Juha Salo starttaa SM-kauden päätöskisaan SM1-luokan kärkipaikalta. Kuva: Merita Mäkinen

Skodan Juha Salo ja Topi Luhtinen starttaavat Ralli SM -kauden 2019 viimeiseen ja ratkaisevaan osakilpailuun levollisin mielin. Kaksikko starttaa tulevana viikonloppuna perjantaina ja lauantaina Salon ja Turun seuduilla ajettavaan SM-kauden finaaliin kärkipaikalta.

Juha Salo vauhdissa Laitilan SM-rallissa. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki

Viime vuonna ensimmäisen kerran Salon ja Turun Urheiluautoilijoiden yhteistyönä rakennettu Ralli SM -sarjan finaali saa toisen luvun tulevana viikonloppuna Salossa ja Turussa.

Rallin SM-sarjan kausi vuosimallia 2019 on viimeistä osakilpailua vaille valmis.

Juha Salo johtaa SM1-luokkaa ennen kauden viimeistä osakilpailua. Juhliiko Salo jo 11. SM-kultaa tulevana lauantaina? Kuva: AKK / Markus Mäki

Tulevana viikonloppuna kilpaillaan Ralli SM -sarjan kauden seitsemäs ja viimeinen osakilpailu Salossa ja Turussa. SM1-luokassa mestaruus ratkaistaan Juha Salon ja Teemu Asunmaan kesken.

Markus Hellström ajoi toiseksi Jari-Pekka rallissa. Kuva: Marko Kyöstilä

Markus Hellström ja Tapio Järvi lähtivät viikonlopun Jari-Pekka ralliin tavoitteenaan nostaa sijoitustaan sarjan viidenneltä paikalta roimasti ennen kauden päättävää Petäjäveden osakilpailua.

Rallin reitti oli kaksikon mieleen, ja viimeaikainen positiivinen vire nostatti miehistön tunnelmaa heti kilpailun aamuna.

Kari Hämäläinen kilpailee Skodan uudella Fabia R5 Evo -ralliautolla. Kuva: Taneli Niinimäki

Ensi viikonloppuna ajetaan Salon ja Turun alueella rallin SM-sarjan viimeinen osakilpailu. Rallin lähtö on perjantaina Salon keskustasta kaupungintalon edestä klo 18.30. Maali on Turun Metsämäen raviradalla, missä on myös viimeinen yleisöerikoiskoe sekä palkintojenjako.

Anssi Valkonen on jahdannut voittoa F-rallista tämän kauden. Nyt se vihdoin tuli kaksivetoisten nuottiluokassa. Kuva: Marko Kyöstilä

Kauden toiseksi viimeinen F-rallisarjan osakilpailu, Heinolan UA:n järjestämä Jari-Pekka Ralli, ajettiin lauantaina Heinolassa ja sen lähikunnissa. Kisassa saatiin uusia voittajia yleisissä luokissa.

Hellström-Järvi-parivaljakko on valmiina Jari-Pekka ralliin. Kuva: teeJii.net.

Markus Hellströmin ja Tapio Järven kausi sai uuden suunnan elokuussa, kun MM-rallin yhteydessä ajettu Vetomies-kilpailu päättyi kovan taistelun ja nousun jälkeen kolmanteen sijaan. Lauantaiseen F-rallisarjan osakilpailuun kaksikko lähtee luottavaisena.

Ville Puumala - Matti Puumala käyttivät koko tien hyödyksi ToivakassaKuva: Timo Honkala.

F-Rallisarjan kauden toiseksi viimeinen, eli neljäs osakilpailu ajetaan Heinolan ympäristössä 21. syyskuuta. Heinolassa ajetut rallit ovat vakiinnuttaneet paikkansa rallikalenterissa vuotuisiksi tapahtumiksi ja tällä kertaa on kyseessä F-Rallisarjan osakilpailu.

Samuli Vuorisalolla on katse tiukasti tulevaisuudessa. Kuva: Timo Kutila.

Naantalissa asusteleva rallikuski Samuli Vuorisalo kartturinaan Henri Arpiainen koki kovia helmikuussa ensimmäisessä kilpailussaan nelivetoisella Skoda Fabia R5:lla. Ralli SM -kauden toisessa osakilpailussa Kouvolassa tapahtunut ulosajo pisti miehen suunnitelmat uusiksi pitkäksi aikaa.

Samuli Nevä ajoi luokkavoittoon Laitilan SM-rallissa. Kuva: Toni Ruotsalainen

Paimion Urheiluautoilijoita edustava Samuli Nevä kartturinaan Juha Kivimäki jatkoivat voittoputkeaan Laitilassa ajetussa Ralli SM-kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa.

Suomi Cup 5-luokan pistetaulukossa neljäntenä ennen viimeistä osakilpailua majaileva paimiolainen otti Oripäässä ajetun Kaasujalka Rallin ja Riihimäen SM-rallin jatkoksi kolmannen luokkavoiton kovan taistelun päätteeksi.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste