Kouvolalainen Lauri Halonen tavoittelee mitalia viikonloppuna alkavasta Crosskart Winter SM-sarjasta. 12-vuotias Halonen on voittanut mitalin kaikilla ajamillaan crosskart-kausilla, nyt käynnistyvä kausi on jo kuudes. Palkintokaapissa on kotimaasta kuusi mitalia, joista kaksi mestaruutta, sekä Pohjois-Euroopan mestaruus kaudelta 2019. Halonen aloitti ajamisen Mini-luokasta vuonna 2017, siirtyi 85-kuutioisiin seuraavalla kaudella, ja crossaa nyt 600 kuutioisella Ydrefalk Junior -autollaan.  

Ensi kesänä Legendsit valtaavat soraradat! Sorasarjassa ajetaan neljä osakilpailua, kolme ovaalilla ja yksi rallicrossradalla. Kausi alkaa juhannuksena Honkajoen Pesämäeltä ja päättyy syyskuussa Forssan Pilvenmäen raviradalle. Sarjan järjestäjinä toimivat Momo Racing Team, Radalle.com ja Legends Cars Finland paikallisten seurojen avustuksella. 

Frenchman edges out Ogier with schoolteacher co-driver Galmiche.

Sébastien Loeb became the oldest winner of an FIA World Rally Championship round after grabbing a remarkable Rallye Monte-Carlo victory from the under the nose of old foe Sébastien Ogier on Sunday.


Lopen UA:n Joonas Kolehmainen kartturinsa Timo Heikkilän kanssa aloittivat Kuhmoisten kisan ylivoimaiseen tyyliin, mutta pieni tekninen ongelma hieman laimensi vauhtia loppua kohti. Kuva: Seppo Koskinen.

Historic Rally Trophy -sarjan avauskisassa; V Kuhmoisten Sora -ralli, päivän nopeimmat miehet olivat Tuomo Hannonen ja Joonas Kolehmainen. Hannonen ajoi Escort RS 2000:lla ennakkoon reittiin tutustuvien luokassa ja Kolehmainen myös Escort RS 2000:lla ilman ”nuotteja”. Nuottiluokassa Hannonen oli Sierra-kuljettaja Ari-Matti Rikkisen kanssa selvästi muita nopeampi taistelupari. Maalissa kerrottiin Rikkisen kärsineen tekniikkamurheista. Eroa tämän kaksikon välillä maalissa oli 20 sekuntia. Muut jäivät yli minuutin.

Muun muassa F-Cupin näyttäviä ralliautoja ja ajosuorituksia voi seurata tälläkin kaudella C Morelta. Kuva: Marko Kyöstilä.

Suoratoistopalvelu C More tarjoaa tällä kaudella laajan kattauksen autourheilun huippusarjoja niin meiltä kuin maailmalta.

V Kuhmoisten Sora -ralli pyörähtää käyntiin Kuhmoisten ympäristössä lauantaina 22.1. klo 10.01, kun Tullan UA isännöi kauden avausta. Kuhmoisten kisaan saatiin lopulta 145 ilmoittautumista, mutta muutama on joutunut jo perumaan osanottonsa. HRT-luokkiin sekä Kuplapaja VW- ja BMW-rallisarjaan on tällä hetkellä lähtijöitä yhteensä 107 autokuntaa. Ähtärin HRT-luokkien lukema viime vuonna oli 108. Maaliskuiseen, nopealla aikataululla kalenteriin saatuun Korpilahden kisaan koronaepidemian alkaessa ilmoittautui 69 autokuntaa.


Kuva: Sportkuvat Eero Auvinen, https://zoomailija.kuvat.fi

Suomalaiseen autourheiluun erikoistunut, 30 vuotista taivaltaan juhliva, Hanaa –lehti kirjoitti Parts Parner Finland Cupista mielenkiintoisesti näin. ”Sarja joka ei ole sarja, tai Cuppi joka ei ole Cuppi”. Tuossahan ei oikeastaan ole mitään järkeä, jos aiheeseen ei tutustu sen enempää. Lyhyesti cupissa, kun sillä on kuitenkin oltava joku kutsuma termi, on kyse kahden kisan yhteisestä liittoumasta ja palkintopotista. Viidessä eri luokassa kisataan yhteensä 3.000 euron palkinnoista. Polttoainelahjakortteja jaetaan yhteensä 10:lle kuljettajalle. Palkintopotin mahdollistaa pääkumppani Parts Partner Finland ja Nortig Oy, sekä molempien kilpailuiden omat panokset.


Pensas Racingin Ford Fiesta ja kuljettajakaksikko kestivät hyvin Arctic Lapland -rallin rasitukset ja tuloksena oli SM5 -luokan kakkostila. (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK)

Laihian Urheiluautoilijoiden kaksikko Jere Pensas ja kartturi Jouni Saarijärvi päästelivät Rovaniemellä ralliuriensa parhaat Arctic Lapland Rallyn sijoitukset. Ford Fiestaa tällä kaudella käskevä kaksikko ylsi toiseksi SM5 -luokan kahinassa.


Kuva: Mika Hermunen.

Se oli niin lähellä! Nimittäin Kari Haapalaisen nouseminen historic-luokkien päivän nopeimmaksi kuljettajaksi Luumäellä ajetussa rallisprintissä lauantaina 15.1.2022. Päijät-Hämeen UA:ta edustava Haapalainen hävisi historicien yleiskilpailun vain 0,05 sekunnin – siis viiden sekunnin sadasosan – erolla Kannonkosken MK/UA:n Harri Könöselle. Kaksikko voitti kumpikin luokkansa, joten pistetaulukossa he jatkavat tasapistein kärjessä.

Emil Lindholm ja kartturi Reeta Hämäläinen ajoivat dramaattisen Tunturirallin voittoon. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

57. kertaa ajettu Arctic Lapland Rally käynnisti seitsemän osakilpailua käsittävän Ralli SM-kauden. 10 erikoiskoetta ja 220 erikoiskoekilometriä sisältäneen  kaksipäiväisen seikkailun voittoon ajoi hallitseva SM1-luokan Suomen mestari Škodan Emil Lindholm. Etenkin kilpailun viimeinen erikoiskoe Ristilampi tarjosi rutkasti draamaa tilanteiden vaihdellessa aivan viime metreille saakka. 

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste