Jyri Räsänen kruunataan tuplamestariksi. Kuva: Toni Ollikainen / AKK.

Rally Trophy -sarja jatkui Laitilan seudulla ajetulla SM Oili Jalonen Rallilla lauantaina. Ohjelmassa oli kahdeksan erikoiskokeen ja yli 100 ek-kilometrin reitti. Jyri Räsäsellä oli mahdollisuus luokkavoitolla varmistaa mestaruus jo kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa, ja sen hän myös teki.

Kesäkauden avauskilpailun voittanut Jaakko Lavio johtaa BMW Ralli -sarjaa. Kuva: Marko Kyöstilä.

Neljä kuljettajaa käy tiukkaa kamppailua rallin BMW-sarjan mestaruudesta, kun jäljellä on kaksi osakilpailua.

BMW-merkkisarja on osoittanut tälläkin kaudella tasaisuutensa, sillä kaikissa neljässä ajetussa osakilpailussa on ollut eri voittaja.

Pentti Veikkanen säilytti sarjan kolmospaikkansa. Kuva: Pentti Veikkanen Facebook.

Historic-rallien EM-sarjan seitsemännenkin osakilpailun jälkeen Historic Rally Club Finlandin joukkue on tiimienvälisessä kilpailussa ykkösenä. Italialaistiimi Rododendri Historic Rally tosin kavensi eroa peräti 40 pisteellä ja on nyt vain viiden pisteen päässä kakkosena.

Aleksi Röyhkiö ajoi SM3-luokan neljänneksi Laitilassa. Kuva: Taneli Niinimäki

Kauden toiseksi viimeiset Ralli SM -sarjan pisteet olivat jaossa viime viikonloppuna, kun Suomen kärkikuskit asettuivat viivalle Laitilassa. Kahdeksan erikoiskokeen vauhdikas reitti osoittautui haastavaksi Aleksi Röyhkiölle, joka joutui ajamaan kisan läpi kuumeen jälkitaudissa.

Kristian Kiviniemi nappasi kolmossijan Laitilan SM-rallissa. Kuva: Jarno Saari

Viikonloppuna Laitilassa ajetussa kauden kuudennessa Ralli SM -osakilpailussa oli paljon panosta SM1-luokassa, kun kaikki mitalisijat olivat vielä auki. Kristian Kiviniemi onnistui tavoitteessaan ja nousi TGS Worldwide -tiimin Skoda Fabialla jälleen palkintopallille.

Ville Pynnösen Skoda Fabia R5 koki kovia Laitilan SM-rallin ensimmäisellä erikoiskokeella. Kuva: Ville Pynnösen tiedotus

Ville Pynnönen osallistui Laitilassa ajettavaan SM Oili Jalonen ralliin ajokkinaan Skoda Fabia R5. 22-vuotias Jyväskylän Urheiluautoilijoita edustava Pynnönen yhdessä kartturinsa Timo Hantusen kanssa kokivat nopean päätöksen kilpailulle, kun heti ensimmäisellä erikoiskokeella Skoda suistui ulos ja osuma puiden kanssa johti kilpailun päättymiseen.

Jesse Turunen (oik.) ja Kari Kallio hallitsivat SM4-luokkaa Laitilassa. Kuva: Taneli Niinimäki

Varovaisin toivein Laitilan SM-ralliin lähtenyt Jesse Turunen saavutti tavoitteensa ja ajoi vakuuttavaan SM4-luokan voittoon länsirannikon haastavilla teillä.

 Tämä voitto tuli tarpeeseen ja kyllä tätä fiilistä on kaivattu, toteaa epäonnesta pitkin kautta kärsinyt Turunen.

Teemu Asunmaan kilpailu päättyi Laitilassa tekniseen vikaan. Kuva: Taneli Niinimäki

Teemu Asunmaan ja kartanlukija Jani Salon kilpailu Laitilan SM-rallissa viime lauantaina päättyi keskeytykseen viiden erikoiskokeen jälkeen.

Laitilan ja Uudenkaupungin seudulla lauantaina ajettu SM-ralli oli rallin SM-sarjan kuudes ja samalla kauden toiseksi viimeinen osakilpailu.

Ville Hautamäki ajoi selvällä erolla SM2-luokan voittoon Laitilassa. Kuva: Jarno Saari

Rallin SM-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu Laitilan maisemissa sujui Ville Hautamäeltä ja hänen kartanlukijalta Mika Juntuselta tuloksellisesti hyvin. Voitto Esa Ruotsalaisesta 55,4 sekunnilla ja luokkapohjat jokaisella erikoiskokeella tuovat lisää jo Pohjanmaa rallista saatua itseluottamusta.

Laitilan SM-ralli oli Lauri Joonalle irtosoran takia haastava. Kuva: Hannu Rainamo

Ralli SM -sarja jatkui yli kahden kuukauden kesätauon jälkeen Laitilassa järjestetyllä SM Oili Jalonen Rallilla. SM3-luokan kuljettajat olivat tälläkin kertaa lähtölistassa ylimpänä, ja luokkaa johtanut 22-vuotias sastamalalainen Lauri Joona starttasi kisaan numerolla 3.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste