Markus Manninen taisteli kärkisijoista GR Yaris Rally Cupin toisessa osakilpailussa Italiassa. Tuloksena oli lopulta luokan viides tila Rally 1000 Miglia -kilpailussa.
Manninen ja kartanlukija Teemu Sillanpää jäivät vain 13,8 sekuntia voiton ottaneesta Marco Gianesinista. Toijalalainen rallitoivo hävisi ratkaisevat sekunnit kilpailun alussa, mutta rallin edetessä vauhti kiihtyi.
Kalle Rovanpera - Jonne Haltunnen / 2021 WRC - Kuva: McKlein
Juuri julkistetusta ilmoittautuneiden listasta käy ilmi, että kauden 2021 rallin MM-sarjan kymmenennessä osakilpailussa – eli ensi kuussa ajettavassa Secto Automotive Rally Finlandissa – on tarjolla tähtinimiä vilisevä kuljettajakattaus.
Suomalaisen rallitoivon Markus Mannisen kausi jatkuu tulevana viikonloppuna, kun GR Yaris Rally Cupin toinen osakilpailu ajetaan Rally 1000 Miglia -kisan yhteydessä.
Manninen ja kartanlukija Teemu Sillanpää starttaavat ralliin sarjan kolmostilalta. Suomalaispari saalisti viimeisen palkintosijan avauskisasta Roomasta, vaikka kyseessä oli heille vasta ensimmäinen kilpailu asvaltilla.
Askolan Granit -Rallin Nuorten SM-luokan voittajat ja Suomen mestarit 2021, Tuukka Kauppinen & Veli-Pekka Karttunen. Kuva: Merita Mäkinen.
Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan neljäs ja toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin turvallisesti maaliin lauantaina Keravalla. Haastavan neljän erikoiskokeen rallin päätteeksi päästiin juhlimaan kilpailun voittajien lisäksi myös kauden ensimmäistä Suomen mestaria.
Rallin MM-sarjan WRC2-luokassa Hyundain riveissä kilpaileva Jari Huttunen hyppää viikonloppuna hetkeksi EM-sarjan pariin, kun hän osallistuu Tshekissä ajettavaan EM-osakilpailuun. Huttunen ajaa kilpailussa rengasvalmistaja MRF:n tiimin riveissä italialaisen BRC Teamin ylläpitämällä Hyundai i20 R5-autolla. Huttusen tavoitteena on testata ja kehittää MRF:n renkaita sekä taistella EM-rallin kärkisijoista.
Mika Korvola johtaa Rallin Suomen Juniorimestaruussarjaa ennen kauden toiseksi viimeistä osakilpailua Keravalla. Kuva: Marko Kyöstilä.
Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kausi 2021 on edennyt yli puolivälin, kun vuorossa on kauden neljäs osakilpailu, joka ajetaan tulevana lauantaina 28.8. Askolan Granit -Rallissa. Kilpailun lähtö ja maali sijaitsevat Keravalla Keuda-talolla, reitti suuntautuu pääasiassa itäiselle Uudellemaalle. Matkaan startataan klo 14:01 ja maaliin saavutaan noin klo 18. Kilpailun reitti sisältää 4 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy reilut 42 kilometriä.
Jyväskyläläinen Henri Hokkala on tällä kaudella saanut kokea lajin huonommat puolet jo useaan otteeseen, eikä mennyt viikonloppu SM Top Building rallissa tuonut helpotusta tähän jatkumoon. Perjantaipäivän jälkeen SM3 luokkaa johtanut Hokkala joutui keskeyttämään kilpailun heti lauantaiaamun avanneella Porvolan erikoiskokeella.
Porvoon Autopalvelun joukkue menetti niukasti SM-johtonsa kauden viidennessä SM-rallissa Lahdessa. Viikonvaihde oli hiukan mollivoittoinen. Ville Hautamäki oli lopulta SM2-luokan kakkonen. Edellisessä kilpailussa rajusti kaatanut Tuukka Hallia ei kisaan osallistunut, joten häntä tuurasi tuttu mies, Jaro Kinnunen. Hautamäen kilpakumppani suljettiin lopulta kilpailusta.
Ralli SM -sarjan tulokaskuski Konsta Saarinen, 16, onnistui mainiosti Lahden ympäristössä ajetussa kauden viidennessä osakilpailussa.
Nuorukainen saavutti SM4-luokan kisasta toisen sijan ja hän on sarjapisteissä kolmantena.
Jere Pensaan voittokamppailu Lahden SM-rallissa hyytyi toisen kilpailupäivän toisella erikoiskokeella. (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK)
Rallin SM-sarjan SM4 -luokan hallitsevan pronssimitalistin Jere Pensaan tämän kauden mitalijahti vaikeutui kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Lahdessa. Pensas joutui luopumaan kilvanajosta toisen kilpailupäivän toisella erikoiskokeella.