maa on kauttaaltaan vihreä, tulppaanit kukkivat ja lumesta ei ole tietoakaan.
PULKKINEN RACING TEAM;
TOMMI MÄKISEN TALVIRALLISTA TOINEN SIJA
Koska seuraavaan Viron sarjan ralliin on vielä aikaa pitävät Pulkkinen ja Miettinen
ajotuntumaa yllä osallistumalla pienempiin kisoihin aina Viron sarjan välillä.



