Rallin SM-sarjan päätösosakilpailu, SM VALVOLINE ralli, ajetaan lokakuun alussa Riihimäen ja Hyvinkään lähiympäristössä siten, että kisan pääpaikkana toimii Hyvinkää. Ralli on kaksipäiväinen ja kisassa ajetaan kaikkiaan 18 erikoiskoetta yhteispituudeltaan n. 166 km. Siispä aivan aiheestakin tässä kilpailussa on jaossa korotetut SM-pisteet.
Teiskosen veljesten muutaman viikon mittainen kisatauko on kulunut kaiken perustana olevan pohjatyön merkeissä. Vuosi vaihtuu varsin pian ja samalla alkaa uusia kilpailukausi, jonka valmistelut on jo aloitettu. Kuluvan vuoden suunnitelmiin on tullut myös pieniä muutoksia lähinnä Englannin kisojen osalta. Luvassa on myös kauden toinen MM-startti Sardiniassa.
Jari Matalamäki varmisti jo viime sunnuntaina Historic Race Roadsport b-luokan cup-mestaruuden ennen viimeistä kilpailua.
Australian rallimestaruutta jahtaava Juha Kangas oli kohentelemassa asemiaan pistetaulukossa viime viikonloppuna ajetussa Premier State Rallyssa. Kilpailuun sisältyi kuusitoista erikoiskoetta, joista Les Walkdenin rallitiimin suojissa ajava Ylihärmäläinen oli kiireisin kolmella. Ralli oli Australin mallin mukainen superralli, jossa ajettiin erillisiin pisteisiin oikeuttaneet lähdöt Lauantaina ja Sunnuntaina.
Australian rallisarjan toiseksi viimeinen ralli ajetaan 27-29.8 New Sout Walesissa. Rallin siirtotyöläisenä Australiassa kilpaileva Juha Kangas lähtee viikonlopun kilpailuun herkullisista asemista. Juhan kausi on ollut erittäin nousujohteinen vuoden loppupuoliskoa kohti. Ylihärmäläinen on voittanut neljästä viimeisestä lähdöstä kolme nousten pistetaulukossa jo toiselle sijalle ainoastaan 16 pistettä johtopaikkaa pitävää Cody Crockeria perässä.
Rallin F-cupin Kokkolan osakilpailu oli juhlaa Marko Korhoselle ja Kari Luomalle. Tiukassa kilpailussa irtosi uran ensimmäinen yleiskilpailuvoitto. Tosin tekniikka oli pilata hyvän tuloksen.



