Niko Kalliokoski ja Kia ProCeed
Rata SM-sarjan päätöskilpailu ajettiin viikonloppuna Alastaron radalla Virttaalla. Kaksinkertainen SM-mitalisti Niko Kalliokoski paransi otteitaan viikonlopun edetessä, ja oli parhaimmillaan kauden viimeisessä lähdössä, tuloksena oli kolmas sija. Tällä tuloksella alahärmäläinen nousi V1600-luokan pisteissä kuudennelta sijalta viidenneksi.
Kiihdysajon SM-finaali, Winter Nationals päästiin kaikesta vastustuksesta huolimatta ajamaan Kauhavalla. Aikaisemmin kesällä jo peruttiin Kauhavalle suunniteltuja kilpailuja, kun alueen ympäristölupa joutui vastatuuleen ja näin ollen kilpaileminen LSK Business Parkissa loppui. Saimme kuitenkin iloisia uutisia kesken kauden, kun LSK Business Park tiedotti, että ajaminen onkin mahdollista! Kausi on ollut kaikkiaan vaikea. Peruuntuneita kilpailuja, koronarajoituksia ja epävakainen sää eivät ole helpottaneet kauden läpiviemistä. Sinänsä erikoista, että suomalaiset ovat nauttineet kuivimmasta ja helteisimmästä kesästä miesmuistiin, mutta sade on silti osunut jokaiseen FHRA:n järjestämään sm-kilpailuun.
Itävallan Spielbergin Red Bull Ringillä ajettu kansainvälisen Formula Regional by Alpine ratasarjan seitsemäs osakilpailuviikonloppu oli argentinalaisen Franco Colapinton näytöstä kun hän näyttävästi voitti molemmat 30 minuutin mittaiset osakilpailut. Vastaavasti suomalaisen KIC Motorsportin kolme kuljettajaa joutuivat jälleen kokemaan erittäin kovatasoisen sarjan armottomuuden kun aika-ajoissa tammelalaisen Elias Seppäsen venyminen vain 0,998 sekunnin päähän paalupaikasta riitti vasta 26. lähtöruutuun 33 kilpailijan joukosta.
Debyyttivuottaan kansainvälisessä Ferrari Challenge EM-ratasarjassa ajava tampereleinen Luka Nurmi, 17, koki yhden maailman hienoimman autourheilupyhätön vaativuuden eikä kokemattomuutensa myötä pystynyt haastamaan radan kuin omat taskunsa tuntevat kanssakilpailijansa. Näin kaksi viidettä sijaa toi vain jäännöspisteitä, joiden myötä mitalitaistelun kannalta kaksi pahinta kanssakilpailijaa puristi ohitse ja pudotti Nurmen sarjatilanteessa neljännelle sijalle kun kaksi osakilpailua on vielä ajamatta.
Mikko Heikkilän tavoitteena on SM1-luokan Suomen mestaruus. Kuva: Toni Ollikainen / AKK.
Rallin SM-sarjan kauden 2021 huipentava osakilpailu ajetaan reilun kahden viikon päästä 25.-26.9. Kokkolan Urheiluautoilijoiden 60-vuotista taivalta juhlistavassa SM Kokkolan UA 60-v Juhlarallissa. Kauden kuudes osakilpailu ajetaan viikkoa ennen Suomen MM-rallia, Secto Automotive Rally Finlandia, joka saattaa houkutella myös MM-sarjan huippunimiä mukaan testausmielessä.
Kuluvalla kilpailukaudella kaksi voittoa ja kuusi muuta palkintokorokesijoitusta kymmenessä ajetussa kilpailussa napannut tamperelainen Luka Nurmi, 17, aikoo nyt tulevana viikonloppuna Belgian SPA-Francorchampsin radalla jatkaa siitä mihin 10 päivää sitten Saksan Nurburgringissä jäi; Kaksi voittoa helpottaisi kovatasoisen Ferrari Challenge EM-sarjan hopeasijan puolustamista.
Pauli Junttila oli hyvässä vireessä uudella autolla senioreissa. Kuva: RallyPhotos Finland
Harrasterallisarjan viides osakilpailu ajettiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Karjaan ja Tammisaaren maisemissa. South West Motorsport oli löytänyt mielenkiintoisen sekä haastavan reitin Tammisaaren Venekeskus Rally -nimellä ajettuun kilpailuun. Alkusyksyn raikas ja aurinkoinen sää houkutteli mukavasti väkeä reitin varrelle.
Vuonna 2012 Kartingista kilpauransa aloittanut ja siitä määrätietoisesti Italian Formula-4 mestaruussarjan hopeamitalin kautta Formula Regional ratasarjan mestaruuden vuonna 2020 voittanut brasilialainen Gianluca Petecof, 18, on tehnyt kolme osakilpailuviikonloppua kattavan sopimuksen suomalaisen KIC Motorsportin kanssa. Syys- ja lokakuun aikana ajettavissa Formula Regional by Alpine ratasarjan Itävallan Spielbergin ja Italian Mugellon sekä Monzan osakilpailuviikonlopuissa Petecofin tavoitteena on haastaa sarjaa hallinneet kuljettajat.
Markus Manninen taisteli kärkisijoista GR Yaris Rally Cupin toisessa osakilpailussa Italiassa. Tuloksena oli lopulta luokan viides tila Rally 1000 Miglia -kilpailussa.
Manninen ja kartanlukija Teemu Sillanpää jäivät vain 13,8 sekuntia voiton ottaneesta Marco Gianesinista. Toijalalainen rallitoivo hävisi ratkaisevat sekunnit kilpailun alussa, mutta rallin edetessä vauhti kiihtyi.
Saksan Nurburgringin perinteikkäällä Formula-1 radalla ajetussa GT World Challenge Endurance ratasarjan neljännessä osakilpailuviikonlopussa espoolainen Konsta Lappalainen hipoi tiimikaveriensa kanssa erittäin kovatasoisen kolmen tunnin mittaisen kilpailun yleiskilpailun palkintokorokesijoitusta. Kuitenkin kaksi pientä virhettä jätti sveitsiläisen Emil Frey Racingin autokunnan viidenneksi, joka silti oli paljon enemmän kuin mitä kukaan osasi odottaa.