
Rallin SM-kausi päättyi viikonloppuna Tampereella kaksipäiväisen ja vaativan kilpailun merkeissä. Vesa Hirvonen kilpaili välillä rallin parissa, kun rallicross-kauden päättymisen jälkeen hän sai mahdollisuuden ajaa nelivetoisella Subarulla ja yhdessä tutun kartanlukijan Jussi Martiskinin kanssa.

Rallin suomenmestaruudet ratkaistiin eilen Tampereella. Pirkanmaalaisilla teillä ajetussa kaksipäiväisessä rallissa oli jaossa korotetut pisteet, joten mitaleista taisteltiin tiukasti kauden viimeisille ek-metreille asti. SM3-luokan kolmannelta tilalta finaalikilpailuun startanneen Henri Haapamäen ja kartanlukija Juha Lummaan tavoite oli luokkavoitossa, mutta se jäi Tampereella vielä odotuttamaan itseään.

Antti Könönen ajoi kartanlukijansa Elmeri Mäki-Kulmalan kanssa toiseksi junioreiden SM-sarjan päätösosakilpailussa Naantalissa, ja varmisti näin hopeamitalin. Tälle vuodelle isompaan luokkaan vaihtanut Könönen oli tyytyväinen kauden lopputulokseen
Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan mitalistit ratkaistiin Mynämäellä ajetussa kauden viimeisessä osakilpailussa Rantarallissa.

Teijo -Talot Historic Rally Trophyn toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina 27.9 Motonet Rantarallissa. Kilpailun järjestäjä, Naantalin seudun urheiluautoilijat, rakensi kilpailijoille haastavan sekä mielenkiintoisen rallireitin.
SM3-luokassa Joonas Lindroosin suoritus hylättiin. Luokan Suomen mestaruuden kuittaa näin ollen Samuli Vuorisalo, hopeamitalin pujottaa kaulaansa Henri Haapamäki ja pronssia Joonas Lindroos.
Tampereella ajetun Ralli SM –sarjan viimeisen osakilpailun voitti Heinolan Urheiluautoilijoita edustava Ari Vihavainen, joka johti eilen perjantaina alkanutta rallia alusta loppuun. Huomio keskittyi kuitenkin SM-luokkien mestaruustaistoihin, joista peräti kaksi meni Suomen rajojen ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sarjan historiassa, kun Karl Kruuda voitti SM1-luokan mestaruuden ja Kaspar Koitla SM2-luokan mestaruuden. SM4-luokassa Ville Hautamäki varmisti mestaruuden jäämisen kotimaahan jo edellisessä osakilpailussa Turussa. SM3 -luokan mestaruuden nappasi Samuli Vuorisalo.
Rallin SM -sarja huipentuu tänään ja huomenna Tampereen ympäristön ralliteillä ajettavassa Pirelli Rallissa. Kauden viimeinen osakilpailu käsittää kaikkiaan 150 erikoiskoekilometriä ja kaikki erikoiskokeet ovat entisiä Jyväskylän MM-rallin teitä, joten haastetta riittää kauden päätöksessä.
Viikko sitten 20 ikävuotta mittariin saanut Joonas Tokee lähtee päättäväisenä Ralli SM-sarjan päätöskilpailuun, Pirelli Ralliin, joka ajetaan viikonloppuna Tampereen ympäristössä.

Teijo -Talot historic rally trophyn kesätauko on ohitse ja vuorossa on Naantalinseudun UA:n järjestämä Motonet Rantaralli. Mynämäen seudulla ajettava ralli on tullut tutuksi tapahtuma rikkaana kilpailuna, missä kuljettajien kyky ottaa riskejä sekä säädellä kaasujalan asentoa joutuvat koetukselle. Kuuden erikoiskokeen reitti on kokenut uudistusta, sisältäen osittain tutuksi tulleiden teiden lisäksi ennen ajamattomia osuuksia. Vauhdikkaita tilanteita on näin ollen luvassa.