
F-cupin 18. tammikuuta avaavan Riihimäki-rallin järjestelyt ovat täydessä käynnissä. Huhut rallin peruuttamisesta tai siirtämisestä toiseen ajankohtaan eivät pidä paikkaansa.

Juuso Nordgrenilla kattava ralliohjelma vuodelle 2014 - Nuorukainen taistelee Rallin Junioreiden SM-sarjan nuorten luokan, Rallisprintin SM-sarjan nuorten luokan ja Future Cup asfalttisarjan nuorten luokan voitoista

Merimaskulainen rallilupaus Samuli Vuorisalo sai ennakkoon mieleisen joululahjan, kun nuorukainen pääsi testireissulle Englantiin M-Sportin tehtaalle. Kokemuksena reissu oli todella arvokas ja hieno tulevaisuuden lupaukselle, jonka kruunasi testimahdollisuus Ford Fiesta RS WRC -ralliautolla.
Järjestelytoimikunta kokoontui ja valitettavasti kisaa ei ajeta. Pitkä sääennustekkaan ei kovin kylmää lupaa eikä luntakaan ole tiedossa. Jo ilmoittautuneille palautetaan […]

Maaliskuun puolivälissä, kaikkien sarjaosakilpailujen jälkeen, kilpaillaan 1. Toivakka-Rallissa. Monipuolisellle neljän erikoiskokeen reitille pääset ajamaan joko nuotista, tai ilman ennakkotutustumista oman halukkuutesi mukaan.

Tuusulalainen 19-vuotias Teemu Suninen osallistuu rallin SM-sarjaan etuvetoisella Ford Fiesta R2-viritteisellä kalustolla. Kausi 2014 tulee olemaan Sunisen ensimmäinen täysi kilpailukausi rallin SM-sarjassa.

Jari Ketomaa on solminut uuden sopimuksen MM-rallien ajamisesta torstaina julkistetun Drive Dmack World Rally Teamin kanssa. Kalustona mikkeliläisellä rallikuljettajalla tulee olemaan viime heinäkuussa luokiteltu Ford Fiesta R5-malli, jolla hän ajoi menestyksekkäästi tänä vuonna kahdessa MM-rallissa. Ketomaan kartanlukijana toimii kokenut Kaj Lindström.

Raigo Mõlder, Ott Tänak and Oleg Gross. Credit to the picture: Jaanus Ree
"SM2 autojahti" on Hannu's Rally Teamin järjestämä Ralli SM 2014-sarjan oheiskilpailu SM2 luokassa kilpaileville. Autojahtiin ei tarvitse rekisteröityä eikä ilmoittautua, vaan kaikki SM2 -luokassa ajavat ovat oikeutettuja Autojahti 2014 -pisteisiin (alkusarja) riippumatta siitä ajavatko suomalaisella vaiko ulkolaisella lisenssillä.