Viime vuosina SM-sarjaa kiertänyt Esa Kettula on ostanut Toyota Starletin ja siirtyy F-cup:in puolelle. – SM-sarjaan olisi pitänyt satsata lisää […]
Pohjalaispari Mika Eloluoma ja Hannu Jaskari ovat valmiina ensi vuoden SM-ralleihin. Testikilpailuna on 10. tammikuuta ajettava Nilsiä-ralli.
FIA:n maailmanneuvosto kokoontui 12.12. Monacossa. Suomalaisia eniten kiinnostava päätös oli muutos juniorien MM-rallikalenteriin: juniorit keräävät sittenkin MM-pisteitä Suomen osakilpailussa, Neste Rallissa.
Ralliautoilumme nouseviin tähtiin kuuluva Laukaan Aki Teiskonen siirtyy ensi vuodeksi ajamaan ulkomaille. Kuluneella kaudella SM hopealle yltänyt nuori lupaus ottaa rohkean askeleen kohti ralliautoilun ammattilaisuutta. Teiskonen on tehnyt yhden vuoden sopimuksen kahden ulkomaisen rallitallin kanssa.
Ylihärmäläinen Juha Kangas oli huippuvauhdissa Australian rallisarjan päätösosakilpailussa. Kuumassa kelissä ajettu ralli sujui Juhan hallinnassa, hänen ajaessa toisessa lähdössä upeaan voittoon ja sijoittuen ensimmäisessä toiseksi. - Tiesin jo etukäteen, että täällä pystyttäisiin ajamaan kovaa. Tämä oli ensimmäinen ralli, missä olosuhteet suosivat meitä, sillä korkea lämpötila sopi meidän renkaillemme, kuin nenä päähän, Juha kertoo.
Kansainvälinen Autourheiluliitto FIA on nimittänyt Jarmo Mahosen uusimaansa MM-rallivaliokuntaan (WRC Commission). Jarmo Mahonen toimii autourheilun kotimaisen lajiliiton AKK-Motorsportin ja sen omistaman markkinointiyhtiön AKK Sports Oy:n toimitusjohtajana.
Rallisarjat lähenevät loppuaan maailman kaikissa nurkissa, näin tekee myös Australian rallisarja, jonka viimeinen osakilpailu ajetaan Australian Tasmaniassa 14-16.11. Ralli käynnistyy perjantai-iltana lyhyellä 1.11 kilometriä pitkällä rykäisyllä, joka on illan ainoa erikoiskoe. Ralli jatkuu lauantaiaamuna, jolloin ralliletka pääsee varsinaisille pitkille erikoiskokeille. Lauantaina ajetaan oma lähtönsä ja Sunnuntaina omansa.
Rallikausi 2003 on nyt paketissa. Äärimmilleen viritetyt, turboahdetut ja ahtamattomat moottorit ovat vuoden 2003 osalta hiljentyneet. Iso-Britanian MM-rallin viimeinen ajopäivä ei WRC-puolella tuonut suurempia muutoksia lauantain tulosluetteloon - Petter Solbergista tuli Norjan ralliautoiluhistorian ensimmäinen maailmanmestari ja Tommi Mäkinen lopetti uransa palkintopallisijoitukseen. Sen sijaan junioreiden MM-sarjassa koettiin suuria suomalaisia hetkiä sillä Suzuki Ignistä ohjastava Suomen ja Espoon Ville-Pertti Teuronen ajoi varsin vaihderikkaan kilpailun päätteeksi erinomaisesti kolmenneksi.
Perinteiseen tapaan Walesin nopeat ja vaativat tiet ovat saaneet kunnian toimia rallin maailmanmestaruussarjan päätösosakilpailuna. Me suomalaiset hyvin muistamme muutaman vuoden takaiset tapahtumat kuinka Tommi Mäkinen julistettiin maailmanmestariksi Carlos Sainzin nenän edestä hänen Toyotansa moottorin rikkoontumisen seurauksena 200 metriä ennen maaliviivaa. Viime vuonna mm. Marcus Grönholm ja Jani Paasonen keskeyttivät ulosajon seurauksina tismalleen samaan paikkaan.
Kauden viimeistä edellinen MM-ralli ajetaan Espanjassa tulevana viikonloppuna. Niin tämä kuin myös kahden viikon päästä ajettava ja rallikauden päättävä, Iso-Britanian MM-ralli kuuluvat junioreiden MM-sarjaa kiertävien kuljettajien ohjelmaan. Edessä on siis vuoden 2003 viimeiset rallit joista ensimmäinen ajetaan asfaltilla ja toinen soralla.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste