Palkintokorokkeella vasemmalta oikealle Kalliokoski, Henri Haapamäki ja Juha Rytkönen
Jere Kalliokoski voitti uransa toisen Supercar-luokan Suomen mestaruuden Hyvinkäällä ajetussa kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa. Mestaruus varmistui jo alkuerien jälkeen, mutta alahärmäläinen latasi itsensä vielä hurjaan vireeseen ja taisteli finaalissa toiseksi, voittoon ajoi suonenjokinen kauden 2019 mestari Juha Rytkönen.
Historic Rallisprint -sarjan kolmannessa osakisassa Leppävirralla Mazda 323:lla ajava Harri Könönen otti tukevan otteen kultamitalin syrjästä voittaessaan luokkansa. Mestaruus näyttää varmalta, mutta teoriassa Hannu Sartovuollakin on siihen vielä mahdollisuus. Sartovuon mestaruuteen vaadittaisiin kuitenkin se, ettei Könönen osallistu viimeiseen osakisaan Säkylässä.
Rallicrossin MM-sarjassa tällä kaudella valikoituja osakilpailuja ajava Juha Rytkönen teki voitokkaan visiitin SM-sarjan puolelle lauantaina Hyvinkäällä.
Kalle Rovanpera - Jonne Haltunnen / 2021 WRC - Kuva: McKlein
Juuri julkistetusta ilmoittautuneiden listasta käy ilmi, että kauden 2021 rallin MM-sarjan kymmenennessä osakilpailussa – eli ensi kuussa ajettavassa Secto Automotive Rally Finlandissa – on tarjolla tähtinimiä vilisevä kuljettajakattaus.
Suomalaisen rallitoivon Markus Mannisen kausi jatkuu tulevana viikonloppuna, kun GR Yaris Rally Cupin toinen osakilpailu ajetaan Rally 1000 Miglia -kisan yhteydessä.
Manninen ja kartanlukija Teemu Sillanpää starttaavat ralliin sarjan kolmostilalta. Suomalaispari saalisti viimeisen palkintosijan avauskisasta Roomasta, vaikka kyseessä oli heille vasta ensimmäinen kilpailu asvaltilla.
Historic Rallisprint -sarjan toinen osakisa toteutui 29. elokuuta Hämeenkyrön Äköönmaalla ajettuna JHS-Kuljetus Rallisprintinä. Alkuperäisen kalenterisuunnitelman mukaan edellisenä päivänä olisi pitänyt ajaa Raision Sprint, mutta se peruttiin.
Tammikuisen sarjan avauskisan, Rantasalmen Lipposen OP-Talvirallisprint, jälkeen pistejohdossa oli Harri Könönen nelivetoisella Mazdallaan. Myös Hämeenkyrön kisan jälkeen Könönen on pistejohdossa, kun mies kasvatti pistepottiaan 13 pisteellä. Pahin kilpakumppani Kari Haapalainen Kuplalla oli porukan nopein historic-kuljettaja, mutta luokkansa ainoa osanottaja. Pisteitä siis jälleen kaksi vähemmän kuin Könöselle.
Harrasterallisarjassa on jäljellä vielä kaksi osakilpailua, joissa ratkostaan mestaruudet syyskuun aikana. Kuva: TL Photo & Media.
Harrasterallisarjan syyskaudella katseet käännetään ensimmäisenä Tammisaaren suuntaan, jossa ajetaan tulevana lauantaina 4.9. Tammisaaren Venekeskus Rally. Sarjassa on vietetty reilun parin kuukauden kesätaukoa, joten kaasujalka vipattaa varmasti jo monella.
Rallicrossin SM -sarja jatkuu tulevana lauantaina Hyvinkään Vauhtipuistossa. Jere Kalliokoskella on mahdollisuus varmistaa uran toinen Supercar-luokan SM-kulta jo kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa. Alahärmäläinen on voittanut kauden kaikki kolme kilpailua, ja johtaa sarjaa maksimipistein. SM-mitali olisi Kalliokoskelle neljäs rallicrossista, mestaruus tuli kaudella 2016, hopeaa 2017 ja pronssia 2018.
Rallicrossin MM-sarjassa tällä kaudella ajava Juha Rytkönen tekee ensi viikonloppuna visiitin myös kotimaiseen arvosarjaan. Suonenjokinen osallistuu lauantaina ajettavaan Hyvinkään SM-osakilpailuun MM-radoilta tutulla Betomik Racing -tiimin Ford Fiesta Supercarilla.
Englannin Brands Hatchin ns. vanhan liiton kilparadalla ajetussa GT World Challenge Sprint EM-sarjan neljännessä osakilpailuviikonlopussa espoolainen Konsta Lappalainen esitti pitkän kilpailukautensa parhainta vauhtia. Aika-ajoissa Silver Cup luokkansa kolmanneksi ja yleiskilpailun seitsemänneksi nopeinta kyytiä ajanut espoolainen kävi kahdessa tunnin mittaisessa kilpailuissa kovaa taistelua niin kaksi palkintokorokesijoitusta napannutta Juuso Puhakkaa kuin viimeiset vuodet GT-autoissa parasta suomalaismenestystä saavuttanutta mäntsäläistä Patrick Kujalaa vastaan.