alt

Perniössä ajettiin lokakuun alussa Teijo Talot Ralli, joka toimi Rally Trophy -sarjan päätösosakilpailuna. Ralliin lähdettiin äärimmäisen mielenkiintoisessa tilanteessa, koska koko Rally Trophy -sarjan kärkikolmikolla Petri Kortesuolla, Janne Toivosella sekä Sami Sarjulalla oli loistavat saumat mestaruuteen.


Juha Pippuri on Finnish Crosskart Challenge-mestari vuosimallia 2013.


Maskulainen Jari Jaakkola (Mynämäen UA) varmisti ralliautoilun NEZ-sarjan (North European Zone) kultamitallin viikonloppuna ajetussa finaalikilpailussa Liettuassa.

Janne ToivonenRally Trophy –sarja päättyi viime lauantaina ajettuun Teijo-Talot ralliin Perniössä. Ohjelmassa oli 7 erikoiskoetta ja tiukka taistelu sarjan mestaruudesta.

Viikonloppuna Liettuassa ajettu Rally Classic Druskininkai 2013 alkoi hyvin Taisko Larion ja kartanlukija Pasi Törmän osalta. Pitkä nuottipäivä tuotti tulosta ja nuotit olivat jälleen kehittyneet. Kaksikko starttasi numerolla 12 ja lähtöpaikalla kahdeksan.


Junioreiden MM-luokkaan (JWRC) osallistuva Niko-Pekka Nieminen toi autonsa varmasti maaliin Ranskan MM-rallin vaikeissa olosuhteissa. Kotiintuomisina oli luokan yhdeksäs sija.
PrintSportille ensimmäinen SM-tuplavoitto ja tiimien SM-pronssia - Nikarille suvereeni voitto ja kaikkien erikoiskokeiden pohja-ajat Castrol SM-rallista
Saturday was the last day of this year's Rally de France for the drivers who are competing in Junior WRC category. Sander Pärn – Ken Järveoja improved their speed throughout the rally and finished the race with 8 place in Juniors category.


Vasta 17-vuotias rallilupaus Taisko Lario ja hyvin menestynyt kartanlukija Pasi Törmä hakevat rallikokemusta Liettuan viimeisestä mestaruusosakilpailusta, jonka erikoiskokeet ajetaan nyt perjantaina ja lauantaina.
Rallye de France-Alsace, which starts on 3 October in the FIA World Rally Championship (WRC), is to be broadcast live worldwide in more than 100 countries.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste