27.9.2022. Škoda Motorsport Suomen kuljettajat Emil Lindholm ja Mikko Heikkilä ovat tiukimmin kiinni ralli SM-sarjan SM1-luokan Suomen mestaruudessa. Tilanne kaksikon välillä on kutkuttava: Lindholm johtaa pisteissä, Heikkilä ajaa kakkosena, ja mestari on varmuudella se, kumpi heistä yltää Kouvolassa ajettavan SM-rallifinaalin voittajaksi. Tiimin kolmas Škoda-kuljettaja Teemu Asunmaa ajaa yhteispisteissä neljäntenä, ja hän omaa hyvät mahdollisuudet SM-pronssimitaliin.


Jyväskylän Suurajojen 2022 voittajapari: Ari-Matti Rikkinen-Hannu Lamminen ja Ford Sierra Cosworth RS. Kuva: Seppo Koskinen

Lappeenrantalainen Ari-Matti Rikkinen oli Jyväskylän Suurajoissa – The Rally of the Thousand Lakes – tänään lauantaina 10.9.2022 kilpailun nopein historic-kuljettaja. Kartturinsa Hannu Lammisen kanssa Rikkinen voitti nuottisarjassa kakkoseksi tulleen parin Tuomo Hannosen–Harri Minkkinen vajaalla 20 sekunnilla.

Teuvo Hämäläinen ja Pirjo Rosberg vauhdissa Lahti Historic Rallyssa. Hämäläinen nähdään Jyväskylässäkin, nyt Katri Hämäläisen kanssa, Alfa Romeo Giuliettalla. Pistetaulukossa ei kärkeä hätyytellä, sillä Hämäläinen on vasta sarjan toisessa osakisassaan tänä vuonna mukana. Kuva: Marko Kyöstilä

Otsikossa mainitulla rallin nimellä on legendaarinen ”kaiku”. Eikä tässä vielä kaikki. Ralli ajetaan 10.9.2022 Jyväskylän ympäristössä, samoilla Suurajojen aikaisilla erikoiskokeilla ja aika lailla samanlaisilla autoillakin. Ja kun kilpailukeskuksena on myös legendaarinen Hotelli Laajavuori, pääsee todella nautiskelemaan nostalgisista tunnelmista.

Jyväskylän Suurajot ry järjestää Historic-rallin 10.9. jolloin ilmassa leijuu historian havinaa. Jyväskylän ympäristössä järjestetään viisi erikoiskoetta, yhteispituudeltaan noin 55 kilometriä. Koko reitin pituus on noin 260 kilometriä. Osallistujat päästelevät -70 ja -80 -luvun autoilla, samoilla, joilla ajettiin siihen aikaan. Nostalgiapläjäys on taattu. Kisa on myös Historic Rally Trophyn, VW Kuplapaja-sarjan osakilpailu.

Nuoren ralliuransa kaksi ensimmäistä vuotta 17-vuotias Konsta Saarinen ajoi etuvetoisilla ralliautoilla, mutta kauden toiseksi viimeisessä SM-osakilpailussa Mikkelissä oli aika siirtyä tehokkaamman nelivetoisen kilpurin ohjauspyörän taakse.

Mikkelin SM Rallissa oli aihetta juhlaan kun tikkakoskelainen ralliautoilija Henri Hokkala pääsi juhlimaan kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa SM4 -luokan Suomenmestaruutta jo ennen kauden viimeistä osakilpailua. Hokkala sinetöi mestaruuden ajamalla lopulta ylivoimaiseen luokkavoittoon ja nappaamalla täydet SM -pisteet viidennen kerran perättäin tällä kaudella. 

Markus Manninen nousi jälleen palkintokorokkeelle, kun Italian GR Yaris -rallicupin neljäs osakilpailu ajettiin viikonloppuna Gardajärven lähistöllä.

Manninen ja kartanlukija Teemu Sillanpää selvittivät varmuudella 1000 Miglia -rallin haastavat asvalttierikoiskokeet ja sijoittuivat toiseksi GR Yaris -rallicupin kilpailussa. Ja mikä tärkeintä, pahin kilpakumppani Thomas Paperini jäi suomalaisten taakse selvällä erolla.


Jere Pensas on ajanut kauden kolmannesta osakilpailusta alkaen pelkkää ykköstä – Mikkelistä napsahti neljäs SM5 -luokan voitto. (Kuva: Jarno Saari)

Rallin SM-sarjan kauden kuudennessa osakilpailussa, Mikkelissä, SM5 -luokan kärkikahinat oteltiin tutun parin kesken. Rallin vahvasti aloittanut Jere Pensas väänsi voiton 12,5 sekunnin erolla Leevi Lassilaan.


SM Ralli Mikkelin RSJM4-luokan voittajat, Miko Jalava & Matias Peippo. Kuva: Marko Kyöstilä / AKK.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kamppailuissa Mikkelissä¨27.8.2022 ratkottiin asetelmia syys-lokakuun vaihteessa ajettavaan kauden päätöskisaan Kouvolaan, jossa ratkaistaan mitalien kohtalot.

Miko Jalava jatkoi voitokasta kauttaan Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa voittamalla SM Ralli Mikkelin. RSJM-kauden viimeistä edellisen osakilpailun voitto irtosi mäntyharjulaislupaukselle lopulta minuutin ja 56,9 sekunnin erolla. RSJM-mestaruus ratkeaa kauden viimeisessä osakilpailussa Kouvolassa.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste