Heikki Koski-Lammi oli kärkivauhdissa Mikkelissä. Kuva: Merita Mäkinen
Heikki Koski-Lammin ja Kari Kallion kamppailu SM3-luokan voitosta päättyi kilpailun viimeiselle erikoiskokeella risteyksessä sisäkiveen. Näin ollen edessä oli epäonninen keskeytys ja toinen sija valui Mikkelin metsään.
Tämä kilpailu jää Heikki Koski-Lammin historiaan yhtenä värikkäimmistä, vaikkei Koski-Lammien rallireissuilla ole ennenkään tylsistymään päässyt.
Jussi Lindberg on noussut palkintokorokkeelle kauden molemmissa osakilpailuissa. Kuva: Taneli Niinimäki
Ralli SM -sarjan SM2-luokassa kilpailevan Jussi Lindberg – Tuuka Tyyskä -kaksikon pistepotti kasvoi roimasti SM Vaakuna-rallissa.
SM-kauden avauksessa Rovaniemellä toiseksi ajanut Lindberg starttasi Mikkelin osakilpailuun luottavaisin mielin.
Esa Ruotsalaisen SM Vaakuna-ralli päättyi neljännellä erikoiskokeella. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki
Viikonloppuna ajettu Mikkelin Vaakuna-ralli ei ollut suosiollinen viime kauden SM2-mestari Esa Ruotsalaiselle. Kilpailu päättyi kiveen osumisen seurauksena rallin neljännellä erikoiskokeella.
Kauden avauskisassa uudella Skoda Fabia R5:lla neljänneksi ajanut Ruotsalainen aloitti toisen osakilpailun myös neljännellä sijalla, mutta sen jälkeen sijoitus putosi kahdeksan pykälää.
Jaro Kinnunen oli SM2-luokan ykkönen SM Vaakuna-rallissa. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki
Yhden välivuoden jälkeen Ralli SM -sarjaan palannut Jaro Kinnunen ajoi komeaan voittoon kauden toisessa osakilpailussa Mikkelin Vaakuna-rallissa. SM2-luokka on uudistunut voimakkaasti kaluston ja kuljettajien osalta, ja Kinnunen toimii yhtenä luokan uutena kilpailijana.
Mikko Heikkilä ja Henri Arpiainen pääsivät tuulettamaan kolmatta sijaa SM Vaakuna-rallissa. Kuva: Hannu Rainamo
Mikko Heikkilän tavoite rallin SM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa, Mikkelin ympäristössä perjantaina ja lauantaina ajetussa Vaakuna Rallissa, täyttyi sataprosenttisesti, kun nurmijärveläinen ASV:n tukema Skoda-kuljettaja ajoi yleiskilpailussa ja SM1-luokassa kolmanneksi.
Aleksi Röyhkiöllä riitti haasteita SM Vaakuna-rallissa. Kuva: Jarno Saari
Mikkelissä ajettu Ralli SM-sarjan toinen osakilpailu toi Aleksi Röyhkiölle SM3-luokan neljännen sijan, vaikka ylöjärveläisen Ford Fiesta -kuljettajan matkan varrelle osui ylimääräisiä hidasteita.
Toisen erikoiskokeen jälkeen Röyhkiöllä ja kartanlukija Ville Mannisenmäellä oli kärkeen eroa 4,5 sekuntia, kunnes he joutuivat pysähtymään EK3:lla kanssakilpailijan aiheuttamaan sumaan neljän muun kilpailijan ohella.
"Nämä oli enempi kuin tärkeät pisteet" Kuva: Taneli Niinimäki / AKK
Järviseudun Urheiluautoilijoiden Ville Hautamäki oli helpottunut kauden toisen SM-rallin jälkeen. Mikkelissä ajetusta yhdeksän erikoiskokeen kilpailusta oli plakkarissa SM2-luokan toinen tila ja 18 pistettä.
– Nämä oli enempi kuin tärkeät pisteet, Hautamäki huokaisi karttuneista SM-pisteistä.
Asunmaalle ja Salolle SM-sarjan kauden toisesta osakilpailusta yleiskilpailun ja SM1-luokan kakkossija. Kuva: Hannu Rainamo
Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Jani Salon kanssa nappasivat Mikkelin ympäristössä ajetusta rallin SM-sarjan kauden toisesta osakilpailusta yleiskilpailun ja SM1-luokan kakkossijan. Samalla kaksikko säilytti johtonsa niin kuljettajien, kuin kartanlukijoidenkin SM-pisteissä.
Jukka Kasi sijoittui nyt kokonaiskilpailun seitsemänneksi, samalla ottaen SM1-luokan 7. korkeimmat pisteet, jotka nostivat Kasin kahden osakilpailun jälkeen sarjassa sijalle 5. Kuva: RallyTeamKasing
SM-rallisarja palasi yhden välivuoden jälleen taas Mikkelin maisemiin, kun talvikauden toisena osakilpailuna rallikalenterissa oli menneenä viikonloppuna 7-8.2.
Alkanut rallikausi on ollut sastamalalaisen Lauri Joonan voittokulkua. Kuva: Hannuphoto/Hannu Rainamo
Alkanut rallikausi on ollut sastamalalaisen Lauri Joonan voittokulkua, onhan 23-vuotias sastamalalainen vienyt nimiinsä molemmat käydyt Ralli SM -osakilpailut.
Ralli SM -sarjan SM3-luokassa kilpaileva Lauri Joona lähti kauden toiseen osakilpailuun, Mikkelissä ajettuun SM Vaakuna-Ralliin hyvistä lähtökohdista.