Markus Manninen tavoittelee huipputulosta Italian GR Yaris -rallicupin kolmannesta osakilpailusta, joka ajetaan tulevana viikonloppuna Rooman EM-rallin yhteydessä.
Historic Rally Club Finland järjestää kesätestipäivän (harjoituskilpailu) lauantaina 30.7.2022 Kannuskoskella, Luumäellä.
Jos V8 Thunder oli jälleen Toni Lähteenmäen hallintaa, täyden pistepotin nappasi myös Simo Rauhala V1600-luokassa. Grönthalin isä-poika -kaksikko sen sijaan yllätti BMW Xtreme Race -luokassa.
Ford-kuljettaja Jari Huttunen ajoi sunnuntaina päättyneessä Viron MM-rallissa WRC2-luokan neljänneksi. WRC2-luokan voiton vei norjalainen Andreas Mikkelsen Skodalla. Huttunen jäi voittajasta hieman alle kolme ja puoli minuuttia, kisan aikana hän ajoi kaksi erikoiskokeen pohja-aikaa. Palkintokorokepaikkaa rallista tavoitellut Huttunen ei ollut kilpailuviikonloppuunsa tyytyväinen.
Kun Vauhtiajot palasi Rata SM:n sarjaohjelmaan kahden taukovuoden jälkeen, ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut kilpailuviikonlopun ensimmäisestä kisapäivästä.
Vauhtiajot palaa tapahtumakalenteriin rata-ajon osalta kahden taukovuoden jälkeen.
Kahden koronavuoden jälkeen Vauhtiajot palaa Rata SM:n kilpailukalenteriin, kun Seinäjoen katuradalla ajetaan jälleen tulevana viikonloppuna 16.–17.7.2022.
Ralliautoilija Jari Huttusen kilpailukausi jatkuu viikonloppuna Viron MM-rallissa Ford Fiesta Rally2 -autolla WRC2-luokassa. Kolmen ajamansa MM-osakilpailun jälkeen M-Sportin suomalaiskuljettaja on WRC2-luokan MM-pisteissä kuudentena. Kauden avanneessa Ruotsin MM-rallissa Huttunen oli luokan kolmas ja sama sijoitus tuli tilille myös kesäkuussa Sardiniassa ajetusta Italian MM-rallista.
RallyX-sarja jatkui viikonloppuna Latvian Bikerniekin radalla kahdella osakilpailulla. Lauri Halonen oli hyvässä vauhdissa ja otti ensimmäisestä osakilpailusta kolmannen sijan, sunnuntaina ajetussa toisessa kilpailussa kouvolalainen oli Crosscar Junior-luokan viides. Ennen sarjan Ruotsissa ajettavaa finaalia Halonen on sarjassa kolmantena, vain pisteen päässä hopeasta.
Rallicrossin viiden osakilpailun mittainen SM-kausi käynnistyi lauantaina Jalasjärveltä. Hallitseva Suomen mestari Jere Kalliokoski ajoi Supercar-luokan kolmanneksi, alkueriä hallinneen alahärmäläisen mahdollisuudet voittoon heikkenivät Ford Fiestan ohjaustehostimen liitoksen hajottua kolmannessa alkuerässä.
Vuoden 2020 WRC3-luokan maailmanmestari Jari Huttunen ajaa uransa ensimmäisen MM-rallin Rally1 -luokan autolla Jyväskylässä elokuussa, kun hän lähtee kisaan M-Sportin Ford Puma Hybrid Rally1:llä.