Suomen hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet peruutetaan toukokuun loppuun saakka Covid-19:n, eli koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tällä hetkellä odotamme vielä kotimaan aluehallintovirastojen tarkentavia kirjallisia määräyksiä sekä rallin MM-sarjan promoottorin ja Kansainvälisen Autoliitto FIA:n ohjeita MM-rallien järjestäjille.
Dani Sordo nähdään Meksikossa ensimmäistä kertaa tositoimissa tällä kaudella. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Rallin MM-sarjan 3. osakilpailu, Rally Mexico 12.-15.2.
Erikoiskokeiden määrä: 24
Erikoiskoekilometrejä: 324.85 km
Kilpailun suomalaiset kuljettajat:
#3 Teemu Suninen & Jarmo Lehtinen, M-Sport Ford WRT
Miikka Anttilan ja Jari-Matti Latvalan voittojuhlintaa Meksikossa 2016. Kuva: Red Bull Content Pool
Tulevana viikonloppuna rallin MM-sarja suuntaa kohti Meksikoa nyt 17. kerran. Osakilpailu on tunnetusti ollut ranskalaisvoittoinen, mutta suomalaisittainkin on päästy juhlimaan, kun 2016 Jari-Matti Latvala ja MM-rallien ennätysmies Miikka Anttila veivät voiton.
Kuvassa Jakke´s Brewery Oy:n omistajia vasemmalta: Juho Hänninen, Teemu Suninen, Jakke Honkanen, Mikko Heikkilä ja Toni Gardemeister. Kuva: Marko Mäkinen
Ryhmä tunnettuja suomalaisia ralliautoilijoita on perustanut Nurmijärven Klaukkalaan pienpanimon. Yrityksen nimeksi rekisteröitiin idean isän ex-ammattikartanlukija Jakke Honkasen mukaan Jakke´s Brewery Oy, jonka fyysinen sijainti on Nurmijärven Klaukkalassa.
Kilpailussa oli mukana kaksi luokkaa nuotista ja loput luokat ajoivat pimeeseen. Epäviralliset yleiskilpailut jaettiin kahtia nuotillisten ja nuotittomien välillä.
Lappajärven Jukka Alalantela kaasutteli Korpilahden Talvirallissa BMW-merkkiluokan voittoon. Kuva: Marko Kyöstilä
Juniorikuljettaja Jukka Alalantela nousi Korpilahden Talvirallin päätös-EK:lla BMW-merkkiluokan ykköseksi.
Alalantela kokeili viime syksynä sekä rallia että BMW Ralli -sarjaa sillä seurauksella, että 28-vuotias lappajärveläinen ajaa tänä vuonna koko BMW-merkkisarjan.
Jouni Ahvenlammi Pengonpohjassa vuonna -98. Kuva: OOVEE Takala
Rivikansalaiselle nimet Ouninpohja, Savo, Urria, Myhinpää ja Ruuhimäki kertovat vain tavanmaalaiskylistä, mutta ralliväelle niiden taakse kätkeytyy otos maan mainioimpia ralliteitä. Itseoikeutettuna tähän erikoiskokeiden eliittiin kuuluu myös, joskus vuoristoradaksikin kutsuttu,Pengonpohja.
Heikki Westerlund aloitti kautensa hienosti nappaamalla Korpilahdella nuottisarjan voiton ja historic-luokkien nopeimman tittelin. Kuva: Marko Kyöstilä
Lammilainen rallikonkari Heikki Westerlund ja kartturinsa Hanna Valonen nousivat nuottisarjalaisina Opel Mantallaan Korpilahden Historic Talvirallin kilpailun ykköseksi, kun vielä ennen viimeistä erikoiskoetta ylivoimaisessa johdossa ollut Tuomo Hannonen – Harri Minkkinen keskeyttivät.
Aivan näin lumisissa olosuhteissa, kuten Savonlinnassa vuosi sitten tammikuussa, tuskin päästään ajamaan Korpilahdella. Penkoista ei siis ole apua, mutta tiet lienevät ajettavassa kunnossa. Kuva: Marko Kyöstilä
Vihdoinkin myös Historic Rally Trophy -sarjassa päästään tositoimiin, kun lauantaina ajetaan Korpilahden ympäristössä neljän erikoiskokeen mittainen ralli.