SM1-luokan Suomen mestarit 2019, Teemu Asunmaa ja Juha Salo. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Salon ja Turun alueella ajettu Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku on saatu päätökseen ja samalla kakkien luokkien Suomen mestaruudet 2019 varmistettiin. SM1-luokan Suomen mestariksi itsensä ajoi Teemu Asunmaa, SM2-luokassa Esa Ruotsalainen, SM3-luokassa Sami Pajari ja SM4-luokassa Jesse Turunen.

Esa Ruotsalainen päätti kautensa mestaruuteen! Kuva: Jarno Saari

Lauantaina Turkuun päättynyt Ralli SM -kausi sai iloisen lopun Esa Ruotsalaisen ja kartanlukija Hannu Lammisen osalta. Kokenut kaksikko ajoi tasaisen varman kilpailun sijoittuen SM2-luokassa toiseksi, joka takasi heille luokan Suomen mestaruuden.

Juha Salo kiittelee kumppaneitaan kaudesta ja lupaa, että ajoura jatkuu ensi kaudella. Kuva: Merita Mäkinen

Skodan Juha Salo ja Topi Luhtinen ajoivat ralli SM-kauden  finaaliosakilpailussa Turussa toiseksi. Tulos tiesi kaksikolle  SM1-luokan hopeamitaleja.

– Kaikkemme tehtiin, mutta reisille meni.

GRX Teamin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen saavuttivat kauden viimeisessä SM-rallissa ennakkotavoitteensa. Kaksikko nousi värikkäiden vaiheiden jälkeen SM1-luokan pronssimitaleille.

Rallia perjantaista alkaen johtanut Emil Lindholm menetti kilpailun kärkipaikan rallin kolmanneksi viimeisellä EK:lla, jolla Volkswagen liukui ojaan ja jäin ojan penkkaan pohjastaan kiinni.

Juha Salo taistelee tiukasti Suomen mestaruudesta 2019. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Mad-Croc SM Ralli Salo-Turkussa on saavuttu päivähuoltoon. Ralli on yli puolen välin ja jäljellä on enää neljä erikoiskoetta. Emil Lindholm jatkaa Volkkarillaan kilpailun kärjessä. Suomenmestaruustaistelu Juha Salon ja Teemu Asunmaan välillä on nyt ”hiuskarvan varassa”.

Emil Lindholm oli perjantain nopein. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Ralli SM -kauden seitsemäs ja samalla päättävä osakilpailu, Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku, on saatu perjantaina käyntiin illan pimeässä. Yhteensä yhdeksän vauhdikasta erikoiskoetta sisältävässä rallissa kaksi on nyt ajettu.

Skodan Juha Salo ja Topi Luhtinen taistelevat Salon ja Turun alueilla ajettavassa Mad-Croc SM-rallissa SM1-luokan Suomen mestaruudesta avauspäivän jälkeen. Kuva: Merita Mäkinen.

Skodan Juha Salo ja Topi Luhtinen ajavat Ralli SM -kauden 2019 viimeisessä ja ratkaisevassa osakilpailussa toisena avauspäivän jälkeen.

Podium-juhlaa vuodelta 2019. Kuva: Aaro Nygård / AKK.

Neste Ralli säilyttää paikkansa elokuussa myös juhlavuotenaan.

70:stä Suomen MM-rallista (Moottoriurheilu.tv:n huomio: alkujaan kyseessä ei ollut MM-tasoinen ralli) päästään nauttimaan Keski-Suomen lennokkailla sorateillä 6.-9. elokuuta 2020. Neste Ralli on kauden yhdeksäs osakilpailu.

Jesse Turunen lupailee voittovauhtia Salo-Turku-ralliin. Kuva: Hannu Rainamo.

Ailahtelevalle rallikaudelle kultaista loppua tavoitteleva Jesse Turunen toteaa olevansa ”jännän äärellä”. SM4-luokassa kaudella 2016 mestaruutta juhlinut Turunen haluaa uusia nimensä mestareiden taulukossa. Sen saavuttaminen vaatii täydellistä onnistumista perjantaina ja lauantaina.

Kristian Kiviniemellä on alla palkintosijoja, kun SM-kausi suuntaa päätökseen Salon ja Turun seuduille. Kuva: Jarno Saari.

Tämän kauden viimeiset Ralli SM -sarjan pisteet ovat jaossa perjantaina ja lauantaina aikana, kun Salon ja Turun suunnalla ajetaan kaksipäiväinen päätöskisa.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste