Miko Jalava Tet Rally Liepajan lähdössä. Kuva: JalavaRacing. 

Miko Jalava on Latvian Liepajassa ajettavan ERC-sarjan neljännen osakilpailuin Junior ERC-luokan kolmantena avauspäivän jälkeen. Lauantain kuudesta erikoiskokeesta yksi jouduttiin perumaan turvallisuussyistä. Päätöspäivä sisältää yhteensä neljä erikoiskoetta.


Jari Huttunen (kolmas oikealta) ja Antti Haapala (kolmas vasemmalta) voittivat SM Itärallin yleiskilpailun. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Rallin suomenmestaruussarjan viides osakilpailu kaasuteltiin turvallisesti maaliin lauantai-iltana Joensuussa. SM Itäralli käynnistyi perjantai-iltana pölyisissä tunnelmissa, jonka johdosta yhden erikoiskokeen tulokset jouduttiin jopa mitätöimään. Lauantaina hiekkapöly ei enää haitannut ja Pohjois-Karjalan vuoristoradoilla käydyn rallin yleiskilpailun voittoon ajoi Jari Huttunen. 


Nico Valkonen ja Kari Kallio SM Itärallin avauserikoiskokeella. Kuva: Merita Mäkinen / Meritapix

KMS Racingin Nico Valkonen on voittanut SM Itärallin napaten kauden toisen SM-voittonsa. Tiimin toinen kuljettaja, Tsekin Daniel Polasek ajoi kolmanneksi.


Jari Huttunen paineli Joensuun avauserikoiskokeella pölypilven siivittämänä. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Rallin suomenmestaruussarjan viides osakilpailu, Joensuun seudulla ajettava SM Itäralli, käynnistyi perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella. Haasteelliseksi muodostunut pöly aiheutti kuitenkin jälkimmäisen erikoiskokeen perumisen ja lopulta tuloksien mitätöinnin. 


Jere Pensas hyökkää SM Itärallissa SM3 -luokan kärkikolmikon kantapäille.  (Kuva: JiiVee Korpela)

Jere Pensas ja Jouni Saarijärvi ottavat uuden avauksen rallin SM-sarjan kesäkauteen nyt viikonloppuna Joensuun Itärallissa. Edellisessä rallissa, kotimaisemissa Pohjanmaalla rengasjumppa erikoiskokeella tarjosi Pensas Racingin miehistölle vain SM3 -luokan seitsemännen sijan. Joensuussa on tähtäin kärkikolmikon kantapäille.


Juuso Lammi on lähellä Rallin Suomen Juniorimestaruustitteliä. Kuva: Samu Ekman / AKK.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (RSJM) kauden neljäs osakilpailu ajetaan lauantaina 60-vuotisjuhliaan viettävässä Itärallissa. Joensuun ympäristön tiet ovat tunnettuja vauhdikkuudestaan, vaaramaisemissa kiidetään nyppyjen ja hyppyjen sekä mutkien läpi ja tunnelmaa verrataan monesti vuoristoradan kyytiin. Luvassa on siis huvipuiston tunnelmaa iloiseen pohjoiskarjalaiseen tapaan.


Kartanlukija Eetu Hellsten ja Isak Hatanmaa kauden avauskilpailun, Rally Sarman palkintojenjaossa.

Latvian rallisarja jatkuu kauden neljännellä kilpailulla tulevana viikonloppuna 16.-18. kesäkuuta, Tet Rally Liepāja on myös rallin EM-sarjan osakilpailu, joten osallistujalista on varsin kansainvälinen ja nimekäs. Vaasalainen juuri 14 vuotta täyttänyt Isak Hatanmaa ja seinäjokinen kartanlukija Eetu Hellsten starttaavat kahden päivän mittaiseen ralliin LCR4-luokassa, kaksikon sijoitus Latvian mestaruussarjassa on kuudes.


Nico Valkonen ja Hannu Lamminen SM Pohjanmaa Rallissa. Kuva: Merita Mäkinen / Meritapix.

Tuusulalaistiimi KMS Racing kilpailee kahden auton voimin Ralli SM -kauden viidennessä osakilpailussa, SM Itärallissa. Joensuussa kilpailtavassa kaksipäiväisessä kilpailussa tiimin Ford Fiesta Rally4 -autoja kuljettavat Jyväskylän Nico Valkonen sekä Tsekin Daniel Polasek.


Miko Jalava Puolan EM-rallissa. Kuva: JalavaRacing.

Miko Jalava kilpailee uransa toisessa EM-osakilpailussa tulevana viikonloppuna. Puolan haastavan avausosakilpailun jälkeen odotukset Latviassa ovat kolmen kärjessä. Mäntyharjulaiskuljettaja haki ajotuntumaa kuluneena viikonloppuna nappaamalla luokkavoiton Multialla.


Lauri Joona jahtaa Joensuussa kauden toista täysosumaansa. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Rallin suomenmestaruussarjan viides osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Joensuun vaaramaisemissa, kun vuorossa on SM Itäralli. Kaksipäiväinen kisa starttaa perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella, loput seitsemän ovat vuorossa lauantai-aamupäivästä alkaen. Kaikkiaan ralliin on ilmoittautunut 136 kilpailijaparia. 

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste