– Harjulla tuli pari omaa tyhmää virhettä, jotka maksoivat hieman liikaa aikaa, mutta auto on edelleen ehjä ja toimii hienosti, joten aloitetaan aamulla Pihlajakoskella kilvanajo tosissaan, kertasi kuljettaja aloituksen jälkeen.
Lauantaiaamuna Pihlajakoskella lähti ajo kulkemaan heti hyvällä rytmillä, vaikka vielä olikin hieman varaa kiristää.
Markus Hellström ja Taipo Järvi ajoivat kolmanneksi Vetomies-rallissa. Kuva: Tuukka Nättiaho.
Markus Hellströmin ja Tapio Järven ralli päätyi kunnon juhliin lauantaina Jyväskylässä, kun kauan tavoiteltu sijoitus kolmen joukkoon onnistui kaksikolta kansallisessa Vetomies-kilpailussa.
Kilpailuun osallistu noin 70 autoa ja kärjen leveys puhutti kilpailijoita ennen rallia.
Mika Lemmetti taisteli jopa Vetomies-kilpailun voitosta. Kuva: Toni Ollikainen / Tonigraphs.
Neste Rallin oheiskilpailuna ajettiin huippusuosittu Vetomies viikonloppuna Jyväskylässä MM-rallin reitillä. Ensikertalaisena kilpailuun startannut Mika Lemmetti nousi kartturinsa Eetu Hellstenin kanssa Paviljongilla pidetyissä juhlallisuuksissa toiseksi korkeimmalle korokkeelle.
Vetomiesten podiumilla päästiin kuohujuomasateeseen. Kuva: Aaro Nypård / AKK.
Neste Rallin oheiskilpailu Vetomiehet saatiin lauantaina maaliin Jyväskylän Paviljongilla. Nelivetomiehissä voittoon ajoi Mika Rampanen ja kaksivetoisen Vetomies-luokassa Jesse Turunen.
Nelivetomiehissä lauantain avauspätkälle lähdettiin Antti Nokkasen johdolla, mutta se ei kauaa kestänyt, vaan Rampanen otti johtopaikan heti aamusta alkaen.
Kalle Rovanperän johto WRC2 Pro -luokassa on jo turvallisen tuntuinen. Kuva: Miika Wuorela.
Kalle Rovanperä jatkoi vastustamatonta menoaan myös Neste Rallin toisena varsinaisena kilpailupäivänä lauantaina. Kun ajamatta on enää päätöspäivän neljä erikoiskoetta, on Rovanperän johto WRC2 Pro -luokassa Eric Camilliin jo 4.14,2 minuuttia.
Mika Rampanen voitti Nelivetomies-tittelin. Kuva: Marko Kyöstilä.
Mika Rampanen otti johtopaikan haltuunsa Suomen MM-rallin yhteydessä ajetun kansallisen Nelivetomies-kilpailun lauantain aluksi, ja kuittasi lopulta voiton itselleen.
Seppo Kopra nousi muutaman keskeytyksen myötä toiseksi 37,8 sekuntia Rampaselle jääneenä. Jukka Holtinkoski oli kolmas.
Jesse Turunen kuittasi parin vuoden epäonniset kisat voittamalla Vetomies-tittelin. Kuva: Marko Kyöstilä.
Erittäin kovatasoisen kansallisen Vetomies-kilpailun lopullinen ratkaisu tapahtui lauantain kolmannella erikoiskokeella Suomen MM-rallin yhteydessä Kakaristossa, kun kärjessä olleet Joonas Lindroos ja Vesa Hirvinen keskeyttivät.
Yhteensä 100 Vetomiestä starttasi matkaan perjantaina. Kuva: Sami Kolsi / AKK.
Supersuosittu Neste Rallin kansallinen oheiskilpailu Vetomies pääsi käyntiin Harjun erikoiskokeella perjantaina. Nelivetomiehissä kovinta vauhtia 24 kuljettajan joukosta piti Antti Nokkanen ja kaksivetoisissa Vetomiehissä Anssi Valkonen.
Antti Nokkanen sai hyvän alun Nelivetomies-kilpailuun.
Nelivetoisia ralliohjuksia lähti matkaan 24 kappaletta Harjun EK:lle perjantain alkuillasta Suomen MM-rallin yhteydessä ajettavassa kansallisessa Nelivetomies-kilpailussa. Parhaiten onnistui Antti Nokkanen 2,2 sekunnin erolla vuoden 2017 Nelivetomies-voittajaan Mika Rampaseen. Vain kymmenyksen Rampaselle hävisi Jari Kuikka.