Romurallia Loimaalla. Kuva: Mika Hurula.
Syyskuun viimeisenä viikonloppuna rallin SM-sarjan finaaliosakilpailun, SM Salo-Turku Rallin, yhteydessä järjestettävässä Metsämäki Motor Show’ssa yhtenä ohjelmanumerona on romuralli. Lajin historia kertoo, että kisat järjestetään ensimmäistä kertaa ikinä Turussa, kun laskennassa otetaan huomioon viralliseksi luokitellut kilpailut.
Samuli Nevä Sauvossa ajetussa ennakkotestissä. Kuva: Mauri Helle.
Paimion Urheiluautoilijoita edustava Samuli Nevä kartturinaan Juha Kivimäki lähtevät Laitilassa lauantaina ajettavaan SM Oili Jalonen Ralliin allaan hyvin sujuneet testit ja voitokkaasti sujunut kesäkausi.
Kaksi voittoon päättynyttä kilpailua kesäkaudelta ja onnistuneet ennakkotestit ovat lämmittäneet paimiolaisen, Toyota Corolla GT:tä käskyttävän, Nevän mieltä ennen elokuun viimeisen päivän kilpailua.
Pasi Ja Susanna Laaksomaa vauhdissa Mänttä 200-Ajossa. Kuva: Eero Auvinen/Sportkuvat
Lahtelainen Pasi Laaksomaa ajoi yhdessä kartanlukijansa Susanna Laaksomaan kanssa luokan 6 voittoon Mänttä-Vilppulassa lauantaina 24.8. kilpaillussa perinteikkäässä Mänttä 200-Ajossa. Päijät-Hämeen Urheiluautoilijoita edustavat Laaksomaat voittivat luokkansa lopulta 5,8 sekunnin erolla toisiksi tulleisiin Kim ja Pasi Santalaan.
Kari Hämäläinen nähdään Laitilassa uudella menopelillä. Kuva: Timo Kutila
Ensi lauantaina 31.8. ajetaan Laitilan alueella SM-rallisarjan viides osakilpailu. Rallissa ajetaan kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta, joista kaksi kahteen kertaan.
Kilpailijat starttaavat reitille Laitilan torilta klo 10.01. Rallin erikoiskokeiden yhteiskilometrimäärä on hiukan yli 106 km.
Skodan Juha Salo ja Topi Luhtinen voittivat lauantaina päättyneen Mänttä 200-Ajon. Kuva: Merita Mäkinen
Skodan Juha Salo ja Topi Luhtinen ajoivat lauantaina illalla päättyneen maailman vanhimman pienoisrallin Mänttä 200-Ajon voittoon Mäntässä.
Salo oli vuonna 1964 ensi kertaa ajetussa perinteisessä rallissa ylivoimainen, sillä neljän erikoiskokeen aikana ero kakkoseksi ajaneeseen Juuso Metsälään venähti lähes minuuttiin.
Kalle Rovanperä johtaa WRC2 Pro -luokan taistelua Saksan MM-rallissa. Kuva: Miika Wuorela
Kalle Rovanperä takoi Saksan MM-rallissa huikeita erikoiskoeaikoja ja karkasi vastustajiltaan WRC2 Pro -luokassa jo 19,6 sekunnin päähän.
Viidennen perättäisen luokkavoiton jahtaaminen alkoi Rovanperältä suotuisissa merkeissä.
Teemu Asunmaa starttaa SM1-luokan pistejohdosta SM Oili Jalonen Ralliin. Kuva: AKK / Markus Mäki
SM Oili Jalonen Rallissa ajetaan lauantaina 31.8. kahdeksan erikoiskoetta ja yli 100 erikoiskoekilometriä. Rallin lähtö tapahtuu Laitilan torilta kisapäivänä kello 10.01 ja maalijuhlallisuuksia vietetään samassa paikassa, samana iltana noin kello 18.35 alkaen.
Emil Lindholm kartturinsa Mikael Korhosen kanssa vauhdissa Neste Rallissa. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki
Ralli SM -sarja jatkuu kesätauon jälkeen kauden kuudennella osakilpailulla, SM Oili Jalonen Rallilla, Laitilassa lauantaina 31. elokuuta. Kauden toiseksi viimeiseen kilpailuun lähdetään tiimimestaruustaistelun osalta mielenkiintoisista asetelmista, sillä ykkösenä on lievestuorelainen, Eero Räikkösen johtama, Printsport Racing -rallitiimi, joka on viimeksi voittanut mestaruuden nykyään Citroenin tehdaskuljettajana toimivan Esapekka Lapin kanssa vuonna 2012.
Kalle Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen (oik.) johtavat WRC2 Pro -luokan MM-sarjaa. Kuva: Miika Wuorela
Kalle Rovanperä janoaa Saksan MM-rallista jo viidettä perättäistä luokkavoittoa. Kausi WRC2 Pro -luokassa on sujunut lähes täydellisesti Rovanperän komennossa.
Škoda Motorsport ajattaa Saksassa Rovanperän lisäksi myös Jan Kopeckya, joka suomalaisen kanssa muodosti viime vuonna WRC2 -luokan kärkikaksikon.
Juha Salo ja Topi Luhtinen starttaavat tulevana lauantaina pienoisrallina ajettavaan Mänttä 200-Ajoon. Kuva: Merita Mäkinen
Ralli SM -sarjassa SM1-luokan mestaruudesta kilpailevat Skodan Juha Salo ja Topi Luhtinen hakevat tulevana viikonloppuna pitkän kesätauon jälkeen ajotuntumaa Mänttä 200-Ajossa.