Ville Hautamäki ja Mika Juntunen pääsivät Mikkelissä juhlimaan SM2-luokan kakkossijaa. Kuva: Porvoon Autopalvelun tiedotus.
Porvoon Autopalvelu hakee jälleen tiimipisteitä, kun rallin Suomen mestaruussarja jatkuu lauantaina Joensuussa. Porvoon Autopalvelu on tiimien SM-sarjassa sijalla kolme.
Edessä on viiden erikoiskokeen mittainen reitti.
Teemu Asunmaa johtaa SM1-luokan taistelua seitsemän pisteen erolla Emil Lindholmiin. Kuva: Hannu Rainamo
Ralli SM -sarja vierailee vielä kerran talven lumilla, tällä kertaa Joensuussa. Keli ei itärajan upeilla erikoiskokeilla ole paras mahdollinen, mutta kilpailu päästään kuitenkin ajamaan suunnitellusti.
Heikki Koski-Lammi oli hurjassa iskussa ennen keskeytystään Vaakuna-rallissa. Kuva: Merita Mäkinen
Heikki Koski-Lammin ja Kari Kallion edellinen Ralli SM -sarjan osakilpailu Mikkelissä päättyi keskeytykseen viimeisellä erikoiskokeella. SM3-luokan voittotaistelussa mukana ollut pari joutui pettymään, mutta Joensuussa Koski-Lammi lähtee ajamaan samaa tahtia.
Kuva: Korpilahden Talvirallin Facebook -sivut
Korpilahden Talvirallin järjestäjät kertovat uutisia, kun sunnuntaina 1.3. klo 23.59 päättyy ilmoittautumisaika kisaan. Korpilahden Talviralli on Historic Rally Trophy -sarjan osakilpailuksi lisätty, kun alkutalven kolme ensimmäistä kisaa peruttiin leudun talven vuoksi.
Ville Pynnöselle Joensuun Itäralli on uusi tuttavuus. Kuva: Hannu Rainamo
Ville Pynnönen ja Enni Mälkönen avasivat SM1-luokan pistetilin Mikkelin Vaakuna-rallissa ajamalla sijalle yhdeksän.
TGS Worldwiden ilmoittamalla Skoda Fabia R5:lla ajava kaksikko oli asettanut Mikkeliin tavoitteeksi pitää yllä heti kilpailun alusta alkaen Arctic Lapland Rallyssa löytynyttä hyvää nousujohteista ajamista.
Jussi Lindberg on aloittanut SM-kautensa vahvasti. Kuva: Taneli Niinimäki
Ralli SM -sarjan SM2-luokassa kilpaileva porvoolaiskaksikko Jussi Lindberg ja Tuuka Tyyskä on aloittanut kautensa erinomaisesti. Parivaljakko on kahden ajetun osakilpailun jälkeen luokan pistejohdossa. Alla on kakkos- ja kolmossijat Rovaniemeltä sekä Mikkelistä.
Aleksi Röyhkiö hakee Itärallista onnistunutta päätöstä SM-sarjan talvikaudelle. Kuva: Hannu Rainamo
Ralli SM -sarjan kolmas osakilpailu ajetaan lauantaina Joensuun ympäristössä, jonne Aleksi Röyhkiö lähtee hakemaan Ford Fiestalla onnistunutta päätöstä talvikaudelle.
Tasaväkiseen ja suosittuun SM3-luokkaan on ilmoittautunut 19 autokuntaa, joka takaa mielenkiintoisen kattauksen SM Itärallin vaativilla teillä.
Teemu Asunmaa starttaa Joensuun Itäralliin SM1-luokan pisteykkösenä. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki
Rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan lauantaina Joensuun seudulla legendaarisen Itärallin merkeissä. Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Jani Salon kanssa suuntaavat SM-sarjan talvikauden päätösosakilpailuun SM1-luokan pistejohtajina.
Jari Koski ajoi komeasti neljänneksi kauden avauksessa Kangasniemellä. Kuva: Marko Kyöstilä
Alun perin JMK Rallin piti aloittaa F-rallisarjan kausi jo 25. tammikuuta, mutta oikukas ja lauha talvi sekoittivat suunnitelmat. AUK Jämsän Äijät ry:n ralli jouduttiin siirtämään monien vaiheiden jälkeen ajettavaksi karkauspäivänä 29.
"Nyt eivät jämäpisteet kiinnosta”, sanoo Jere Pensas ennen Joensuun Itärallia. Kuva: Hannu Rainamo
Edellisessä rallin SM-sarjan osakilpailussa Mikkelissä SM4 -luokan selvästä johtoasemasta toiseksi viimeisellä erikoiskokeella tekniseen vikaan keskeyttänyt Jere Pensas uskoo iskun olevan tallella nyt lauantaina ajettavassa Joensuun Itärallissa.