Jari Huttunen ajoi perjantain viimeiselle erikoiskokeelle historiallisesti koko porukan nopeimman ajan R5-autolla. Kuva: Tapio Lehtonen / RALLIRINKI

Suomalaiskuljettaja Jari Huttusen taistelu WRC2-luokan voitosta Ruotsin MM-rallissa päättyi sunnuntaina kilpailun toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ulosajoon. Skoda Fabia R5:llä kilpaillut Huttunen oli keskeyttämishetkellä luokan toisena 15,9 sekuntia kärjestä.

Emil Lindholm oli WRC2-luokan kakkossijaan erittäin tyytyväinen. Kuva: Taneli Niinimäki

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen sijoittuivat tänään päättyneessä Ruotsin MM-rallissa WRC2-luokassa toiseksi. Volkswagen Polo GTI R5:lla kilpailevan suomalaiskaksikon sijoitus rallin yleiskilpailussa oli kahdestoista.

Lindholm kellotti rallin jokaisella metsäerikoiskokeella aikoja tasaisesti neljän nopeimman joukkoon ja vältti virheitä.

Jari Ketomaa oli hyvässä vauhdissa Kouvolan SM-rallissa. Kuva: Jarno Saari

Ford Fiesta R5 -kuljettaja Jari Ketomaa oli kauden toisessa SM-osakilpailussa Kouvolassa hyvässä vauhdissa, mutta pyörähdys verotti sijoitusta yhdellä pykälällä. Maalissa hän oli neljäs ja eroa voittoon ajaneeseen Teemu Asunmaahan oli 48,1 sekuntia.

Ott Tänak siirtyi voittonsa ansiosta kärkipaikalle MM-pisteissä. Kuva: Taneli Niinimäki

Ruotsin MM-rallin voittoon tyylitteli Viron Ott Tänak. Toyota-kuljettaja nappasi myös täydet pisteet rallin päättävältä Power Stage -erikoiskokeelta.

MM-osakilpailuvoitto oli Tänakille uran seitsemäs ja samalla ensimmäinen Ruotsin rallissa.

Toiseksi ajoi upeasti Esapekka Lappi, joka käänsi Thierry Neuvillea vastaan käydyn tiukan sekuntitaistelun edukseen viimeisissä mutkissa.

Sami-Matti Trogen joutui jännittämään maaliin pääsyä loppuun asti Kouvolassa. Kuva: Toni Ollikainen

Sami-Matti Trogen ajoi uransa toisessa rallissa kartanlukijansa Mikko Lagerströmin kanssa kakkoseksi. Kouvolassa ajetun nuorten SM-osakilpailun loppu oli dramaattinen, sillä Renault alkoi oikuttelemaan viimeisellä erikoiskokeella ja kaksikko joutui jännittämään maaliin pääsyä viime metreille saakka.

Kristian Nieminen oli junioreiden yleiskilpailun ykkönen Kouvolassa. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kausi 2019 jatkui lauantaina 16.2. Kouvolassa. Kilpailu käytiin samaan aikaan Ralli SM -sarjan kanssa SM O.K. Auto -rallissa. Kouvolan keväisen aurinkoisilla lumiteillä sattui ja tapahtui, lopulta Kristian Niemisen ollessa sekä yleiskilpailun että luokkansa nopein.

Teemu Asunmaa nousi SM1-luokan pistejohtoon Kouvolan SM-rallin päätteeksi. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin perjantaina ja lauantaina Kouvolan ympäristössä. Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukija Jani Salon kanssa nappasi yleiskilpailun ja SM1-luokan voiton jännittävän sekuntitaistelun päätteeksi.

Kalle Rovanperällä riitti haasteita lauantain erikoiskokeilla. Kuva: Taneli Niinimäki

Lauantai tarjosi Ruotsin MM-rallissa rutkasti tapahtumia. Lämpimässä kelissä ajetut erikoiskokeet pehmenivät rajuun kuntoon, jolloin pieniä ajovirheitä sattui vähän jokaiselle kuljettajalle.

Kalle Rovanperälle päivässä oli haastetta kerrakseen.

Juha Salo oli toiseksi nopein Kouvolan SM-rallissa. Kuva: Merita Mäkinen

Rallin kymmenkertainen Suomen mestari Juha Salo ja hänen kartanlukijansa Topi Luhtinen taistelivat kauden toisen ralli SM-osakilpailun voitosta rallin viimeiselle erikoiskokeen maaliin asti. Vain 1,1 sekunnin takaa-ajoasemasta Teemu Asunmaahan nähden rallin viimeiselle EK:lle startannut Salo ei loppukirissään onnistunut ja jäi kakkoseksi.

Emil Lindholm taistelee WRC2-luokan podiumsijoista Ruotsissa. Kuva: Taneli Niinimäki

GRX-tiimin Volkswagen Polo GTI R5:lla kilpailevat Emil Lindholm ja Mikael Korhonen nousivat WRC2 Pro- ja WRC2 -luokkien yhdistetyssä yleiskilpailussa Ruotsin MM-rallissa toisen ajopäivän jälkeen kolmanneksi. Suomalaiskaksikon sijoitus kauden toisen MM-osakilpailun yleiskilpailussa ennen päätöspäivää on sija 11.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste