Kartanlukija Eetu Hellsten ja Isak Hatanmaa kauden avauskilpailun, Rally Sarman palkintojenjaossa.

Latvian rallisarja jatkuu kauden neljännellä kilpailulla tulevana viikonloppuna 16.-18. kesäkuuta, Tet Rally Liepāja on myös rallin EM-sarjan osakilpailu, joten osallistujalista on varsin kansainvälinen ja nimekäs. Vaasalainen juuri 14 vuotta täyttänyt Isak Hatanmaa ja seinäjokinen kartanlukija Eetu Hellsten starttaavat kahden päivän mittaiseen ralliin LCR4-luokassa, kaksikon sijoitus Latvian mestaruussarjassa on kuudes.


Nico Valkonen ja Hannu Lamminen SM Pohjanmaa Rallissa. Kuva: Merita Mäkinen / Meritapix.

Tuusulalaistiimi KMS Racing kilpailee kahden auton voimin Ralli SM -kauden viidennessä osakilpailussa, SM Itärallissa. Joensuussa kilpailtavassa kaksipäiväisessä kilpailussa tiimin Ford Fiesta Rally4 -autoja kuljettavat Jyväskylän Nico Valkonen sekä Tsekin Daniel Polasek.


Miko Jalava Puolan EM-rallissa. Kuva: JalavaRacing.

Miko Jalava kilpailee uransa toisessa EM-osakilpailussa tulevana viikonloppuna. Puolan haastavan avausosakilpailun jälkeen odotukset Latviassa ovat kolmen kärjessä. Mäntyharjulaiskuljettaja haki ajotuntumaa kuluneena viikonloppuna nappaamalla luokkavoiton Multialla.


Lauri Joona jahtaa Joensuussa kauden toista täysosumaansa. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Rallin suomenmestaruussarjan viides osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Joensuun vaaramaisemissa, kun vuorossa on SM Itäralli. Kaksipäiväinen kisa starttaa perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella, loput seitsemän ovat vuorossa lauantai-aamupäivästä alkaen. Kaikkiaan ralliin on ilmoittautunut 136 kilpailijaparia. 

13.6.2023. Ralli SM-sarjan edellisestä SM-osakilpailusta kaksoisvoiton saavuttanut Škoda Motorsport Suomi kilpailee SM Itärallissa ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan uusilla Škoda Fabia RS Rally2-autoilla. 60-vuotista taivalta juhlivaan SM Itäralliin tiimin kuljettajakaksikko Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki sekä Lauri Joona ja Tuukka Shemeikka starttaavat SM1-luokan pisteissä kaksoisjohdossa. Škoda on myös SM Itärallin virallinen autoyhteistyökumppani.

Rallin SM-sarjassa on juhlien aika, Joensuun ympäristössä tulevana viikonloppuna ajettava Itäralli täyttää 60 vuotta. Hämeenlinnalainen Suvi Jyrkiäinen lähtee juhliin tavoittelemaan hyvää tulosta uudessa Naisten Cup-luokassa, unohtamatta aikavertailua muihin V1600-luokan autoilla ajaviin. Jyrkiäinen ja kartanlukija Tuomas Pöntinen olivat edellisessä, toukokuussa ajetussa Pohjanmaa Rallissa kolmantena, kunnes matka katkesi Ford Fiestan moottorin oikutellessa.

Lahti Historic Rallyn yhteydessä ajettavan rallin SM-osakilpailun uusi nimikumppani on vantaalainen Rakennus Future Oy. Yhteistyön myötä kauden kuudennen SM-rallin nimi on Future SM-ralli.


Jonni Ruottunen oli kovassa lyönnissä Mäntsälä Rallissa. Kuva: Marko Kyöstilä / AKK.

Kauden kolmas F-Cup Rallisarjan osakilpailu ajettiin lauantaina 27.5. Mäntsälän ympäristössä, kun RallyBaron Mäntsälä Ralli kokosi sarjan kuljettajat sekä lukuisan joukon sarjan ulkopuolisia kuljettajia mukaan nautiskelemaan orastavan kesän ralliriennoista.


Jaakko Ollikkalalla on takana vahva kenraaliharjoitus viime viikonlopun Pohjanmaa Rallista, josta irtosi Suomi Cup -luokan voitto. Kuva: Samu Ekman / AKK.

F-Cup Rallisarjan kesäkauden avaus ajetaan lauantaina 27.5.2023 Mäntsälässä. Rallybaron Mäntsälä Ralli on viiden osakilpailun sarjassa kolmas osakilpailu, joten kilpailupäivän aikana kausi ylittää puolenvälin. 

Today, May 23, a press conference was held in the T1 center Vision Venue studio, where Rally Estonia representative Tarmo Hõbe, WRC promoter representative Philipp Maenner and Secto Rally Finland representatives Tiina Lehmonen and Markus Häkkinen presented the unique cooperation between the two World Rally Championship events, which involves both countries top drivers currently leading the whole series, Ott Tänaku and Kalle Rovanperä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste