Japan Motors Cup 2020 starttaa huhtikuussa Raaseporista. Kuva: Jani Kekoni

Toista peräkkäistä kilpailukautta ajettava Japan Motors Cup on Autourheilun Kansallisen Keskusliitto AKK-Motorsport ry:n alainen rallisprintsarja, jonka kaikki kahdeksan osakilpailua ajetaan asfalttipinnoitteella.

Sarjan historia juontaa juurensa vuoteen 2003, jolloin Erkki Koskelo laittoi perinteikkään kilpasarjan pystyyn.

Niclas Grönholm pääsi tuulettamaan voittoa kauden päätöskilpailussa. Kuva: GRX Team tiedotus

Niclas Grönholm päätti kautensa upeaan voittoon rallicrossin MM-sarjan päätösosakilpailussa Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa.

Finaalissa GRX Taneco Teamin Grönholm löi kovimmat vastustajansa selvästi ja näytti kaikille kuka oli viikonlopun nopein kuljettaja.

Riku Tahko saalisti uransa ensimmäisen Rallicross SM -osakilpailuvoiton Botniaringillä. Kuva:Taneli Niinimäki.

Riku Tahkon viides vuosi rallicrossradoilla päättyi kaudella 2019 Rallicross SM -sarjan neljännelle sijalle. Kaudella 2020 edessä on paluu ralliin.

Intohimoisen urheilijan tavoin porvoolainen Riku Tahko lähti kauteen 2019 suurin odotuksin.

Offroad Expo -näyttely on Pohjoismaiden suurin offroad-alan messutapahtuma. Kuva: Tampere Supercrossin tiedotus

Tampere Supercrossin yhteydessä järjestettävä Offroad Expo -näyttely on Pohjoismaiden suurin offroad-alan messutapahtuma jo kahdeksannen kerran. Näytteilleasettajia on mukana ennätysmäärä, mikä kertoo paljon tapahtuman vuosittaisesta suosiosta.

Niclas Grönholm starttaa MM-sarjan neljänneltä sijalta kauden päätöskilpailuun. Kuva: GRX Team tiedotus

Niclas Grönholm odottaa innokkaana rallicrossin MM-sarjan päätösosakilpailua, joka ajataan Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa tulevana viikonloppuna. GRX Taneco Teamin suomalalskuljettajalla on mahdollisuudet  vielä nousta kokonaispisteissä MM-sarjan mitaleille. Grönholm on sarjassa neljäntenä 22 pistettä kolmantena olevaa Kevin Hansenia perässä.

Jesse Kallion debyyttikausi RX2-sarjassa on ollut erinomainen. Kuva: Jari Nurminen / RPF

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan RX2-sarjan seitsemäs ja samalla kauden viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Tulokaskauttaan sarjassa kilpailevan Jesse Kallion tavoitteena kauden finaalissa on säilyttää pisteissä nyt hallussa oleva kakkossija.

Vauhtiajot Battle palaa vuonna 2020 uudistettuna ja kehittyneempänä versiona. Kuva: Vauhtiajot

Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ottaa välivuoden jälkeen vetovastuun uudistuneesta ja tulevana vuonna kasvavasta Vauhtiajot-ratatapahtumasta ja tuo SM-arvot mukanaan.

Vauhtiajot Race & Rock -festivaali keräsi viime vuonna 16.

Tampere Supercrossin Offroad Expossa järjestetään huutokauppa. Kuva: Tampere Supecrossin tiedotus.

Tampere Supercrossin Offroad Expo -näyttelyssä järjestetään todellinen motocrosskuljettajan ja -fanin huutokauppa lauantaina 9. marraskuuta. Huudettavana on niin motocrosspyörää kuin muitakin huikeita crossarin tuotteita tuhansien eurojen arvosta.

Sami-Matti Trogen pääsee vihdoin simulaattorikisoista oikean auton rattiin. Kuvat: Jan Kåre Rafoss

Sami-Matti Trogen ajaa kauden viimeisessä rallicrossin MM-osakilpailussa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa tulevana viikonloppuna. RX2-luokassa koko kauden podiumin reunoja kolkutellut lohjalainen oli kauden parhaallaan edellisessä osakilpailussa Ranskassa kolmas.

Jere Kalliokoski kilpaili STARD-tallin Fiestalla aiemmin Ruotsin MM-osakilpailussa. Kuva: Qba Nitka.

Jere Kalliokosken rallicrossvuosi päättyy tulevana viikonloppuna Etelä-Afrikan Kapkaupungissa ajettavaan MM-kauden päätöskilpailuun. SM-sarjassa sekä RallyX Nordic -sarjassa pronssia SuperCar-luokassa voittanut Kalliokoski ajaa kilpailun STARD-tallin Ford Fiestalla.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste