Ott Tänak voitti päättyneellä kaudella uransa ensimmäisen rallin maailmanmestaruuden. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki
Australian MM-rallin peruuntuminen merkitsee sitä, että Espanjan MM-rallin jälkeiset pistetilanteet jäävät voimaan.
Kuljettajien maailmanmestaruuteen ajoi Viron Toyota-kuljettaja Ott Tänak, hopealle Belgian Hyundai-kuljettaja Thierry Neuville ja pronssille Ranskan Citroen-kuljettaja Sébastien Ogier.
Sami Pajari. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki
Joulukuun alussa 18 vuotta täyttävä Sami Pajari valittiin aiemmin tänä syksynä jo toista kertaa suomalaisen ralliautoilun Flying Finn Future Stariksi. Ensimmäisellä kerralla kesällä hän voitti ajopaikan elokuiseen Neste Ralliin, mutta lokakuun alussa nuori mies kaappasi itselleen todellisen jättipotin ja uudistuneen palkinnon, sillä kaudella 2020 Pajari nähdään rallin MM-sarjan JWRC-luokassa.
Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Viikonlopun Australian MM-ralli on peruttu alueella riehuvien metsäpalojen vuoksi. Järjestäjät ilmoittivat asiasta varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa.
Australian osakilpailu olisi ollut MM-kauden viimeinen ralli, joten kilpailun peruuntumisen takia Hyundai nappasi valmistajien maailmanmestaruuden.
Riku Tahko saalisti uransa ensimmäisen Rallicross SM -osakilpailuvoiton Botniaringillä. Kuva:Taneli Niinimäki.
Riku Tahkon viides vuosi rallicrossradoilla päättyi kaudella 2019 Rallicross SM -sarjan neljännelle sijalle. Kaudella 2020 edessä on paluu ralliin.
Intohimoisen urheilijan tavoin porvoolainen Riku Tahko lähti kauteen 2019 suurin odotuksin.
Mika Karppasen Citroen DS3 tuhoutui tulipalossa täysin. Kuva: KHMK racing
Mika Karppasen osallistuminen kauden toiseksi viimeiseen MM-ralliin Kataloniassa päättyi katastrofiin, jossa miehen ohjastama Citroen DS3 -auto koki täystuhon kilpailun kuudennella erikoiskokeella. Räjähdyksenomainen tulipalo vei auton hetkessä miesten alta.
Ott Tänak. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki
Toyotalla viime viikonloppuna rallin maailmanmestaruuden varmistanut Ott Tänak vaihtaa ensi kaudeksi tallia.
Virolaiskuljettaja on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Hyundain WRC-tiimin kanssa. Talli tiedotti asiasta torstaina.
MM-kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Australiassa 14.
Ohjelma esitettään nimensä mukaisesti kello 18.30. Ohjelmaa voi katsoa televisiosta Yle TV1 -kanavalta sekä Yle Areenasta.
Teksti: Neste Ralli / Viestintä
GRX-tiimin Volkswagenin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen nousivat ensimmäisessä asfalttialustalla ajamassaan MM-rallissa Espanjassa hienosti WRC2-luokassa toiseksi. Tulos sivuaa Lindholmin ajajauran parasta WRC2-luokan tulosta MM-tasolla.
Lindholm ajoi koko rallin nousujohteisesti, siististi ja järkevästi. Perjantain soraerikoiskokeiden jälkeen suomalaiskaksikko ajoi WRC2-luokassa sijalla kuusi, lauantain asfalttierikoiskokeiden jälkeen sijalla neljä ja sunnuntaina päivän neljän EK:n jälkeen maalissa sijalla kaksi.
Rovanperä jatkaa taistelua sunnuntain neljällä erikoiskokeella. Kuva: ŠKODA Suomi
Kalle Rovanperä on kolmantena WRC2 Pro -luokassa lauantain erikoiskokeiden jälkeen. Sunnuntain neljällä erikoiskokeella panoksena on vielä luokan kakkossija.
Lauantain seitsemällä erikoiskokeella Rovanperä oli sellaisessa vauhdissa, ettei muilla luokan kilpailijapareilla ollut kykyä vastata suomalaisen Škoda-ässän vauhtiin.