HRCF toteuttaa yhteistyössä JENT Oy:n kanssa HRT 2009 rallisarjan televisioinnin Urheilukanavalla. Kaikista vuoden 2009 sarjan seitsemästä osakilpailusta tehdään noin puolen tunnin mittainen ohjelma. Ohjelma toimittajana toimii eri moottoriurheilu kuulututksista tunnetuksi tullut Jussi Hannula. Kaudella 2009 sarjan päätukijoina toimivat F-Cupin puoleltakin tuttu BF Goodrich/Rallirengas.fi taustallaan Sebastian Lindholm, sekä Nordea Rahastot.

Olivier Quesnel on nimitetty sekä Citroën että Peugeot Sportin johtajaksi 1. tammikuuta 2009 alkaen. Peugeot Sportia aiemmin luotsannut Michael Barge siirtyy toisiin tehtäviin.

Fordin uusi Focus RS esitellään ensi kertaa yleisölle tosi toimissa ensi viikonlopun Walesin MM-rallin yhteydessä. Marcus Grönholm, joka johti Fordin kahteen perättäiseen MM-sarjan merkkimestaruuteen vuosina 2006 ja 2007, ajaa näytösajon Fordin kaikkien aikojen nopeimmalla tuotantoautolla Cardiffin Millenium-stadionilla.

Race Performance Oy on vuonna 2006 perustettu, ensin toiminimellä ja nykypäivänä osakeyhtiönä yrittäjän lisäksi yhden työntekijän työllistävä ajoneuvojen vara- ja viritysosia myyvä yritys. Päämaja sijaitsee Pornaisissa, eli eteläisessä suomessa noin 40km Helsingistä pohjoiseen Järvenpään vieressä.

Suomen suosituimman rallisarjan F-Cupin kauden 2008 viimmeinen osakilpailu ajettiin Urjalan vaativilla teillä viiden erikoiskokeen kilpailuna. A-junioreiden mestaruuden oli jo varmistanut Teppo Nummelan ja b-junioreiden Jaro Kinnunen edellisessä osakilpailussa Heinolassa. F-Cupin yleisen luokan mestaruus oli tänä vuonna kolmen kauppa. Sarjan kärjessä ollut Juha Högström oli mestaruus taistelussa vahvimmilla. Kakkosena ollut Tero Salminen ja kolmantena ollut Jukka Korhonen haastoivat Högströmin mestaruus taistelussa.

Sm-Rallisprintin sarjan viimeinen ja ratkaiseva osakilpailu ajettiin Huittisilla vauhdikkaalla ja haastavalla radalla. Luokittaen jaettavat SM-pisteet mahdollistavat sen, että mestaruudesta voidaan taistella kaikenlaisella kalustolla. Pelin teki tiukaksi viimeisessä osakilpailussa jaettavat korotetut Sm-pisteet, joka mahdollisti vielä monelle kuljettajalle nousun mitalleille.

F-cupin toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin viime vuoden tapaan Heinolassa. Heinolan hienot tiet tarjosivat haastavan paikan taistella halutuista sarja pisteistä. Heinolassa ratkesivat jo A-junnujen ja B-junnujen sarja mestaruudet tämän vuoden osalta Yleisen ratkaisu siirtyi sarjan viimmeiseen osakilpailuun ja taistelu kiristyi entisestään.

Sm-Rallisprintin sarja viides osakilpailu ajettiin Härmässä 2.8 km pitkällä vauhdikkaalla radalla. Suomen mestaruudessa tiukimmin kiinni olivat kauden tässä vaiheessa luokassa viisi kilpaileva lajin nelin kertainen Suomen mestari Tomi Hallia ja luokkaa kolme koko kauden suvereenisti hallinnut Markku Alppirinne. Edessä oli uusi ja todella haastava rata jossa mikään ei tullut ilmaiseksi.

Nuotitus päivä meni vanhojen nuottien tarkistamiseen ja isolti korjauksiin. kuinka näillä on ylipäätänsä voinut edes ajaa?
 

Porissa ajettiin kauden neljäs ja kesäkauden ensimmäinen F-cupin osakilpailu. Elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna ajettuun kilpailuun saatiin säiden haltialta aurinkoiset kelit. Sarjan pisteistä ajettiin toisena vuotena peräkkäin Porin haastavilla teillä. Kilpailussa yhteensä kuusi erikoiskoetta joista yksi ajettiin kahteen kertaan. Kilpailu säilyi jännittävänä aina viimmeiselle erikoiskokeelle saakka lähes jokaisessa luokassa.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste