Emil Lindholm nappasi kauden ensimmäisen ykköstilansa Pohjanmaan Ralli SM –osakilpailussa. Kaikki TGS:n ŠKODA-kuljettajat olivat hyvässä vauhdissa viikonloppuna, ja miehittivät jälleen kilpailun kolme kärkisijaa.
Kesäkauden toinen Ralli SM -sarjan osakilpailu Pohjanmaa Ralli oli jälleen todella mielenkiintoinen ja mukana kärkikamppailussa oli myös SM1-luokan tulokas Aleksi Röyhkiö.
Jere Pensas uskoo tasaisen kovaan vauhtiin Pohjanmaa Rallin reitillä nyt perjantaina ja lauantaina. (Kuva: Sportkuvat / Eero Auvinen)
Rallin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu kurvaillaan tulevan viikonlopun aikana Pohjanmaa Rallin merkeissä Seinäjoen ympäristössä. Renault Meganea käskevä Jere Pensas lähtee kahden päivän koitokseen SM4 -luokan pistetaulukon kakkospaikan puolustajana. Laihialainen luottaa rallissa tasaisen vauhdin taktiikkaan.
Kesäkauden toinen Ralli SM –osakilpailu ajetaan viikonloppuna Pohjanmaan lakeuksilla. Seutukunnan tiet jättävät harvoin ketään kylmäksi, joten tuskin niin käy tälläkään kertaa. TGS-tiimin ŠKODA-kuljettajat ovat valmistautuneet tunnollisesti tulevaan koitokseen.
Tuukka Kauppinen on Nuorten SM-sarjan ykköspaikalla ennen SM Pohjanmaa Rallia. Kuva: Toni Ollikainen / AKK.
Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkuu tulevana perjantaina Seinäjoella SM Pohjanmaa Rallissa kauden kolmannella osakilpailulla. Junioreita ja Nuorten SM:n kuljettajia on matkaan lähdössä kaikkiaan 35 autokuntaa.
Kaksi edellistä Ralli SM-sarjan osakilpailua voittanut Mikko Heikkilä lähtee SM1-luokan kakkospaikalta Pohjanmaan lakeuksille.
Ralli SM-sarjan kausi on edennyt puolenvälin krouviin ja seuraavat pisteet ovat jaossa tulevana viikonloppuna Seinäjoella ajettavassa, perinteikkäässä SM Pohjanmaa Rallissa. Mukaan lähtöviivalle on ilmoittautunut 123 autokuntaa, joista 51 on mukana SM-luokissa. Pitkästä aikaa myös yleisö on tervetullut erikoiskokeille.
Oskari Heikkinen on valmis Pohjanmaa ralliin. Parin viikon takaisen Länsirannikon rallin toinen sija on tarkoitus kirkastaa tulevana viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä ajettavassa Pohjanmaa rallissa, joka on kesäkauden toinen SM osakilpailu. Kesäkauden avaus ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti, kun kilpailun avanneille kolmelle ensimmäiselle asfaltti pintaiselle erikoiskokeelle tuli valittua väärä rengas. Tasaväkisessä SM4 luokan kärkikahinoissa ei ole varaa antaa kilpakumppaneille yhtään siimaa.
Aleksi Röyhkiö on ajanut Skoda Fabia R5-autolla vasta neljä SM-rallia, mutta sarjan pääluokan (SM1) tulokaskuski on noussut nopeaan tahtiin kärkiryhmään. Edellinen osakilpailu toi jo neljännen sijan, joten tavoitetta ei suuremmin tarvitse miettiä.
Historic Rally Trophy -sarja jatkuu Korpilahden Kesärallin merkeissä 12.6. Jyväskylän UA:n ja Korpilahden UA:n isännöimänä. Kauden avauskisa Ähtärissä sai jo tavallista runsaamman määrän kilpailijoita (170 kpl) mukaan, mutta Korpilahden ilmoittautuneiden määrä löi suorastaan ällikällä. Kisaan ilmoittautui kaikkiaan 259 autokuntaa, joista 127 HRT-luokkiin.
Kilpailun johtaja Jussi Perälä oli yhtä lailla yllättynyt, kun ilmoittautumisaika päättyi.
”Jos joku olisi puoli vuotta sitten sanonut, että autoja tulee maksimimäärä 250, olisin nauranut makeasti päin naamaa”, tunnusti Perälä.
Viikonloppuna ajettu Italian MM-ralli päättyi sinivalkoisiin juhliin, kun 27-vuotias suomalaiskuljettaja Jari Huttunen ajoi Hyundai i20 R5-autolla WRC2-luokan voittoon 7,5 sekunnin erolla norjalaiseen Mads Östbergiin. Hyundain tehdastiimin kuljettajana kilpaileva Huttunen sijoittui samalla kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa rallin yleiskilpailussa viidenneksi. Viides sija on rallihistorian paras R5-luokan autolla ajettu yleiskilpailutulos, joten Huttunen oli maalissa tyytyväinen.