Kokkolassa Nuorten SM-sarjan ja Lady Cupin toisessa osakilpailussa Sokos Hotel Kaarle rallissa erikoispalkintona oli SuperCap 500 katettu autonkuljetustraileri. SuperCap Oyn toimittamasta palkinnosta pystyi ajamaan kaikki kilpailijat luokkaan katsomatta, sillä se luovutettaisiin ralliautoilijalle, joka voittaa luokkansa suurimmalla marginaalilla toiseksi sijoittuneeseen.
Sarlin Race Service Ky on vuonna 1985 perustettu yritys, jonka aputoiminimi Sarlin Race Team (SRT) on tuttu myös kilparadoilta.
Suomalainen autoilija kannattaa teiden suolaamista enemmän kuin hänen ruotsalaiset ja norjalaiset maamiehensä, selviää Ifin teettämässä tutkimuksessa. Teiden suolaamista kannatetaan Suomessa etenkin paremman liikenneturvallisuuden takia.
F-Cup rallisarja vankisti asemaansa Suomen suosituimpana rallisarjana ilmoittautuneiden määrään hipoessa tälle vuotta 200.
Sarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin Valkealan ympäristössä keleistä johtuen lyhennettynä neljän erikoiskokeen kilpailuna.
Lähes 60 erikoiskoekilometriä todella vaativissa olosuhteissa takasi ettei yksikään sarjapiste tullut ilmaiseksi.
Oulun Ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä valmistui elokuussa haastava ja autourheilumielessä mielenkiintoinen projekti. Osaksi oppilastyön tuloksena autolaboratorion tiloista löytyy nyt Suomessa ainutlaatuinen uuden teknologian moottorijarru. Laitteisto on tällä hetkellä optimoitu Mitsubishi-moottoreiden ajamiseen.
Liiketoiminta perustuu autourheilutarvikkeiden omaan maahantuontiin, tukkumyyntiin sekä jälleenmyyntiin suoraan autourheilutarvikkeiden käyttäjille. Tuotevalikoimasta on n. 65 % omaa maahantuontia.
Subaru Impreza WRX autoja rakentava Fuji Heavy Industries Ltd. (FHI) on Japanissa tänään, 24.10.2007 virallisesti julkaissut Subaru Tecnica Internationaalin (STI) kanssa kokonaan uuden Subaru Impreza WRX STi 2008 mallisen auton. Samalla käynnistyi kolmannen sukupolven Impreza WRX STi autojen toimitukset asiakkaille.
Yritys on vahvasti erikoistunut nousevan auringon maan valmisteisiin, sillä käytännössä kaikki myyntituotteet ovat japanilaisia. Japan Moottorituonti Oy on Suomen suurin käyttettyjen japanilaisautojen moottoreiden ja vaihteistojen maahantuoja ja euroopassakin yritys lukeutuu viiden suurimman JDM maahantuojan joukkoon. Vuonna 1989 perustettu Japan Moottorituonti Oy sijaitsee Järvenpäässä Yritys tunnetaan hyvin Suomessa ja yhä paremmin myös maamme ulkopuolella.



