Emil Lindholm johtaa Kokkolan Ralli SM –osakilpailua, kun rallista on ajettu kuusi erikoiskoetta. SM1 –luokan mestaruudesta ajavista kuljettajista seuraavaksi kiireisin, Mikko Heikkilä lähtee sunnuntain erikoiskokeille kahdeksan sekuntia Lindholmin perässä.

Emil Lindholm saapui illan pimeydessä viimeisen erikoiskokeen maaliin hymy huulilla. Päivän erikoiskokeet sujuivat Lindholmilta mestaruuskolmikosta parhaiten.

Autoliitto Jyväskylää edustavalla Henri Hokkalalla on Kokkolan SM ralliin lähdettäessä SM3 -luokan piikkipaikalle matkaa 18 pistettä. Epäonnen soturinakin tälläkaudella mediassa tituuleerattu Hokkala ei ole yhtäkään ehjää sarjakilpailua päässyt vielä tällä kaudella kokemaan, mutta Kokkolassa olisi täydellinen paikka ajaa kauden paras kisa.

Vuonna 2008 kartingista alkanut ja siitä määrätietoisesti ns. pikkuformuloiden ja Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruuden kautta GT3-autoihin matkannut espoolainen Juuso Puhakka, 23, tavoittelee tähänastisen autourheilu-uransa merkittävintä saavutusta nyt viikonloppuna Espanjan Valencian kilparadalla ajettavassa GT World Challenge Sprint EM-sarjan päätösosakilpailuissa.

Jere Pensas ja Jouni Saarijärvi tavoittelevat Kokkolan finaalirallista karkuteillä ollutta SM4 -luokan pronssimitalia. (Kuva: Jarno Saari)

Luokkansa hallitsevat pronssimitalistit Jere Pensas ja Jouni Saarijärvi starttaavat rallin SM-sarjan päättävään Kokkolan juhlaralliin SM4 -luokan neljänneltä sijalta. Tavoitteena on tehdä vuoden takainen temppu ja nousta finaalirallissa nelospaikalta pronssille.

 

Kahden vuoden odotuksen jälkeen suuri suomalainen klassikkoajoneuvonäyttely Classic Motorshow järjestetään Lahden Messukeskuksessa vappuviikonloppuna 30.4.–1.5.2022.

Kankaanpääläinen Mika Hirvikangas tavoittelee vielä mitalisijalle nousua kauden päätöksessä. Kuva: TL Photo & Media

Kesä on kääntynyt jo syksyyn ja kotimaiset autourheilusarjat ovat loppusuoralla. Tälle kaudelle uutena konseptina lanseerattiin Harrastemoottoriurheilu Ry:n alainen Harrasterallisarja. Tämän tavoitteena oli tuoda rallia lähemmäs harrastajatasoa ja kilpailijamäärät ovatkin olleet ilahduttavia.

Aleksi Röyhkiö lähtee jälleen tavoittelemaan sijoitusta SM1-luokan kärkiryhmästä, kun kotimaisen mestaruussarjan päätöskisa koittaa tulevana viikonvaihteena Kokkolan ympäristön teillä.


Mikko Heikkilä tavoittelee SM1-luokan Suomen mestaruutta. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Ralli SM-sarjan viimeinen osakilpailu kaudella 2021 ajetaan Kokkolan seudun nopeavauhtisilla sorateillä tulevana viikonloppuna. Kilpailussa juhlistetaan samalla Kokkolan Urheiluautoilijoiden 60-vuotista historiaa. Rallin keskeiset toiminnot on tuotu lähelle yleisöä aivan keskustaan Kokkolan torin ympäristöön, joten nähtävää riittää myös erikoiskokeiden ulkopuolella. Kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 107 autokuntaa ja etenkin SM1-luokassa taso on hurja. 

Kolme kuljettajaa kamppailee yhä SM1 –luokan mestaruudesta. Tuttu TGS:n riveissä ajava trio ottaa mittaa keskinäisestä paremmuudestaan Kokkolan seudulla ajettavassa, kauden päättävässä Ralli SM –osakilpailussa. Kolmikon nopeinta juhlitaan myös SM1 -luokan mestarina.

Kuluvalla kilpailukaudella kansainvälisen Ferrari Challenge Euroopanmestaruussarjan mitalisijoituksista marraskuun puolivälissä Italian Mugellon kilparadalla ajava tamperelainen 17-vuotias Luka Nurmi kruunattiin kaksinkertaiseksi Legends ratasarjan Mestariksi Kurikan Botniaringillä ajetussa sarjan finaaliviikonlopussa.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste